Vuonna 2012 perustettu soturikissat tarinaroolipeli
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  
Paikalla olevat käyttäjät
Yhteensä 1 käyttäjä paikalla :: 0 Rekisteröitynyttä, 0 Piilotettua ja 1 Vierailija

Ei

Eniten samanaikaisesti paikalla on ollut 12 käyttäjää, tämä oli Ke Toukokuu 09, 2018 2:04 pm
Marraskuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  
KalenteriKalenteri
Ylläpitäjät

Avatar
Kuu
Avatar
Valveuni
Avatar
Kanerva
Avatar
Levi

Jaa | 
 

 Supitassu - Jokiklaani

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Supi



Viestien lukumäärä : 14
Join date : 08.05.2018

ViestiAihe: Supitassu - Jokiklaani   La Toukokuu 12, 2018 8:09 pm

luku 3.
I promise I won't leave you.

Supitassu loikkasi ja sai kiinni vesimyyrästä. Naaras katkaisi nopeasti eläimen niskat.
"Tuo oli jo parempi!" Kirkaskuu sanoi hymyillen kauempana. Supitassu irvisti nostaen saaliin hampaisiinsa. Karvainen ja harvinaisen lihava vesimyyrä roikkui Supitassun hampaista.
"Olisi se voinut olla parempikin vaaniminen", Supitassu totesi. Kirkaskuu hymyili rohkaisevasti.
"Oli se ihan hyvä", naaras sanoi ja Supitassu kohautti olkiaan. He lähtivät kävelemään takaisin leiriin, mukanaan muutama kala ja vesimyyrä.

Supitassu vei saaliit saaliskasaan. Hän söisi vasta myöhemmin, kun tapaisi Novan heidän tapaamispaikallaan. Supitassu oli omissa mietteissään, sillä ajatteli parasta ystävään, Novaa. Yönkajon laumalaista, vihollista. Hänen kuuluisi vihata kollia, mutta ei voinut itselleen mitään tutustuessaan Novaan. He olivat tapailleet jonkin aikaa, ja kilpikonnakuvioisesta kollista oli tullut Supitassun paras ystävä, Kirkaskuun lisäksi. Supitassu ei oikeastaan pelännyt mitään muuta niin kovasti, kuin että hän jäisi kiinni Novan kanssa tapaamisesta. Harmaa naaras ei edes tiennyt, että miten oli selvinnyt jo näin kauan. Supitassua myös huolestutti, että miten käy jos Nova jää kiinni. Naarasta pelotti eniten parhaan kaverinsa puolesta. Yönkajon lauma oli myös hyvin raadollinen, ei ystävällinen ja anteeksiantavainen kuin klaanit. Sekin pelotti ehkä vähän Supitassua.
"Supitassu? Kuunteletko sinä?" Supitassu hätkähti todenteolla, kun melko tuore soturi Käärmemieli puhutteli Supitassua. Naaras pudisti ajatukset päästään ja katsoi nyt vanhempaa kollia.
"Anteeksi, mutta mitä siis kysyit", naaras irvisti ja Käärmemieli naurahti.
"Tuletko kiertämään rajoja minun, Kirkaskuun, Täplätassun ja Tammihuurteen kanssa?" Kolli kysyi. Supitassu kohautti olkiaan.
"Toki", naaras vastasi topakasti. Supitassu tosin salaa haaveili, että hän voisi nähdä vilauksen Novasta, mikäli heidän olisi joitakin kissoja tarkkailemassa.. Supitassu jatkaen haaveiluaan lähti klaanilaistensa perään kiertelemään rajoja. Ensimmäiseksi he lähtivät suuntamaan kohti Taivasklaani ja Jokiklaanin rajoja.
"Anteeksi kun en kuunnellut aiemmin", Supitassu totesi Käärmemielelle. Käärmemieli kohautti olkiaan sen merkiksi, että ei tarvinnut olla pahoillaan. Supitassu jatkoi matkaansa kuunnellen muiden puhetta.
"Muista Täplätassu, vaaniessa saalista pitää tehdä asiat näin", Tammihuurre sanoi näyttäen saalistusliikettä Täplätassu ottaen tarkasti mallia. Supitassu hymyili, hän muisti kyllä ensimmäisen harjoittelun Kirkaskuun kanssa. Silloin oli satanut vettä ja Supitassu ei ollut meinannut onnistua ollenkaan liukkaan maan takia. Olihan hän tottunut kulkemaan lähinnä kaduilla silloin, ei pehmeällä maalla.
Myöhemmin partion jälkeen, Supitassun maha huusi nälkää. Mutta naaras ei malttanut syödä, hän oli luvannut Novalle, että söisi tuon kanssa. Supitassu käpertyi lopulta oppilaiden pesään omalle paikalleen käärien häntänsä naaman eteen. Hieman myöhemmin naaraan hengitys tasaantui ja Supitassu vaipui uneen.

