Luopio Vesikauhu

Vesikauhua ei voisi koskaan kuvailla ystävälliseksi ja muita rakastavaksi kissaksi. Usein muista tuntuukin siltä kuin kollilla ei olisi sydäntä - ja jos onkin, se on jäätynyt ytimiään myöten. Mutta vaikka useimmat niin luulevatkin, Vesikauhu ei ole tunteeton. Hänellä on kuin onkin tunteita, mutta niiden häivyttäminen taka-alalle on tullut pakkomielteiseksi tavaksi, josta hän ei pääse eroon, vaikka haluaisikin - eikä hän kyllä halua. Kolli antaa ainoastaa negatiivisten tunteiden tulla esille, ja siitä johtuukin hänen aggressiivisuutensa ja äkkipikaisuutensa. Ja Vesikauhu todellakin on äkkipikainen: yksikin väärä sana väärän kissan suusta, ja hän on jo raatelemassa puhujan sisuksia ulos ilman minkäänlaista varoitusta tai katumusta. Kannattaa siis olla hyvin varovainen hänen seurassaan, ellei satu erittäin harvinaisessa tapauksessa olemaan hänen ystävänsä. Taistelussa Vesikauhu ei epäröi repiä vastustajaansa pieniksi kappaleiksi voittaakseen, sillä hän ei viakuta omaavan minkäänlaista omaatuntoa. Sen takia toisen murhaaminen ei ole hänelle temppu eikä mikään, hän ei tunne katumusta. Ja kun Vesikauhu sitten saa idean, hän ei jää pohtimaan seurauksia lainkaan, vaan toteuttaa suunnitelmansa heti, jos se vain vaikuttaa hyvältä hänen kannaltaan. Lopulta mikä tahansa kummallinen ajatus on riittävän houkutteleva lopulliseen toteutukseen, mutta suunnittelu ei kuulu hänen osa-alueisiinsa lainkaan. Asiat tehdään miettimättä ja raivokkaasti. Mutta vaikka Vesikauhu onkin täynnä aggressiivisuutta, hänellä ei ole juurikaan älykkyyttä tai nokkeluutta. Tyhmä hän ei kuitenkaan ole, hän vain ei osaa ajatella niin monipuolisesti, että häntä voisi kutsua älykkääksi kissaksi. Ellei kyse ole toisen kissan satuttamisesta - silloin hänellä riittää paljon ideoita, joita voisi jopa kutsua nokkeluudeksi.


Vesikauhua voisi kuvailla ennemminkin kauniiksi kuin komeaksi. Hänen ohuen turkkinsa pohjaväri on yksinkertaisen vaaleanharmaa, mutta kuunvalossa se hohtaa kuin hopeinen kuu. Hännässä vuorotellen valkoisia ja mustia raitoja, ja vatsa on valkoinen, kun taas kasvoissa on mustien korvien lisäksi samanvärisiä juovia, jotka reunustavat silmiä ja kuonoa. Turkkinsa yksinkertaisten, harmaasävyisten värien takia Vesikauhua voisi pimeinä öinä luulla toisen kissan haamuksi, eikä eläväksi olennoksi. Sitä vaikutelmaa korostavat vielä hiljaiset, aavemaiset askeleet. Vesikauhun turkin alta löytyy voimakkaat lihakset, jotka huomaa jo heti ensimmäisellä silmäyksellä. Vahvat lihakset tekevät hänestä vaarallisen vastustajan taistelussa, varsinkin jos vastustaja omaa hennon ja kevyen kehon, jonka saa helposti tönäistyä sivuun. Kynnet ovat hyvin hoidetut, pitkät ja terävät, ja Vesikauhu rakastaa niiden käyttöä koko jäisen sydämensä pohjasta. Hamapaat hänellä eivät ole yhtä pelottavan näköiset - oikeastaan kolli käyttää niitä paljon harvemmin kuin kynsiään. Mutta se mikä vetää eniten huomiota Vesikauhussa, ei ole hänen turkkinsa aavemainen väri tai pitkät kynnet, vaan hänen silmänsä. Ne ovat hohtavan violetit, ja monista tuntuu kuin ne sisältäisivät tuhansia eri lilan sävyjä, jotka vain tuovat enemmän esille kollin viileän ja välinpitämättömän ilmeen. Monesti naaraat lumoutuvat Vesikauhuun juuri tämän silmien takia, mutta kauhistuvat tutustuessaan paremmin kollin luonteeseen.


Vesikauhulla oli Piiskupentu-niminen sisko, joka ärsytti häntä kysymyksillä ja naruamisella. Kerran Vesikauhu lähti pentuna Piiskupennun kanssa ulos leiristä ja antoi mäyrän tappaa siskonsa. Vesikauhun vanhemmat saivat tietää kollipentunsa tapahtumista ja säikähtivät niin pahasti, että päättivät lähteä Jokiklaanista ja ryhtyä kotikisuiksi. Kukaan muu ei tiedä Piiskupennun kuoleman todellista syytä. Luopioksi ryhdyttyään Vesikauhu kävi tapaamassa vanhempiaan ja tappoi heidät raa'asti.