Supitassu heräsi joskus auringon laskiessa. Maailma vaikutti kullanoranssilta kaikkialta. Naaras säikähti sitä todella, sillä hänenhän pitäisi olla kohta Novan luona heidän tapaamispaikallaan. Naaras nousi venytellen maireasti ja pitkään haukotellen. Supitassu yritti esittää, ettei hänellä olisi kiirettä, vaikka oli todella kiire. Supitassu onnistu hiippailemaan leiristä pois, kun muilla oli kiire tehdä tavallisia klaaniaskareitaan. Naaras hiippaili pitkänä lähellä maata korkeassa heinikossa. Heinät hipoivat naaraan kylkiä kutitellen.
Supitassu saapui pian tapaamispaikalle. Naaras kiipesi puuhun, niin kuin aiemmin. Hän oli luvannut opettaa Novalle kiipeämistä. Ei sitä voi tietää, että se voisi joskus pelastaa vielä kollin hengen. Supitassun ajatukset katkesivat, kun hän kuuli heinikon kahisevan. Supitassu rutiininomaisesti loikkasi alas puusta, ja laskeutui sulavasti maahan. Supitassu katsoi tulijaa.
Se ei ollut Nova. Se oli musta sinisilmäinen kolli. Supitassun lihakset jännittyivät välittömästi, samoin vieraan kissan. Se haisi samalle kuin Nova, joten hänen oli pakko olla Yönkajon laumasta. Supitassu sähisi.
"Olet Jokiklaanin reviirillä, mene pois tai saat katua!" Supitassu sähisi. Naaras oli valmis taistelemaan. Vieras kolli hymyili tietävästi. Kollin häntä heilautti merkin, ja puskista tuli esille enemmän kissoja. Supitassun silmät laajenivat huolestuneesti. Missä oli Nova? Entä jos kollille oli sattunut jotakin?
"Me olemme missä haluamme", Yönkajon laumalainen totesi tullen lähemmäksi. "Meitä on enemmän, ja sinä olet vain yksin. Onko klaanisi hylännyt sinut?" Musta kolli härnäsi ja sai Supitassun vihaiseksi.
"Klaanit eivät hylkää kissojaan", Supitassu sähisi. Musta kolli nuolaisi tassuaan.
"Ja? Onko muuta sanottavaa?" Musta kolli ilkkui. Supitassu hengitti syvään yrittäen etsiä pakoreittiä. Lihaksikas kolli tosin huomasi sen ja kohotti kulmiaan. "Olet yksin", se oli enneminkin toteamus kuin mitään muuta. Supitassun sydän hakkasi. Naaras hengitti syvään keräten kaiken rohkeutensa ja löi kynsillään kollia. Musta kolli sähisi toden teolla. "Tuota saat katua!" Kolli ponnisti Supitassun kimppuun. Supitassu yritti rimpuilla pois, mutta tuloksetta. Lopulta naaras pätki kynsillään kollia minkä ehti.
"Irti Nava!" Novan huuto kuului ja loikkasi Supitassun ja Navan väliin. "Hän on selvästi soturi, niin hän enemmin kuolee kuin paljastaa mitään meille!" Nova selitti. Nava lopulta siristi silmiään.
"Mutta emme päästä häntä pois. Vaan otamme hänet panttivangiksi", Nava sanoi. Supitassu pelkäsi. Hän ei halunnut niin.. ei. Hän halusi vain kotiin.  "Hänestä voi olla hyötyä", Nava sanoi ja muut olivat samaa mieltä. Nova katsoi Supitassua silmiin.
Supitassu nyökkäsi Novalle.
Nova tarttui naarasta kiinni. "Minä voin vahtia häntä. Naaras on niin pieni, että kuka tahansa meistä saisi kukistettua hänet", Nova sanoi ja Supitassu uskalsi hengittää. Tuttu ja turvallinen Nova. Kissajoukko lähti liikkeelle, kohti paikkaa missä lauma oleskeli. Nova kumartui Supitassun korvan juureen. "Älä huoli. Keksimme keinon päästää sinut pois", Nova kuiski hiljaa Supitassu nyökkäsi.
"Äh. Se on okei", Supitassu sanoi hiljaa painaen päänsä alas alistuneesti.
"Me selviämme tästä aivan varmasti. Piristy nyt", Nova sanoi. "Nyt meidän ei tarvitse hiippailla!" Supitassu nyökkäsi. Ei sinänsä vaarallista. Mutta pian vaara olisi todellista, kun saavuttaisiin Yönkajon lauman leiriin.

Pian kissajoukko saapui harvahkoon metsikköön. Siellä ei ollut paljoa puita, ja keskellä oli iso kivi. Supitassu kurtisti kulmiaan. Mikään ei tuntunut oikealle.
"Nyt näet väliaikaisen kotimme", Nova kuiskutti naaraan korvaan. Supitassua huvitti. "Pitäisikö minun käydä nyt teidän leirissä kun sinä käyt meidän?" Nova naurahti naaraan korvaan saaden Supitassulle hieman paremman olon. "Jää tähän pesään", Nova ohjeisti Supitassua jatkaen muille: "Vahtikaa häntä, vaihdelkaa vuoroja", Nova antoi käskyjä. "Muistakaa tuoda hänelle ruokaa vaikka hän onkin vanki", Nova sanoi ja muut mutisivat tottelevaisesti. Supitassu painoi päänsä alas ja meni makaamaan kerälle. Naaras huitoi häntäänsä pitäen katseensa maassa. Supitassu tunsi, että kaikki jotka olivat paikalla, niin tuijotti jokiklaanilaista naarasta. Supitassu huokaisi syvään. Hän halusi turvalliseen kotiinsa klaanitovereidensa viereen. Kaikki olisi täydellisemmin, jos Nova asuisi jokiklaanissa. Supitassu sulki silmänsä. Onneksi pian kaikki menisivät lepäämään.
Supitassu ei ollut osannut laskea, kuinka monta oli käynyt vahtimassa häntä. Supitassu makasi katsellen taivasta johon alkoi ilmestyä tähtiä.
"Mene lepäämään, on minun vuoroni", Nova sanoi aiemmalle vartijalle ja istui pesän eteen, kun vieras kissa lähti pois.
"Nova, kuinka kauan joudun olla täällä?" Supitassu huokaisi. "Olen vain turhana. Pelkään että joku tajuaa sen ja käy -"
"Mitään pahaa ei tapahdu.", Nova sanoi keskeyttäen naaraan ja kääntyi ympäri katsomaan Supitassua silmiin. Vihreä ja keltainen katsoivat toisiaan. Supitassua pitkin menivät kylmät väreet. "Älä pelkää. Minä lupaan, että saamme sinut pois. Lupaan etten jätä sinua tänne, vaan vien sinut klaaniisi turvaan", Nova kuiski hiljaa ja painoi päänsä naarasta vasten, lohduttaen Supitassua.

//vähän tönkkö mut jaaaaaa ei voi mitää
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kuu
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 51
Join date : 25.02.2018

ViestiAihe: Vs: Supitassu - Jokiklaani   Su Toukokuu 13, 2018 12:42 pm

Oh ihanaa Supitassu ja Nova juttuja! Kirjotan Novalla pian ;) tarina eteni aika nopeasti, mutta muuten se oli tosi hyvä!
Saat 16 kp:ta, 4 metsästystä ja 2 taistelua!

~Kuu

Sent from Topic'it App

_________________
The moon is magic for the soul
and light for the senses
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Supi



Viestien lukumäärä : 14
Join date : 08.05.2018

ViestiAihe: Vs: Supitassu - Jokiklaani   Su Marras 11, 2018 4:31 pm

luku 4.
What are you waiting for?

Tuuli, satoi tai paistoi. Supitassu harvoin kävi ulkona, sillä hän oli vieläkin vankina Yönkajon laumassa. Naaras oli pohtinut monia tapoja päästä pois, mutta oli tullut lopulta tulokseen, että poispääsyä ei ollut. Nytkin Supitassu makasi pesässään lohkareiden onkalossa. Siellä hän sentään saisi olla rauhassa suurimman osan ajastaan. Hän sai rauhassa verrytellä ja liikkua edes jonkin verran. Ulkona käydessään Supitassu puhui vain jos oli pakko, ja sekin oli yleensä vartijoille tai Novalle. Tai niille jotka uskalsivat tulla lähemmäs - joko pelosta, vihasta tai puhtaasta uteliaisuudesta. Supitassu ei yleensä puhunut klaaneista, vaan onnistui aina kääntämään puheet muihin epäolennaisiin asioihin. Supitassu kaipasi niin paljon Jokiklaania, että se sattui ja kalvasi häntä jossain syvällä sisimmässään. Supitassu tiesi, että oli melkein tuonut vihollisen leiriin. Ja se vaivasi häntä todella paljon.

“Hei sinä! Saat ruokasi nyt”, vartija ulkona sanoi Supitassulle.Naaras oli tottunut jo Yönkajon lauman outoihin tapoihin - ainakin enimmäkseen. Hän ei ymmärtänyt kumppanuusriittiä. Se oli Supitassun mielestä vastenmielisin riitti, minkä oli nähnyt Yönkajon laumassa. Heistä pystyisi tehdä kumppanit vasten kissojen tahtoja. Supitassu pudisti päätään käydessään hakemassa pienen säälittävän ateriansa. Supitassu murahti itsekseen päättäen syödä kuitenkin säälittävän kokoisen hiiren. Ruokaa se kuitenkin oli. Supitassun oli myös pakko tehdä se, ellei halunnut kokonaan laihtua. Supitassu repäisi äkäisesti palan hiirestään.

Supitassu oli jossakin välissä nukahtanut ateriansa jälkeen sikeään, syvään uneen. Hän hätkähti hereille kuullessaan puhetta. Ulkona puhui vartija ja niin tuttu ja turvallinen Nova. Supitassu uskalsi hengittää vihdoin. Hän haki turvaa Novasta, tällä hetkellä ainoasta tutusta asiasta vieraassa paikassa.

“Sinä tulit!” Supitassu sanoi iloisena, selvästi virkistyneenä. Nova hymyili takaisin, mutta jokseekin raskaasti.  Supitassusta tuntui, että Nova salasi jotain. Jotain, mikä tulisi olemaan Supitassulle rankkaa. Naaras päätti tunkea ajatuksensa taka-alalle.

“Totta kai minä tulin. Lupasin”, Nova sanoi hymyillen ja puski Supitassua tervehdykseksi. Supitassu hymyili ja antoi itsensä nojata Novaan, sulkea vihreät silmänsä ja antaa itsensä kerätä voimaa vieressään olevasta kollista. He kuuntelivat veden liplattelevaa ääntä, tuulen kohinaa, puheensorinaa ja hiljaisuutta jossa kummankaan ei tarvinnut sanoa sanaakaan. Supitassu tiesi Novan ymmärtävän ja tukevan häntä missä hetkessä tahansa. Vaikka Supitassu kaipasi Jokiklaania, kotiaan, hän tunsi olevan kotonaan Novan luona. Missä vain. Jokiklaanin reviirillä, Yönkajon lauman luona. He olivat parhaat kaverit ja heillä oli syvempi yhteys kuin kukaan voisi uskoa. Supitassu uskoi, että heillä oli sellaista syvempää tunnetta, jota ei voi kuvailla, mutta Supitassu ei ikinä myöntäisi sitä kellekään. Hyvä että edes itselleen.

Nova nousi seisomaan.

“Tule”, kolli viittoi hännällään mukaansa kirpsakkaan ulkoilmaan joka viisti Supitassun kasvoja, kun hän poistui lohkareiden onkalosta. Supitassu katseli ympärilleen. Hän ei tuntenut ketään sieltä, muita kuin lauman päällikön ja Novan, sekä osan vartijoista kasvoilta. Sekä sen naaraan, kenen kanssa Nova vietti aikaa… Supitassu pudisteli ajatukset päästään. “Täällä metsikössä tulee aina välillä vaikeaa olla, kun nukkuu suoraan taivaan alla”, Nova selitti. “Nuo kaikki”, kolli osoitti hännällään toisiaan lähellä olevia pesiä, “ovat pesiä missä perheet nukkuvat yhdessä”, Nova selitti ja Supitassu kuunteli, samalla verraten ajatuksissaan kaikkea Jokiklaaniin. “Meidän pesämme on tuolla”, Nova sanoi yllättäen ja osoitti mäen päällä olevaa pesää. Supitassu painoi paikat tarkasti mieleensä.

“Jokiklaanissa on niin erilaista”, Supitassu sanoi ääneen. Nova katsoi ymmärtäväisenä ystäväänsä. “Minulla on välillä ikävä kotiin.”

“Kyllä se siitä”, Nova yritti piristää Supitassua. “Ja tuolla.. sinä nukut”, Nova sanoi osoittaen häntäänsä. “Minulla on muuten asi-” kolli kerkesi aloittamaan, kunnes lauman johtaja, Aartje tuli paikalle. Supitassu jännittyi automaattisesti ihan lukkoon, sillä hänellä ei olisi varaa sanoa mitään jos haluaisi selvitä hengissä tai ehjänä. “Hei isä”, Nova murahti.

“Mitä tämä on olevinaan?” Aartje siristi silmiään. Nova tuntui miettivän vastausta, Supitassu hiljaa vierellään.

“Teen antamaasi tehtävää”, Nova sanoi. Aartje siristeli silmiään, mutta nyökkäsi.

“Hyvä”, Aartje sanoi ja poistui paikalta. Nova henkäisi syvään.

“Se oli lähellä.”

“Liian lähellä”, Supitassu sanoi ja pudisti päätään sydän hakaten. He eivät voisi ikinä myöntää olevansa kavereita.

Kun he olivat kiertäneet lauman reviirin, niin Supitassu oli saanut hyvän mielensä takaisin. Supitassu katseli ympärilleen nähden lauman päivittäisiä toimia. He olivat lähellä Supitassun nukkumapaikkaa, kun vastaan tuli valkea naaras, jonka Supitassu tunnisti Novan ystäväksi.

“Hei”, valkea naaras sanoi ystävällisesti.

“Hei vain Angel”, Nova vastasi hymyillen. Supitassu katsoi Angelia, ja huomasi tuon katseessa jotain, mistä ei pitänyt laisinkaan.

Hän huomasi lämpöä.

Supitassu tuli siitä heti mustasukkaiseksi, mutta päätti pitää suunsa kiinni. Ei hänellä ollut oikeutta siihen, että kajoaisi millään tavalla keneenkään Yönkajon laumassa.

“Hei, menen nyt”, Supitassu murahti. Naaras marssi päättäväisenä pesäänsä, jättäen taakseen hölmistyneen Novan. Supitassu oli pitänyt suunsa kiinni, ja katui sitä. Mutta hän odotti jotakin, mikä tulisi saamaan hänet raivostumaan. Ja se liittyi Angeliin ja Novaan. Hän tunsi sen.

Mutta mitä Supitassu odotti?


/VÄHÄN lössähti. Itseasiassa aika paljonkin

_________________
Stars can't shine without darkness.  Like a Star @ heaven
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kuu
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 51
Join date : 25.02.2018

ViestiAihe: Vs: Supitassu - Jokiklaani   Ma Marras 12, 2018 8:32 am

Jee pitkästä aikaa pääsee lukee sun tarinoita!!
Jatkan Novalla mahdollisimman pian!
Saat 15 kp:ta ja 2 älykkyyttä!

_________________
The moon is magic for the soul
and light for the senses
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Supi



Viestien lukumäärä : 14
Join date : 08.05.2018

ViestiAihe: Vs: Supitassu - Jokiklaani   To Marras 15, 2018 9:58 pm

luku 5.
Miracle

Supitassu jäi katsomaan Novan loittonevaa selkää. Nova tulisi huomenna, tai jopa illalla. Ajatus lämmitti Supitassua hassulla tavalla, sekä auttoi harmaata naarasta jaksamaan. Supitassu mietti, että miten olisi käynyt, jos kaikki olisi toisin. Ja sitä hän ei toivoisi. Ainakaan välttämättä, sillä Supitassu huomasi ajattelevan Novaa enemmän kuin mitään. Se huolestutti Supitassua tavalla, joka tulisi tuhoamaan hänet.

Ja hänen pesässään oli myrskyklaanilainen. Supitassun seurassa. Supitassu oli jännittynyt, mutta klaanikissojen vuoksi hän oli päättänyt olla kiltti. He tarvitsivat tukea toisiltaan. Ja Supitassu tiesi täsmälleen Tyrskytassun ajatukset ja tunteet, sillä hän oli kokenut saman aiemmin. Supitassu oli myös hieman pettynyt, sillä hän oli toivonut Novan jäävän vielä pidemmäksi aikaa, kuin vain nopeasti puhumassa. Supitassu toivoi, että Novalla oli suunnitelma heidän poissaamiseksi. Vaikka sillä ei ollut kiirettä..

“Olen pahoillani Tyrskytassu, että jouduit tänne ja päädyit tähän tilanteeseen”, Supitassu aloitti keskustelun tökerösti. Tyrskytassu huokaisi. “Pääsemme pois. Olen varma siitä”, Supitassu kuiskasi yrittäen lohduttaa, jopa enemmän itseään kuin vierasta oppilasta. Supitassu sulki silmänsä ja yritti antaa mielensä levätä, mutta se oli vaikeaa. Hänellä pyöri mielessä liikaa ajatuksia. Ja Supitassu oli nukkunut niin kauan yksin, että hänen oli vaikeaa enään nukkua toisen kanssa, tai oikeastaan vieraan kissan kanssa. Supitassulla oli aina paljon aikaa käytettävissä, niin hän oli päättänyt kuluttaa aikaansa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Nukkumalla ja lepäämällä enimmäkseen. Eikä silloin tarvinnut ajatella paljoa. Hänen mielestään aika kului niin hitaasti, koska Supitassu odotti Novan saapumista enemmän kuin mitään muuta.

“Ei se ole sinun syytäsi”, Tyrskytassu sanoi pudistellen päätään. Supitassu luimisti. Naaras ei ollut lähellekään samaa mieltä. Supitassu ajatteli kaappauksien olevan hänen syytään, sillä Supitassu oli aloittanut ne. Hän keräsi häntänsä ympärilleen kerälle ja yritti nukahtaa, ja lopulta Supitassu nukahti.

Supitassulla ei ollut mitään käsitystä herätessä, että kuinka kauan hän oli nukkunut. Supitassu huomasi heränneensä ulkona tulleeseen hälinään. Supitassua kiinnosti, että mistä Yönkajon lauman kissat olivat niin kiinnostuneita, joten hän meni lähemmäs luolan suuaukkoa kuunnellen tarkasti.

“Se oli järkyttävän kokoinen peto! Se nappasi hänet!”

Kuului lisää puhetta.

“Ääliö! Ei se napannut!”

“Mutta hän oli kuitenkin urhea kun pääsi pois pedon hampaista!”

“Ai mitä? Onko Nova kuollut?”

Ja siihen päättyi Supitassun salakuuntelu. Maailma pyöri naaraan ympärillä, eikä hän tiennyt, että mitä ajatella. Supitassu ei pystynyt hengittää ja lopulta kun pystyi, niin hän hengitti hyvin tiheään. Oliko Nova kuollut? Mitä oli tapahtunut? Miten se oli mahdollista? Supitassu oli hätääntynyt. Se ei voinut olla totta. Samassa Supitassu päätti, että hän menisi katsomaan. Sillä ei ollut väliä, että mitä siitä rangaistaisiin Supitassua.

“Onko kaikki kunnossa Supitassu?” Tyrskytassu kysyi ihmetellen. Supitassu pudisti päätään verkkaasti.

“Mikään ei ole kunnossa”, Supitassu sanoi. Tyrskytassu katsoi surullisena naarasta.

Supitassu alkoi punomaan suunnitelmaa. Siihen tarvittiin nopea suunnitelma. SIis todella nopea, sillä Supitassu oli ajatellut käyttää hyödyksi sekasortoa Novan tilanteesta. Supitassu katsoi tarkasti, että Tyrskytassu ei huomaa kun hän livahtaisi ulos sekasortoon. Vartijoita ei ollut missään. Supitassu hengitti syvään. Ja niin hän lähti vilkkaasti pois onkalosta.

Supitassu kiersi mahdollisimman kaukaa kaikki, ja pää alhaalla. Hän muisteli, että missä sanottiin olevan tietäjän pesä, tai miksi he ikinä sanoivatkaan sitä. Supitassu käytti apunaan myös hajuaistia.

Supitassu näki Novan ja tunsi samalla rinnassaan polttavan tunteen. Hän luoksi Novan luo.

“Supitassu!” Nova huusi. Supitassu hengähti syvään. Hän oli turvassa toistaiseksi. Nova oli elossa. “Et saisi olla täällä!” Supitassu mulkaisi ystäväänsä.

“Sinun hyvintointi on omani edellä, ja kuulin huolestuttavia huhuja. Päätin mennä itse ottamaan niistä selvää”, Supitassu sanoi virnistäen ja Nova irvisti takaisin. “Miten voit? Mitä tapahtui?” Nova irvisti kivuliaasti.

“Koira. Se mistä kerroit. Ja voin ihan hyvin, mitä nyt vähästä kivusta!” Novan kertoessa asian Supitassu oli hämmentynyt. Hän ei ollut kuullut ennen kissasta joka olisi selvinnyt koiran hampaista.

“E- en voi uskoa että olet hengissä!” Supitassu sanoi puskien hellästi Novaa.

“Sinua rankaistaan tästä!” Nova oli huolissaan. Ja paha siinä missä mainitaan, sillä Aartje tuli katsomaan poikaansa, kiertävien huhujen takia.

“Sinä!” Aartje huudahti. “Miksi olet satuttamassa Novaa?”

“En voisi ikinä satuttaa häntä!” Supitassu sanoi hädissään miettimättä asiaa sen enempää. Aartje siristi silmiään.

“Mene pois!” Kolli sanoi huitaisten käpälällään kohti Supitassua. Supitassu oli odottanutkin sitä, joten kerkesi väistämään. Mutta seuraavaa lyöntiä ei. Supitassu ei ollut varma, että mihin kolli oli osunut. Veri sumensi naaraan silmät. “Saat katua tätä!”

“Isä ei!” Nova huusi nousten pystyyn. Supitassu ja Aartje pysähtyi siihen paikkaan, hämmästyneenä katsomaan Novaa, jonka ei pitäisi olla pystyssä moneen päivään.


//lyhyt enkä tarkastanu mut eise mtn ainaki saa juonta eteenpäi eikö niin kuu XDD

_________________
Stars can't shine without darkness.  Like a Star @ heaven
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Supitassu - Jokiklaani   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Supitassu - Jokiklaani
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
The Rise of Warriors :: Tarinat :: Tarinakirja-
Siirry: