Vuonna 2012 perustettu soturikissat tarinaroolipeli
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  
Paikalla olevat käyttäjät
Yhteensä 1 käyttäjä paikalla :: 0 Rekisteröitynyttä, 0 Piilotettua ja 1 Vierailija

Ei

Eniten samanaikaisesti paikalla on ollut 12 käyttäjää, tämä oli Ke Toukokuu 09, 2018 2:04 pm
Heinäkuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     
KalenteriKalenteri
Ylläpitäjät

Avatar
Kuu
Avatar
Valveuni
Avatar
Kanerva
Avatar
Levi

Jaa | 
 

 Nova Yönkajon lauma

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Kuu
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 33
Join date : 25.02.2018
Huumori : I see your soul

ViestiAihe: Nova Yönkajon lauma   Su Toukokuu 13, 2018 12:44 pm

Ensimmäinen luku - En tahdo rakastaa häntä

Tummanruskea kolli katsoi kumppaniaan sinisillä silmillään, jotka hehkuivat tyytyväisyyttä ja iloa. Naaras oli synnyttänyt hänelle kolme tervettä ja kaunista pentua, mitä upeinta pentua, joista yksi jatkaisi hänen perintöään. Se yksi oli lähimpänä Ezelian päätä imien maitoa ahnaasti. Pentu oli tietysti kolli ja koko pentueen vanhin muutenkin. Kolli oli kilpikonnakuviollinen, pohjavärinään musta. Hänen miukunansa oli kovaa ja korvia vihlovaa kuin kynnet, jotka puristaisivat sydäntä. Toisiksi vanhin oli myös kolli. Hän oli musta ja näytti vahvalta, kuten isänsä oli näyttänyt ollessaan pieni. Hänen äänensä oli matalampi ja hiljaisempi. Nuorin oli naaras, mustavalkoinen naaras kuin emonsakin. Hänen häntänsä vain oli kokonaan valkoinen ja tuuhea.
"Mikä on vanhimman nimi?" Aartje, lauman johtaja kysyi viimein pitkän hiljaisuuden jälkeen, ja istuutui pesänsä lattialle. Aartje kumartui vanhimman pennun yläpuolelle raskaasti hengittäen. Ezelia hymähti ja nuolaisi hätääntynyttä, kilpikonnakuvoista kollia hellästi rauhoittaakseen hänet.
"Vanhimman nimeksi tulee Nova," naaras naukaisi nopeasti ja katsoi syvänvihreillä silmillään kumppaniaan silmiin. Aartje muisti vieläkin Ezelian vihaisen ja välttelevän suhtautumisen uuteen kumppaniinsa, mutta ei voinut . Se oli lauman tapa, yksi tärkeimmistä. Nyt Ezelia seuraa sääntöjä ja lakeja niin kuin muutkin mukisematta. Ensimmäisen pentueen kaikki neljä pentua kuolivat ja Ezelian oma henkikin oli vähällä lähteä. Piti odottaa koko Lehtikadon ylitse ennen kuin seuraava pentue voisi tulla. Nyt onni oli potkaissut ja jokainen pentu oli syntynyt terveenä.
"Musta kolli on tästä lähin Nava..." Ezelia piti tauon katsellen hetken tytärtään ja sanoi sitten: "Naaraan nimeksi tulee Neva."
Aartje nyökkäsi hyväksyvästi ja hymyili ylpeänä pennuistaan. Hän oli limi liekeissä pelkästä odottelusta kouluttaa vanhinta pentuaan ja Navaa johtajuuteen. Navasta tulisi johtaja mikäli Novalle tapahtuisi jotakin. Sellaiseen olisi varauduttava, sillä koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo. Aartje muisti vieläkin isänsä kertoman tarinan ensimmäisistä johtajista.
"Mitä sanoisit, jos Klautian ja Connorin tulevista pennuista joku voisi olla Novan kumppani?" Aartje ehdotti. Ezelia nyökkäsi huokaisten.
"Aartje. Ezelia on väsynyt, joten voisitko poistua. Laumalaiset odottavat innolla uutisia ja en tiedä, milloin Klautia poikii," lauman tietäjä, Ereen, joka on myös merkattu tottelemattomuudestaan ja lisääntymiskyvyttömyydestään naukaisi kireällä äänellä. Hänen korvansa olivat luimussa ja hän piteli suussaan joitain omituisia kasveja. Aartje piti suunsa kiinni ja nyökkäsi. Häntä kismitti tietäjän käyttäytyminen merkkauksen jälkeen, mutta oli muistettava hänen korkea asemansa. Kun Nevasta tulee tietäjä, Ereen saa mitä ikävimmät työt käpäliinsä ja erään rangaistuksen...



~~~~~~



Kilpikonnakuviollinen kolli läpsäisi sisarensa Nevan naamaa ja lähti häntä karkuun korvat luimussa. Neva päästi yllättyneen älähdyksen ja lähti sitten takaa-ajoon käpälät tömisten. Nava, heidän veljensä istuskeli emonsa vieressä selkä suorana. Hänen vihreissä silmissään hehkui kateus ja viha sekä nyrpeä olemus näkyi hänen naamastaan liiankin selvästi. Novasta hänen veljensä oli tylsä ja typerä, mutta ei tietenkään sanonut sitä ääneen. Nava oli kateellinen veljensä tulevasta asemasta johtajana ja mainitsi siitä koko ajan emolle ja isälle, mutta he aina moittivat poikaansa ja joskus pahimmassa tapauksessa isä löi häntä. Nova ei pitänyt pätkääkään väkivallasta tai isänsä käyttäytymisestä eikä myöskään veljestään.
"Nova!" Emon ääni kajahti pesässä. Uuden kissan lempeä ja maitoinen haju täytti Aartjen ja hänen kumppaninsa pesän. Nova pysähtyi, jolloin Neva sai hänet kiinni.
"Nova, tule tänne!" Ezelia murahti, mutta hänen vihreissä silmissään oli lempeä pilke. Mutta jokin haikea ajatus loisti hänen silmistään, mitä Nova ei ymmärtänyt. Nova työnsi siskonsa päältään ja asteli arvokkaasti veljensä viereen. Emo oli sanonut, että hänen tuli kävellä kuin isänsä; arvokkaasti ja ylpeästi. Novasta se oli typerää, mutta totteli emoaan.
"Nava, mene leikkimään siskosi kanssa." Ezelia katsoi nuorempaa poikaansa.
"Mutta..." Nava aloitti.
"Mene!" Ezelia sihahti ja paljasti hampaansa. Nova värähti ja katsoi emoaan keltaiset silmät selällään. Nava sulki silmänsä välttääkseen veljensä myötätuntoisen katseen ja häntä maata laahaten Nava meni sisarensa luokse. Nova nielaisi. Hänestä oli todella ikävää, että hänen veljeään kohdeltiin huonosti. Ja vieläpä se, että huonosti kohtelijat olivat hänen omat vanhempansa.
"Nova, tässä on Klautia ja hänen vanhin pentunsa, Angel," Novan emo sanoi ja osoitti hännällään valkoista, tuuheahäntäistä naarasta. Hän oli todella kaunis ja siniset silmät vieläpä korostivat hänen kauneuttaan.
"Hei, Angel," Nova sanoi ja hymyili iloisesti. Angel vain kohautti lapojaan. Nova vakavoitui ja vilkaisi emoaan kysyvänä.
"Angelista tulee sinun kumppanisi, kun kasvatte ja hän on valmis saamaan pentuja." Ezelia nuolaisi rintaansa hermostuneena ja katsoi anovasti Klautiaa, joka oli tyynen rauhallinen.
"Kerroin Angelille jo kaiken tähän asiaan liittyvän, mutta sinä et näemmä ole sinun pojallesi kertonut?" Klautia sanoi ja heilautti häntäänsä ärtyneenä. Ezelia nyökkäsi ja vetäisi Novan itseään vasten hännällään.
"Mitä tarkoitat sillä, että hänestä tulee minun kumppanini, kun on valmis saamaan pentuja?" Nova kysyi. Hänen nahkaansa pisteli jännitys ja hermostunut naaraspentu hänen edessään.
"Siis..." Ezelia aloitti, mutta Angel kiljahti hänen puheensa päällensä ja tärisi:
"En tahdo saada pentuja hänen kanssaan tai rakastaa tuota kissaa! En tahdo pakottaa itseäni jonkun kumppaniksi!"
"Angel!" Valkoinen naaras ärähti pennulleen ja tönäisi hänet kumoon. Angel itki ja peitti silmänsä pienillä tassuillaan. Nova kavahti taaksepäin ja nielaisi.
"Emo, kerro nyt! Miksi hän pelkää noin paljon tätä asiaa!" Nova kiljahti ja meni kauemmas kahdesta aikuisesta naaraasta. Ezelia aloitti, mutta Klautia keskeytti hänet häntäänsä nostamalla.
"Nova, kun sinusta kasvaa kokelas, sinut koulutetaan johtajaksi ja hurjaksi taistelijaksi. Angel koulutetaan metsästäjäksi ja sinun kumppaniksesi sekä emoksi pennuillenne. Kun Angelin ensimmäinen kiima-aika alkaa, pidetään juhla, jossa teistä tehdään virallisesti kumppanit ja saatte ensimmäiset pennut kolmen kuun päästä," Klautia kertoi ja käänsi katseensa sitten Novan emoon:
"Kerro hänelle enemmän sitten, kun olemme lähteneet," Klautia sanoi. "Hän ansaitsee kuulla juhlan tapahtumat ja lauman lait."


Angel katsoi pelokkaana Ezeliaa, jonka vihreissä silmissä hehkui myötätunto. Nova muisti emonsa kertomuksista, että hänen emonsa oli tuntenut samoin, mutta lakeja ja vastuuta ei voinut paeta. Ne olisi kohdattava ennemmin tai myöhemmin mikäli ei tahtonut merkintää. Merkintä oli häpeäksi koko perheelle.
"Olisit kiitollinen siitä, että saat kunnian olla tulevan johtajan kumppani!" Klautian vihainen sähinä sai Novan nostamaan katseensa valkoisista tassuistaan. Valkoisen, läikällisen naaraan niskakarvat olivat pystyssä ja valkoinen pentu hänen käpäliensä juuressa pelokkaana kuin hiiri kynsien välissä. Nova ei kestänyt katsella, joten sähähti korviaan luimistaen:
"Lopeta! Hän pelkää sinua ja teet tämän hänelle pahemmaksi! Juttelisit ennemmin rauhallisesti ja hyvistä puolista ilman huutoa!"
Klautia ja Ezelia hätkähtivät ja katsoivat nuorta johtajan alkua silmät suurina. Nova asteli Angelin ja Klautian väliin karvat pystyssä, ja vihasta leimuavat keltaiset silmät naulittuna Klautian vihreisiin silmiin. Läikällinen naaras perääntyi ja nyökkäsi niskakarvat silottuen. Kaikki viha oli kaikonnut hänen silmistään ja sen tilalla oli pelko.

~~~

"Miksi hän totteli minua? Pientä pentua?" Nova kysyi myöhään illalla. Ezelia huokaisi ja naurahti kehräten.
"Koska olet tuleva johtaja, Aartjen vanhin poika ja hänen suosikkinsa. Hänen on toteltava johtajia ja varsinkin sinua ja Aartjea mukisematta. Toivottavasti vain ymmärrät vastuusi Angelin ja kumppanuutenne suhteen..." Novan emo vastasi ja nuolaisi poikansa selkää, josta kaikki pentukarvat olivat jo lähes kaikonneet.
"En ehkä vielä ymmärrä, mutta varmasti pian. Täytyyhän sitä esi-isien lakeja seurata marinoita..." Nova sanoi ja haukotteli väsymyksen painaessa hänen silmiään.
"Sulje vain silmäsi, pikkuinen. Huomenna on uusi päivä," emon pehmeä ääni rauhoitti Novan villit ajatukset ja tuudittivat hänet nopeasti uneen.



"Ai tuoko tulee olemaan minun kumppanini?!" Nevan henkäisi. Nova hätkähti hereille katse harhaillen siskostaan siamilaiskolliin, jonka sinisissä silmissä hohti jännitys ja vaivaantuneisuus. Nova tuijotti hieman itseään vanhempaa pentua ja nousi sitten seisomaan. Pesässä oli myös tuntemattoman naaraspennun haju.
"Neva..." Ezelia huokaisi ja työnsi tyttärensä lähemmäs hänen tulevaa kumppaniaan.
"Samson, tässä on Neva. Neva, tässä on Samson!" Mim, Samsonin emo naukaisi ja hymyili tyytyväisenä. Samsonkin näytti tyytyväiseltä ja tervehti Nevaa kumartaen. Nova nyrpisti kuonoaan. Samson vaikutti tekopyhältä kollilta. Nova pujahti emonsa luota kauemmas ja vilkaisi Navan luona olevaa naarasta kuullessaan naurua.
"Sinä olet siis Lici." Nava heilautti häntäänsä kärsimättömänä. Nova pysähtyi ja katseli hetken hiekankeltaista naarasta ja hänen oransseja silmiään. Niissäkin liekehti sama tunne kuin Navalla.
"Ja sinä olet varmasti Nava, johtajan toinen poika," Lici naukaisi. Navan korvat heilahtivat ja hän näytti vihaiselta, mutta rauhoitti itsensä ja nyökkäsi hymyillen. Nova värähti askeleen taaksepäin ja huomasi sivusilmällään Angelin valkoisen turkin. Nova kääntyi ja asteli yksinäisen naaraan luokse varuillaan. Angel voisi hypätä hänen kimppuunsa, vaikka ei saisikaan taistella.
"Nova!" Angel henkäisi ja painautui pesän seinää vasten siniset silmät täynnä pelkoa ja vihaa.
"Kallion seinä voi olla kylmä, joten älä nojaa siihen," Nova totesi rauhallisena ja hymyili. Olisi ehkä hyvä osoittaa hänen (valitettavasti) tulevalle kumppanilleen kuinka ystävällinen ja mukava hän oli. Novaa kuitenkin kismitti sisältä. Hän olisi halunnut valita kumppaninsa itse eikä joutua elämään ennalta valitun naaraan kanssa. Angel oli todennut saman edellisenä päivänä ääneen emonsa kuullen ja oli melkein saanut iskun emonsa käpälästä.
"Ai... h-huomasin sen kyllä!" Angel kivahti ja irrottautui kalliosta. Nova huokaisi ja kumartui kyyristyneen naaraan tasolle.
"En minäkään pidä tästä yhtään... oikeastaan vihaan tätä lakia, mutten voi sanoa sitä ääneen tai muuten isäni..." Nova kuiskasi Angelin korvaan ja värähti ajatellessaan mitä hänen isänsä voisi tehdä hänelle. "Ole varovainen, tai isäni merkitsee sinut tottelemattomuudesta."
"Ki-kiitos ja selvä..." Angel huokaisi ja veti tuuhean häntänsä kehoaan vasten.



"Nova!" Novan isä ääni kajahti pesän ulkopuolelta ja sai jokaisen pesässä olijan hätkähtämään ja kääntämään katseensa pesän sisäänkäynnille. Nova nousi seisomaan.
"Mene, Nova. Hän aikoo näyttää leirin sinulle," Ezelia naukaisi lempeästi. Nova nyökkäsi, mutta pysähtyi Navan murinaan.
"Miksen minäkin saa mennä? Miksi vain Nova saa mennä?!"
"Nava!" Emo nousi seisomaan. "Koska hänestä on tuleva johtaja, hän saa nähdä leirin heti, kun isänne niin sanoo! Isänne päättää teidän koulutuksestanne!”
Nava murisi ja väläytti hampaansa Novalle:
"Mutta se on epäreilua! Miksei minusta voi tulla johtajaa? Miksi Nova saa tulla johtajaksi?!"
"Nuori herra! Tästä on puhuttu monia kertoja; Koska hän syntyi ensin!" Ezelia sihahti ja nosti käpäläänsä valmiina lyömään poikaansa. Nova hätkähti ja luimisti korviaan. Löisikö hänen emonsa Navaa ensimmäistä kertaa. Nova murahti ja oli juoksemassa väliin, mutta Navan kommentti pysäytti hänen ajatuksensa raiteiltaan:
"Ei hänestä ole edes elämään lauman vanhimpanakaan joten miten ihmeessä hänestä voisi tulla kunnollinen johtaja! Hän ei ansaitse elämäänsä saati sitten johtajan asemaa!"
Ezelian karvat nousivat pystyyn ja nopeasti ja voimakkaasti hän löi Navaa naamaan niin, että musta kolli kaatui Licin eteen. Lici kiljahti ja perääntyi. Sen enempää ajattelematta Nova ryntäsi ulos pesästä isänsä luokse. Suuri, arpinen kolli odotti hännänpää nykien perillistään. Nova hymyili leveästi Aartjelle, mutta johtaja näytti vihastuvan poikansa hymystä.

"Yksi asia; älä ole huumorimiehiä. Johtajan täytyy olla vakava ja aina ajoissa paikalla," Aartje naukaisi ja irvisti. Nova pidätteli kylmiä väreitään ja nyökkäsi vaivalloisesti. Aartjen ilme ei värähtänytkään kun hän nyökkäsi ja lähti liikkeelle.
He kävelivät hetken ympäri leiriä, kunnes Nova pysähtyi. Jonkun pesän edustalla valkoinen naaraspentu, jonka turkissa oli läikkiä katseli korvat luimussa edessään seisovaa kollipentua. Pähkinänruskea, juovikas kolli naurahti ja vilkaisi luultavasti emoaan.
"Heistä tulee kumppanit tulevaisuudessa," Aartje naukaisi ja hymähti. Nova kohautti lapojaan välinpitämättömänä. Oikeasti hän olisi tahtonut muuttaa kumppanin valinta sääntöä, lopullisesti.
"Voinko tutustua laumalaisiin, yksin?" Nova kysyi pysähtyen. Märkä ruohikko hänen tassujensa alla tuntui inhottavalta. Oli oikeastaan pelkkä ihme, ettei hän ollut lentänyt jo nurin.
"Hyvä on, mutta palaa takaisin emosi luokse, kun aurinko on huipussaan," Aartje naukaisi ja kääntyi heidän tulosuuntaansa. Nova huokaisi ja asteli valkoisen, läikällisen naaraan ja pähkinänruskean kollin luokse hymyillen.
"Kukas se siinä," pähkinänruskea kolli totesi ilkeä pilke silmäkulmassaan; "Itse johtajan perillinen, Nova. Tulitko kenties katsomaan tulevaa kumppaniani haiken silmin?!"
Nova hätkähti pähkinänruskean pennun ilkeää äänensävyä. Kilpikonnakuviollinen kolli heilautti korviaan.
"Mikäs sinun nimesi on?" Nova kysyi ja istuutui ruohikolle. Valkoinen naaras mulkaisi häntä, muttei sanonut mitään.
"Noh, kun kerran kysyit niin nimeni on Hazel," Hazeliksi esittäytynyt kolli sanoi ja nuolaisi käpäläänsä. Naaras pysyi edelleen hiljaa ja katseli kaukaisuuteen. "Hän on Noppa."
Nova nyökkäsi ja hymyili ystävällisesti ilkeälle kollille. "Nimeni on Nova, kuten varmasti tiedätkin."
Hazel naurahti ilkikurisesti. "Olet Navan veli. Hänen vihaamansa veli. Me olemme Navan kanssa mitä parhaimmat ystävät ja vihaan sinua yhtä paljon kuin hän vihaa sinua!"
Nova perääntyi muutaman askeleen, mutta sitten paljasti hampaansa. Miten joku voisi vihata häntä ilman että edes tutustuu?! Nova sähisi ja upotti kyntensä maahan. Noppa käänsi katseensa kahteen kolliin, joiden niskakarvat sojottivat pilviä kohti.
"Aikooko 'johtaja' haastaa minut?!" Hazel sihahti häntä huiskien puolelta toiselle. Nova sähisi vastaukseksi. Kuulu innostunut huudahdus Novan takaa:
"Pennut taistelevat! Tämä on nähtävä!"
"M-mitä?" Nova tunnisti Klautian terävän äänen. Nova ei kuitenkaan värähtänytkään vaan piti katseensa Hazelin keltaisissa silmissä.
"Katsotaanpa, kuka on parempi!" Hazel karjahti ja rynnisti Novan kimppuun. Nova luimisti korviaan ja virnisti. Juuri ennen iskua hän hyppäsi ilmaan ja laskeutui koko painollaan Hazelin päälle. Hazel päästi älähdyksen, mutta välittämättä siitä Nova painoi oikean tassunsa Hazelin juovikkaan pään päälle ja muilla käpälillään painoi kollia maata vasten. Hazel sähähti ja koetti päästä Novan otteesta, mutta turhaan. Muutaman silmänräpäyksen kuluttua juovikas kolli valahti veltoksi luovuttamisen merkiksi. Nova virnisti tyytyväisenä ja loikkasi itseään nuoremman pennun päältä. Muutama kokelas oli katsellut pentujen taistelua innostuneina, ja sitten Klautia oli silmiään siristellen mennyt hakemaan Novan isän. Nova katsahti todella nopeaa ja Novasta helppoa taistelua katselevaa isäänsä tyytyväisyyttä hehkuvat siniset silmät sirrillä. Nova nosti kuononsa kohti sinistä taivasta ja avasi suunsa maistaakseen ilmaa. Saaliskeon tuoksu oli huumaava ja onneksi pian olisi ruoka-aika.
Aurinko oli juuri ja juuri huipussaan, joten Nova kipitti nopeasti emonsa pesään. Emo ilahtui nähdessään esikoisensa ja pesi hänet ruokailua varten. Ja juuri kun Ezelia oli saanut putsattua poikansa, hänen kumppaninsa saapui kantaen suurta jänistä ja kolmea hiirtä. Nova istuutui isänsä viereen ja Neva hänen viereensä. Ezelia istahti kumppaninsa viereen ja heidän väliinsä tuli Nava yhtä nyrpeänä, kuten aina. Novan karvoja pisteli jännitys. Hän ei halunnut isänsä kertovan nopeasta taistelustaan Hazelin kanssa emolle. Aartje kumarsi ja kaikki muut hänen perässään. Aartje työnsi suurimman hiiren Novalle ja seuraavaksi suurimman hiiren Navalle ja pienimmän Nevalle. Hän jakoi kaniinin kumppaninsa kanssa. Hiljaisuus vallitsi perheen syödessä, kunnes Aartje lopulta maukaisi:
"Tänään on kumppanuus seremonia."
Ezelia nosti päänsä kanista revityistä lihanpalasista ja kysyi kiinnostuneena:
“Kenen?”
“Cladiuksen ja Mikaelan,” Aartje naukaisi ja nielaisi viimeisen palasensa kanista.
“Sitä on odotettu koko hiirenkorva!” Ezelia hihkaisi ja työnsi muutaman lihapalan Navalle hännällään. “Kuunhuippuun on vielä aikaa, mutta onko musta kani jo metsästetty?”
“Ei. Mikaela on juuri metsästämässä sitä. Menetkö auttamaan seremonian järjestelyissä?” Aartje kysyi ja haukotteli kyllästyneestii. Ezelia nousi seisomaan ja nyökkäsi silmät kipinöiden innosta. Hän pujahti salamannopeasti ulos pesästä. Ilmassa pisteli hetkessä vaivaantuneisuus. Aartje oli kuitenkin tyynen rauhallinen, ja Nava oli kääntänyt selkänsä Novalle ja muille perheenjäsenilleen. Navasta uhkui se vaivaantuneisuus, joka johtui varmasti isän ja Novan läsnäolosta. Suru ja sääli pistivät Novan sydäntä. Hän olisi tahtonut mennä ja lohduttaa veljeään, mutta olisi saanut kynsistä naamaansa. Nova vilkaisi isäänsä, joka nousi seisomaan nopeasti.
“Olkaa kiltisti sillä välin, kun olemme poissa. Pitäkää itsenne siistinä, sillä tänään on elämänne ensimmäinen kumppanuus seremonia!” Aartje murahti ja seurasi kumppaniaan.
Nova vilkaisi siskoaan innoissaan, mutta hän oli käpertynyt sammalpedille nukkumaan. Oli tosiaan hyvä idea kerätä energiaa koko yön kestävään seremoniaan. Nova huokaisi ja meni sisarensa viereen. Hän oli helpottunut siitä, ettei hänen isänsä ollut kertonut emolle Hazelista. Hän nukahti nopeasti sisarensa hengittäessä tasaisesti ja rauhallisesti ajatustensa tiimellyksessä.


Kuu loisti taivaalla ohuena kuin kynnenviilto. Tähdet tuikkivat sen ympärillä ja todistivat lauman olemmassaoloa tuhansilla vuosilla. Nova katseli keltaiset silmät loistaen tuikkivia tähtiä. Emo oli kertonut, että jokainen tähti oli yhden laumalaisen henki ja että he katselivat entisen laumansa uusi jäseniä vartioiden. He vartioivat, että lauman lakeja ja perinteitä seurattaisiin tarkasti.
“Nyt se alkaa!” Neva henkäisi ja nojasi veljensä kylkeä vasten. Nova siirsi katseensa johtajaan, omaan isäänsä, joka istui leirin keskellä. Häntä lähestyi kaksi kissaa, varajohtajan poika ja hänen tuleva kumppaninsa. Cladius seisoi ylväänä johtajansa edessä ja Mikaela saapui hänen viereensä kullankeltaiset surua hohtavat silmät puoliksi auki. Naaras ei selvästikään halunnut joutua Cladiuksen kumppaniksi, mutta jos olisi avannut suunsa seremoniassa haukkuen lait pilalle, olisi saanut merkin.
“Tänä yönä on suuri hetki varajohtajan pojalle, Cladiukselle ja hänen uudelle kumppanilleen. Tänään heistä tulee kumppanit ja toivon mukaan he saavat lisää terveitä pentuja laumallemme,” Aartje naukaisi ja kosketti kuonollaan ensin kollia ja sitten naarasta. Naaraan päälakea hän nuolaisi vielä siunaukseksi ja voimaksi synnyttää terveitä pentuja. Hurraus kajahti leirin kissojen läpi. Oli vielä yksi seremonian vaihe jäljellä. Uuden parin olisi syötävä musta kani. Ensin heidän pitäisi repiä sen nahka irti ja syödä se sitten. Nahka tulisi haudata heti auringon ensisäteiden ilmestyessä leirin johonkin kohtaan ja siihen sitten rakentaa heidän pesänsä. Nova värähti kuullessaan rasahduksen, joka tuli kanista. Sen ympärillä ei ollut enää nahkaa ja muutama kylkiluu oli katkennut kahden kissan leukojen voimasta. Johtaja nappasi nahkan leukojensa väliin ja katseli tarkkaavaisesti, kuinka tuore pari söi mustan kaniinin puoliksi. Nova luimisti korviaan. Hänen oli tosissaan pidäteltävä haukotustaan, sillä jos olisi päästänyt sen livahtamaan suustaan, olisi rikkonut sen taianomaisen hiljaisuuden, joka vallitsi jokaisessa seremoniassa.

Vihdoin ja viimein auringon ensisäteet ilmestyivät vuorten takaa. Cladius otti kaniinin nahkan Aartjelta ja heitti sen nopeasti ja voimakkaasti ilmaan. Nahka lensi kaaressa kauas muista pesistä leirin eteläisimpään reunaan
“Pesäpaikka on valittu!” Mikaela julisti ja nousi takajaloilleen ja huitaisi ilmaa juhlallisesti.

“Seremonia on päättynyt!” Aartje julisti. Nova tunsi helpotuksen sisimmässään. Hän pääsisi viimein nukkumaan emonsa lämmintä vatsaa vasten. Vaikka yö oli ollut lämmin, Nova oli tärissyt kylmästä tuulen takia.
“Tulkaa. Mennään nukkumaan!” Ezelian lempeä ääni havahdutti lähes nukahtaneen Novan. Hän hoiperteli väsyneenä pesään ja odotti, kunnes hänen emonsa käpertyi petinsä päälle. Nova ryntäsi hänen viereensä ja muisti vain kuinka Nevan keho painautui omaansa vasten. Nova haukotteli kerran ja sulki silmänsä. Nukahtaminen ei ainakaan ollut vaikeaa. Kului vain muutama sekunti ja Nova oli jo sikeässä, unen täyteisessä unessa.

_________________
I see your soul
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kuu
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 33
Join date : 25.02.2018
Huumori : I see your soul

ViestiAihe: Vs: Nova Yönkajon lauma   Ma Toukokuu 14, 2018 9:25 pm

Toinen luku - Uusi koti?

Nova, keltasilmäinen kolli katseli, kuinka hänen isänsä taisteli Adamuksen, varajohtajan kanssa. Nova istui ystäviensä Cladiuksen ja Ebaserin, varajohtajan poikien vieressä. Cladius oli Novaa paljon vanhempi ja hänen veljensä kumppanuusjuhlansa olisi pian. Cladiuksen kumppanuusjuhla oli ollut viisi kuuta sitten. Valitettavasti osa heidän pennuistaan menehtyi synnytyksessä, mutta onneksi kaksi viidestä oli jäänyt eloon. Mikaelan kuolema oli myös lähellä, mutta Ereen pelasti naaraan. Nyt odotettiin innolla Ebaserin kumppanuusjuhlaa. Hänen tulevan kumppaninsa kiima-aikaa ei näkynyt mailla halmeillakaan, ja naaraan perhe oli hyvin kärsimätön ja ahdistunut pelosta. He pelkäsivät tyttärensä puolesta. He pelkäsivät, että heidän tyttärensä olisi kyvytön lisääntymään ja saisi merkin.

Nova tiesi, että hänen kumppanuusjuhlaansa olisi vielä aikaa, mutta se ei häntä haitannut viiksen vertaa. Sitä paitsi, änen pitäisi tälläkin hetkellä keskittyä hänen isänsä ja varajohtajan kynnettömään taisteluesitykseen, mutta Nova tiesi jo kaikki isänsä liikkeet, joten mitä järkeä hänellä olisi katsoa isänsä taistelua. Hänen pitäisi vain harjoitella ja harjoitella, jotta hänestä tulisi vahva ja taitava taistelija. Nova halusi näyttää isälleen, että oli harjoitellut omia liikkeitä sitten viime viikon.
"Hyvä isä!" Nava, Novan veli huusi Aartjen, johtajan heittäessä Adamuksen maahan. Nava oli upottanut kyntensä lumeen jännityksestä, mutta Nova oli tyyni kuin tuuli sinä päivänä. Hän ei hetkahtanut pätkääkään enää leikkitaisteluista. Eikä Nova ei pitänyt veljestäänkään enää. Muutama kuu sitten hän oli rakastanut veljeään suunnattomasti, mutta nyt hän ei voinut sietä veljeään. Navan sinisistä silmistä paistoi kateus aina heidän katseidensa kohdatessa. Nova katsoi sivusilmällä veljeään, joka hakemalla haki aina isältään huomiota. Nava kerjäsi huomiota isältään, vaikka tiesi, ettei se auttanut. Nava vain oli kateellinen Novalle ja koetti turhaan härnätä veljeään. Isä oli aina puolustamassa Novaa, vaikka Nova olisi pystynyt itsekin tunkemaan hiirensappea veljensä suuhun. Novan laumassa hiirensappea ei oikeasti tungettu kissojen suihin, se merkitsi vain hiljaiseksi saamista. Joskus Nova olisi oikeasti halunnut tunkea veljensä suuhun hiirensappea.

Monien tapojen mukaan johtajan vanhin poika perii aina johtajuuden ja johtajan huomio kiinnittyy siksi aina vanhimpaan poikaan eniten, sillä hän joutuu opettamaan hänelle kaikki johtajan opit ja kyvyt. Nykyään myös toinen johtajan pojista sai samanlaista koulutusta, sillä joskus oli käynyt traagisia kuolemia, jolloin uusi johtaja ei tiennyt lainkaan, mitä tehdä.
"Oikea taistelu voi tapahtua milloin tahansa, aina pitää olla varuillaan. Vaikka tiedätte, että olemme ainoa kissalauma täällä, on aina mahdollisuus menettää reviirimme. Alueella on myös paljon kettuja, susia ja haukkoja, joten meidän on oltava aina valmiita taistoon!" Aartje, Novan isä, toisti saman asian varmaan tuhannetta kertaa, mutta Nova tiesi, ettei valittaminen tai huomauttaminen auttanut. Nova osasi olla hiljaa oikeassa paikassa. Hän oli muutenkin sanavalmis ja tiesi mitä sanoa milloinkin.
"Nova ja Cladius, te taistelette nyt kynnettömän taistelun," Adamus naukaisi keskeyttäen Novan aatokset ja astui pois ruohottomalta taistelualueelta Aartjen perässä. Aartje virnisti Novalle ja nyökkäsi rohkaisevasti. Nova nyökkäsi ilme värähtämättäkään ja nousi seisomaan. Hän aikoi päihittää Cladiuksen omilla liikkeillään ja aikoi olla se paras taistelija. Ei, hän ei halunnut kunniaa vaan olla laumansa arvoinen johtaja. Hän halusi näyttää isälleen etteivät vanhat liikkeet olleet aina niitä parhaimpia ja varmimpia.
"Sinullapa on paljon itsevarmuutta," Cladius naukaisi huvittuneena. "Se hohtaa silmistäsi kuin aurinko viherlehtenä."
Nova virnisti ja asettui taisteluasentoon taisteluareenan toiseen päähän. Cladius katsoi sinisillä silmillään ilkikurisesti johtajan vanhinta poikaa asettuessaan myös taisteluasentoon, josta aloitettiin aina harjoitustaistelu.
"Nyt!" Aartje huusi ilmoille ja Cladius rynnisti Novaa päin. Kilpikonnakuviollinen kolli ei liikahtanutkaan, vaan tuijotti vain lähestyvää hyökkääjää.
"Nova! Väistä! Hiirikin voittaisi sinut!" Aartje huusi ja Nova tunsi, kuinka hänen isänsä kipinöi häpeästä ja kiukusta. *Kyllä minä väistän, mutta en vielä* Cladiuksen loikatessa Novaa päin johtajan poika pujahti hänen alitseen ja loikkasi saman tien ylitse Cladiuksen kääntyessä ärjyen siihen suuntaan, jossa Nova oli hetki sitten ollut. Nova virnisti ja loikkasi kollin kimppuun kaataen hänet koostaan huolimatta. Nova oli perinyt isältään suuret lihakset eikä Cladius ollut läheskään yhtä voimakas kuin Nova. Novan yllätykseksi Cladius käytti kaikki voimansa kääntyäkseen ympäri, jolloin Nova jäi puristuksiin kollin alle.
"Hah! Taisin voittaa jo?" Cladius nauroi hieman kysyvästi ja painoi Novaa maata vasten.
"Niinhän sinä luulet!" Nova sai ähkäistyä. Hän veltostui hieman ja heti Cladiuksen hieman hellittäessä otettaan Nova potkaisi hänet takajaloillaan pois päältään. Nova rynnisti Cladiuksen perään ja pujahti jaloilleen pudonneen kollin vatsan alle potkaisten häntä vatsaan takajaloillaan. Cladius päästi ähkäisyn ja koettaessaan loikata pois Novan ulottumattomista, kilpikonnakuviollinen kolli nousi seisomaan, jolloin Cladius tömähti maahan kesken loikkansa aloitusta. Nova painoi kollin lunta vasten ja sai uudella tempullaan käännettyä hänet ympäri, jolloin Cladiuksen kaula oli hänen kynsiensä alla.
"Nova voittaa!" Aartje huusi, tällä kertaa ylpeästi.
"Pyh, moukan tuuria! Cladius vain antoi armoa Novalle, koska on vanhempi!" Nava tiuskaisi ja ryntäsi Cladiuksen luokse.
"En todellakaan! Nova on tempaissut käpäliinsä ovelat liikkeet. En vieläkään tajua, kuinka hänen onnistui nousta seisomaan juuri loikatessani tai vieläpä kääntää minut ympäri kun olin mahallani! Hän vain tarttui minua niskanahasta ja heitti selälleni!" Cladius hämmästeli ja tönäisi leikkisäst Novaa kylkeen. "Hyvin taisteltu, Nova. Olet kehittynyt kovasti sitten viime taistelun ja olet vahvistunut jäätävästi."
"Hän on perinyt isänsä voimat ja emoni nokkeluuden. Täytyy myöntää, olen vaikuttunut keksimistäsi liikkeistä ja niiden onnistuneisuudesta!" Aartje naukaisi ja nuolaisi poikansa päälakea onnittelevasti. Nova kehräsi hieman, mutta hiljeni katsoessaan veljeään. Navan siniset silmät katsoivat syvälle Nova sieluun silmät raivosta hehkuen. Vai oliko se pikemminkin kateuden sekainen raivo. Nova käänsi katseensa isäänsä, joka asteli Adamuksen vieressä ylpeästi kehuen poikaansa. Nova oli menossa muiden perään, kun Nava tarttui häntä hampaillaan hännästä.
"Saat vielä nähdä, että voitan sinut taistelussa! Ja silloin voit kokea vahingon, joka estää sinua hakemasta kunniaa johtajana!" Nava murisi veljelleen ja päästi irti Nivan hännästä. Nova katsoi kulmat kurtussa pikkuveljeään tämän tassuttaessa ohitse. Novan hännänpää heilui hieman. Häntä syvästi ärsytti veljensä käytös. Ja mitä hän tarkoitti asialla, joka estäisi häntä hakemasta kunniaa johtajana?



"Hei, Nova!" Angelin, Novan tulevan kumppanin tuttuakin tutumpi ääni kuului johtajan pojan saapuessa lauman leiriin. Lumenvalkoinen naaras oli todella kaunis ja hänellä on hurmaava luonne. Monet olivat olleet kateellisia hänen tuurilleen Angelin kumppaniksi saamisesta. Nova taas olisi halunnut valita oman kumppaninsa, vaikka eihän Angelissa ollut moittimista. Angel oli kertonut, kuinka hänen ystävänsä olivat muuttuneet kateellisiksi hänelle Novan saamisesta kumppaniksi. Oi tätä Yönkajon lauman elämää, aina kinastellaan kumppaneista. Kuka oli oikein keksinyt, että kumppanin valinnan tekevät vanhemmat?
"Hei, Angel," Nova naukaisi ystävällisesti. Angel oli muuttunut hieman apeaksi Novan kerran kerrottua mielipiteensä kumppanin valitsemisesta, tai siis Angel oli ollut kamalan hiljainen sen tapahtuman jälkeen. Angel oli aina ollut, mutta Nova ei tiennyt mikä valkoista naarasta vaivasi. Sen keskustelun jälkeen hän oli ikään kuin pelännyt Novaa ja vältellyt katsekontaktia. Hänestä Angel oli oikein ihana ja loistava kumppani. Kyllähän Nova olisi voinut mieluummin valita itse kumppaninsa, mutta lakeja vastaan olisi turha käydä, ja Novan mielestä Angel oli ollut samaa mieltä hänen kanssaan, mutta ehkä Angel oli luullut samalla ettei hän ollut mukamas ollenkaan Novan mieleen. Angel hymyili vaivalloisesti Novalle ja huokaisi.
"Angel kuule, haluaisin puhua kanssasi kahden kesken vähän myöhemmin, käykö?" Nova ehdotti ja hipaisi hännällään naaraan päälakea. Angel nyökkäsi yhä vaivalloisesti hymyillen.
"Hyvä. Hoidan asian niin, että menemme metsästämään kahdestaan," Nova naukaisi vielä ja hännän heilautuksella hyvästeli valkean naaraan. Nova tiesi, että Angel oli syvästi ihastunut Novaan ja sehän oli hyvä asia tässä laumassa. Mutta Nova ei tuntenut samoin. Hän tunsi itsensä jopa hieman surulliseksi, suoraan sanottuna. Hänestä olisi ollut mieluisampaa valita kumppani eikä pariutua ennalta määrätyn kanssa. Monet kokivat pettymyksiä kumppaninsa suhteen, mutta joutuivat vain huultaan purren elää valitun kumppaninsa kanssa.
"Hei Nova!" Ezelian, Novan emon pirteä ääni kuului heti kilpikonnakuviollisen kollin astuttua sisään. "Kuulin jo isältäsi, että voitit Cladiuksen! Olet synnynnäinen taistelija!"
Nova hymyili ja antoi emonsa nuolla hänen päälakeaan. Hänen emonsa oli ollut tyytyväinen Aartjeen, vaikka heillä olikin ollut hieman kinaa alussa. Ezelia oli haljeta kuullessaan, että hänen kumppaninsa tulisi olemaan johtaja. Heille syttyi lopulta yhteisymmärrys ja he elivät nyt onnellisina vanhempina.

"Hei Neva!" Ezelia naukaisi ja Nova kääntyi katsomaan mustavalkoista siskoaan, tietäjän kokelasta. Tietäjällä ei ollut enää kumppania. Ereen oli erotettu hänestä, sillä hän oli kyvytön saamaan pentuja ja naaras oli muutenkin rikkonut lakia vakavasti. Ereen oli rakastanut hänelle valittua kumppania, mutta ei voinut muuta kuin antaa hänen mennä. Ereen oli taistellut ulkopuolista kissaa vastaan ja näin rikkonut lakia, mutta oli kuitenkin suojellut erästä pentua puolustuksellaan. Ereen oli myös välttänyt ensimmäisen merkin saamisen ja oli ollut tottelematon. Hän ei ollut totellut johtajaa ja oli saanut merkit hitaasti ja kivuliaasti. Ereen pysyi kuitenkin asemassaan, sillä hänellä ei ollut kokelasta eikä sisaruksia, jotka olisivat voineet ottaa hänen paikkansa.
"Miten päiväsi sujui, siskoseni?" Nova kysyi ja nuolaisi sisarensa poskea.
"Hyvin! Opin kaikenlaista, mitä en voi kylläkään kertoa lakien takia," Neva naukaisi korviaan luimistaen. Tietysti Neva olisi halunnut kertoa oppimastaan, mutta olisi saanut rangaistuksen seurauksena.



"Tänään meidän aterianamme on kolme hiirtä, kaniini ja myyrä!" Aartje naukaisi ja vilkaisi myyrää. "Nova, ota myyrä, Nava kaksi hiirtä ja Neva tuo isoin hiiri. Me Ezelian kanssa jaamme kaniinin."
Nova nappasi myyrän muiden saaliiden keskeltä ja odotti isän lupaa aloittaa syöminen. Aartje nyökkäsi kaikkien katsoessa häntä ja kaikki aloittivat syömisen.
"Nova?" Neva kuiskasi, ja Nova mumisi vastaukseksi. "Autoin tänään Ereeniä Suvin synnytyksessä."
Nova vilkaisi sisartaan syömisensä lomasta ja kysyi:
"No, miten se meni?"
"Hän ja Toffo saivat neljä tervettä pentua, mutta..." Neva naukaisi ja madalsi ääntään. "Viides kuoli todella pian syntymänsä jälkeen." Nova henkäisi. Oli aina valitettavaa, jos joku kuoli ennen aikojaan.
"Olen pahoillani, vaikka se pitäisi enemmänkin sanoa Suville," Nova naukaisi ja nuolaisi huuliaan. Neva nyökkäsi hieman ja nousi istumaan. Nova oli saanut syötyä myyränsä, ja enää vain Aartje söi kumppaninsa kanssa. Heti heidän syötyään, Nova kysyi:
"Isä? Voinko minä mennä Angelin kanssa metsälle tänään?"
"Tietysti voit, on hienoa, että haluat viettää tulevan kumppanisi kanssa aikaa jo nyt ja vielä näin paljon!" Aartje naurahti ja hymyili leveästi. Nova nyökkäsi.
"Mutta ennen kuin kukaan poistuu, haluan ilmoittaa, että Suvi sai neljä pentua, joista viides menehtyi syntymänsä jälkeen. Pentujen nimiksi tuli Sallie, Wonder, Tim ja Laulu," Aartje maukui vielä. Hetken surevan hiljaisuuden jälkeen Aartje nousi seisomaan ja heilautti häntäänsä luvaksi lähteä. Nova pujahti nopeasti ulos pesästä ja kipitti nopeasti Angelin ja hänen perhensä pesälle. Willie, Angelin veli oli tullut jo ulos.
"Hei, Willie. Missä Angel on?" Nova kysyi ja kallisti päätään.
"Päivää, Nova. Angel on sisällä," Willie naukaisi ja heilautti häntäänsä. Lisabetha, Angelin emo makoili pesän nurkassa. Hän oli kuulemma tiineenä ja odotti taas pentuja.
"Ai, hei Nova. Mitäs sinulle kuuluu?" Lisabetha kysyi ja hymyili ystävällisesti.
"Päivää vain, Lisabetha. Hyvää minulle kuuluu, kiitos kysymästä. Voisinko lainata Angelia metsälle?" Nova naukaisi ja kysyi istuutuen maahan.
"Tietysti. Angel!" Lisabetha huusi. Jokaiseen pesään rakennettiin aina jokaiselle perheenjäsenelle oma tila, jossa oli kuitenkin vain peti. Tämäkin tapa oli tehty joskus kaukana historiassa, mutta Novasta tämä oli hyvä ratkaisu. Jokainen tarvitsi joskus vähän omaa rauhaa ja aikaa suuren lauman kissoilta. Kumppanukset kuitenkin jakoivat saman pedin, mutta se ei ollut pakollista.
Valkoinen naaras ilmestyi erään tunnelin luota ja hänen katseensa pysähtyi Novaan. "Nova pyysi sinut metsälle, Angel," Lisabetha naukaisi ja hymyili ystävällisesti tyttärelleen.
"Ai, selvä. Hei vain, Nova," Angel yritti kuulostaa yllättyneeltä. Nova hymyili ja tervehti valkoista naarasta.
"Älkää viipykö kauan, tai ette ehdi kotiin ennen pimeää!" Lisabetha naukaisi varoittavasti ja laski päänsä käpäliensä päälle.
"Mennään. Lisabetha on oikeassa!" Nova naukaisi ja syöksyi ulos Angelin perheen pesästä. Angel seurasi häntä päästämättä ääntäkään.



Nova asteli lumen alta paljastuneen kallion päällä ja etsi paikkaa, jossa olisi rauhallista puhua asiat läpi. Nova ei halunnut, että Angel luuli itsensä olevan surkea ja vähäpätöinen kumppani hänelle. Angel katseli kallion jyrkänteeltä alas ja nielaisi. Nova tunsi, kuinka hänen tassunsa lähtivät yllättäen liukumaan kohti kallion reunaa. Hän vilkaisi hädissään tassuihinsa ja yritti upottaa kyntensä jäähän, mutta turhaan. Kallion alapuolella odotti myös jäätä, ja terävää sellaista. Ja pudotuskin oli pitkä. Nova rääkäisi ja koetti loikata pois, mutta liukastui.
"Nova!" Angel kiljahti ja Nova tunsi, kuinka naaraan hampaat tarttuivat häntä niskanahasta. Naaraalla oli yllättävän paljon voimia huomioiden, että hän oli laihempi ja sirompi kuin kukaan muu laumalaisista. Angel veti Novan pois jäältä ja päästi irti vasta heidän ollessaan lumen päällä. Nova vilkaisi Angelin kynsiä, jotka olivat terävämmät kuin hänen. Angel ei ollut kylläkään koskaan käyttänyt kynsiään ja hänet oli nähty teroittavan niitä usein. Eipä ollut ihmekään, että naaras ei ollut itse liukunut jäällä ja tippunut Novan kanssa alas.
"Kiitos, Angel," Nova huokaisi ja nousi seisomaan. Kolli katseli ympärilleen ja pidätteli henkäystään. Tämä oli luultavasti korkein kohta koko kalliolla ja sieltä näki koko metsän ja vuoret, jonka taakse aurinko laski. Tämä oli ehkä maailman kaunein paikka.
"Vau!" Angel henkäisi ja he katsoivat hetken kuinka aurinko värjäsi taivaan keltaisiin sävyihin. Nova vilkaisi Angelia, joka katseli lumoutuneena aurinkoa ja sen värjäämää maisemaa.
"Kuule Angel, meidän pitäisi puhua eräästä asiasta," Nova aloitti ja kääntyi valkoisen naaraan puoleen, "tiedät, että olen sanonut negatiivisen mielipiteeni kumppanuuden päätösasiaan, mutta se ei tarkoita, että sinussa olisi jotain vikaa. Tunnen monia, jotka ovat pettyneitä vanhempiensa valintaan ja tiedän, että moni tulee vielä pettymään. Halusin vain, että tiedät, ettei sinussa ole mitään vikaa."
Angel hymyili, mutta huokaisi. "Ei tämä siitä johdu, tai johtuu hieman, mutta ei se ole pääsyy. Isäni sanoi, että jos en käyttäydy sinua kohtaan sinun mielestäsi hyvin ja täydellisesti, hän repii minulta korvat päästä!"
Nova luimisti korviaan. Hän ei olisi uskonut, että Angelin isä olisi voinut käskeä jotain sellaista.
"En olisi uskonut. Kerro minulle, jos hän edes aikoo koskea korviisi tai lyödä sinua moisen typerän asian takia. En halua, että olisit joku jolla ei ole omia mielipiteitä! Eikä hän voi tietää, mikä minua miellyttää," Nova murisi ja kurtisti kulmiaan.
"Kiitos vain, Nova," Angel naukaisi ja hymyili, tällä kertaa aidosti. Nova hymyili takaisin.
"Angel! Aurinko on miltei laskenut, meidän pitää mennä!" Nova naukaisi kauhistuneena huomatessaan, kuinka matalalla aurinko oli. Angel vilkaisi aurinkoa ja nyökkäsi ja kaksikko kiirehti takaisin leiriin.



Ennen kuin he ehtivät edes takaisin leiriin, he kuulivat jo kaukaa kamalaa huutoa ja tuskanhuutoja. Nova luimisti korviaan hämmennyksestä, ja kaksikon lopulta saapuessa leiriin heitä odotti järkyttävä näky. Heidän kotinsa, kaikki pesät olivat talloutuneet kissojen tassujen alle ja koko leiri oli taistelutanner.
"Nova!" Aartjen ääni kajahti ilmassa ja johtaja juoksi poikansa luokse. "Vie Angel muiden naaraiden luokse ja tule sitten auttamaan!"
"Selvä!" Nova naukaisi ja katsoi hetken kuinka hänen isänsä hyökkäsi erään tuntemattoman kissan kimppuun.
"Tule Angel, mennään naaraiden, pentujen ja vanhinten suojapaikkaan!" Nova naukaisi ja kääntyi ympäri. Heidän pitäisi olla nopeita. Jokaista taistelukykyistä kollia tarvittaisiin suojaamaan leiriä.
"Minä löydän sinne itsekin, Nova! Mene sinä auttamaan laumaa!" Angel huusi ja ryntäsi kollin ohitse. Nova ei ehtinyt vastata mitään, kun Angel jo katosi kukkulaan taakse. Nova ärähti ja kääntyi ympäri rynnäten kohti hyökkäyksen alaista kotiaan.



Nova iski hampaansa erään naaraan kaulaan ja kulkukissa kaatui silmänräpäyksessä maahan silmät lasittuneina. Hän oli toden teolla joutunut taistelemaan hyökkääjiä vastaan. Hän ei olisi halunnut tappaa, mutta hänen oli pakko, jos ei halunnut itse kuolla. Nova oli juuri hyppäämässä seuraavan kulkukissan kimppuun, kun ilmoille kajahti tuntematon ääni:
"SEIS!"

Kaikki pysähtyivät ja päästivät irti vastustajistaan. Novan isän paikalla seisoi musta, arpinen kolli, jonka melkein punaiset silmät hohtivat pelottomasti. Nova paljasti hampaansa kollille, joka oli vienyt hänen isänsä paikan.
"Anteeksi vain, mutta se tasanne ei ole tarkoitettu sinulle, vaan minulle!" Aartje murisi ja loikkasi mustan kollin viereen.
"Taistelu on keskeytetty!" musta kolli murisi Novan isälle. "Ja jos et kuuntele, koko kapinen laumasi menettää kaikki naaraansa!"
Aartje pysäytti huitaisunsa siihen paikkaan. "Mitä?"
"Yönkajon lauman kollit! Annan teille yhden mahdollisuuden ja vain yhden! Jos ette jätä kotianne ja katoa täältä, tapan rakkaat naaraanne ja teidät heti sen jälkeen!" Musta kolli haastoi ja virnisti Novan laumalaisten vihaisten huutojen yltyessä. "Me tiedämme missä naaranne ovat ja minun laumani on saartanut heidät. Hehän eivät saa taistella, joten he ovat avuttomia kuin pikku penskat! Ja aivan, siellähän on niitä pieniä viattomia pikku pentuja!"
Nova sihahti ja otti askeleen eteenpäin.
"Kukas sinä olet? Urhea haastajako?" Musta kolli purskahti nauruun. Nova ärähti, mutta ei viitsinyt riskeerata laumansa tulevaisuutta.
"Miksi haluat meidän leirimme?" Aartje kysyi silmät kipinöiden raivosta. "Muuallakin olisi tilaa teille!"
"Oi, niin olisi, mutta tämä teidän paikkanne on ihanteellinen minun suojateilleni, ja tehän löydätte varmasti uuden kodin hetkessä?" Musta, arpinen kolli naurahti. "Teen tämän alueenne vuoksi ja negatiivisten ajatuksieni pohjalta. Negatiiviset ajatukset kohdistuvat teidän lakeihinne ja tapoihinne. Ne iljettävät minua ja minun laumalaisiani!"
"Kehtaatkin puhua esi-isiemme laeista tuohon sävyyn! Sinun kissasi ovat niin saastaisia, etteivät ansaitse esi-isiensä kunnioitusta!" Aartje murisi ja luimisti korviaan.
"Toistan tarjoukseni vielä kerran; häipykää, niin saatte kaikki elää!" Musta kolli sähähti ja kääntyi Novan isän puoleen.
Tuli hiirenhiljaista. Nova tuijotti isäänsä polttavalla katseellaan ja odotti, että hän hyväksyisi tarjouksen. Koko lauma ja vihollislauma olivat hiljaa, kunnes Aartje julisti, selvästi vasten tahtoaan:
"Me hyväksymme tarjouksenne ja häivymme. Vapauttakaa muut laumalaisemme, niin häivymme samalla silmänräpäyksellä!"
"Mieluusti," Musta kolli virnisti ja ulvaisi ilmoille huudon. Nova höristi korviaan ja kuuli, kuinka kauempaa kuului samanlainen ulvaisu, eli vastaus.
"Pikku penskanne naarainen ja laumanne vanhimpineen odottavat teitä suojapaikassanne," musta kolli tuhahti ivallisesti. "Häipykää nyt, kuten lupasitkin!"



Aartje johti lauman eloonjääneitä kolleja kohti suojapaikkaa, josta ei kylläkään ollut minkäänlaista hyötyä tämän taistelun kannalta. Nova katseli kuinka loukkaantuneet kollit auttoivat pahemmin loukkaantuneita pysymään pystyssä. Novan niskakarvat olivat vieläkin pystyssä ja hän olisi tahtonut repiä jokaiselta heidän leiriinsä hyökänneeltä raajat irti. Nova huomasi heitä vastaan juoksevat kissat, -ulkopuoliset kissat- jotka nauroivat laumalaisille. He vilkuilivat Yönkajon laumalaisia ivallisesti ja luoksivat uuteen kotiinsa.
"Aartje!" Ezelian huolestunut ääni kuului kukkulan laelta, luolan ulkopuolelta.
"Olette kunnossa!" Aartje henkäisi helpottuneena ja kosketti kumppaninsa nenää.
"Nova!" Ezelia huudahti helpottuneena ja ryntäsi poikansa luokse. Monet naaraat juoksivat kumppaniensa luokse ja puheen sorina valtasi laumalaiset.
"HEI! Missä Adamus on?!" Adaja huusi. Nova kääntyi katsomaan varajohtajan kumppania, jonka eriväriset silmät olivat kostuneet.
"Adamus?" Monet huutelivat ja etsivät kollia laumalaisten seasta –turhaan. Adaja valahti maahan ja huusi ilmoille tuskaisen huudon. Nova nielaisi ja luimisti korviaan. Aartje huusi myös ja koko lauma liittyi huutoon. Näin he tekivät aina jonkun kuollessa, vaikkakin tällä kertaa ilman ruumista.
"Hän ei saanut nähdä tulevia pentujaan..." Adaja niiskaisi ja peitti tassuillaan silmänsä.
"Ebaser!" Aartje naukaisi ja loikkasi kukkulan suurimman kiven päälle. Valkoinen kolli sulki silmänsä huokaistessaan ja asteli sitten johtajansa luokse.
"Koska isäsi siirtyi esi-isiemme kuolleiden riveihin, vanhimpana poikana sinusta tulee uusi varajohtaja!" Aartje julisti ja katseli lähes täyttä kuuta.
"Aartje..." Isida kuiskasi ja asteli johtajansa luokse. "Vaelin on kuollut, myös!"
Nova luimisti korviaan toistamiseen. Angel asteli ystävänsä luokse ja nuolaisi hänen poskeaan lohduttavasti.
"Siinä tapauksessa sinulle valitaan uusi. Valinnan suoritan minä, vapaiden kollien vanhemmat ilmoittautukaa!" Aartje huokaisi. Vance, kokelas astui esiin joukosta.
"Minun piti olla alun alkaen Isidan kumppani, mutta se päätöshän kumottiin viime hetkellä? Joten eikö minun kannattaisi tai olisi järkevintä olla Isidan tuleva kumppani?" Vance kysyi ja katseli ympärillään seisovia laumalaisiaan. Iwar, Vancen isä nyökkäsi hyväksyvästi johtajalle.
"Asia on sitten päätetty. Vancesta on tuleva Isidan tuleva kumppani!" Aartje naukaisi ja huokaisi. Hän katseli laumansa jäseniä haikeasti hohtavilla vaaleansinisillä silmillään. Kaikilla kolleilla oli vammoja, pahimmat vain makasivat maassa ja tietäjä koetti auttaa heitä rohdoksillaan. Nova katseli myös loukkaantuneita laumalaisiaan, mutta hieman järkyttyneenä verrattuna isänsä vihaiseen katseeseen.



"Yönkajon lauma! Kutsun teidät tämän pienen kiven ympärille kokoukseen!" Aartje ulvaisi tietäjän ja hänen kokelaansa, Nevan, hoidettua kaikki loukkaantuneet. Laumalaiset -tai siis ne jotka kykenivät-, tulivat Aartjen lähelle. Nova istuutui mahdollisimman lähelle isäänsä ja perhettään.
"Kuten nyt tiedättekin, olemme menettäneet rakkaan kotimme. Lauma, jota kustumme tästä lähin Tuhontuojan laumaksi, vei kotimme ja tappoi kaksi laumalaistamme. Meidän täytyy lähteä ja etsiä uusi koti, jossa voimme jatkaa elämäämme. Levätkää kunnolla, lähdemme huomenna auringon noustessa matkaamaan kohti auringon laskupaikkaa. Toivokaamme löytävämme uuden kodin sieltä!" Aartje naukaisi ja loikkasi alas kiveltä. Kolli tassutti poikiensa, tyttärensä ja kumppaninsa luokse.
"Olen pahoillani, emme voi taistella heitä vastaan. Heillä on naaraatkin taistelemassa, joten meitä on hieman vähemmän," Aartje huokaisi ja nuolaisi kumppaninsa lapaa.
"Ei se ole sinun syysi, että he eivät seuraa meidän jaloja lakejamme. Heillä tuskin on mitään tarkoitusta elää, jos heillä ei ole lakeja eikä mitään tapoja," Nava naukaisi, ylpeyttä etsivä pilke silmäkulmassaan.
"Olet oikeassa, Nava. Ja minulla on eräs olettamus asiasta. Luultavasti esi-isämme halusivat meidän etsivän paremman kodin laumallemme," Aartje naukaisi toiveikkaasti.
"Isä, onko kukaan koskaan nähnyt kuolleita esi-isiämme ja heidän henkiään?" Neva kysyi mielenkiintoa äänessään.
"Voi kyllä, kyllä on. Ja se kissa on onnekas, joka näkee esi-isän hengen. Hän on saanut kunnian ja tehtävän, jos on nähnyt henkikissan. Minä näin henkikissan ja isäni oli kanssani. Olin nuorin kolmesta veljestäni ja ollessani isäni kanssa metsällä puhumassa johtajuusasioista, henkikissa sanoi, että jos minusta ei tehdä johtajaa, tappava tauti leviää jokaiseen vanhimpaan pentuun ja kuolee. Isäni ei uskonut, mutta neljän laumassa tapahtuneen kuoleman jälkeen, oli hänen taivuttava henkikissojen tahtoon. Kumpikin veljistäni kuoli ja kaksi muuta pentua myös," Aartje naukaisi ja huokaisi onnesta. "Olin onnekas nähdessäni henkikissan. Musertavaa oli kuitenkin menettää isäni takia veljeni. Mutta nukkukaahan nyt, jotta jaksatte aamulla vaeltaa!"
Nova vilkaisi siskoaan, jonka silmät tuikkivat jännityksestä ja toivosta nähdä henkikissa. Navan silmissä taas pilkahti toive saada samanlainen merkki kuin Aartje. Nova tiesi sen. Kilpikonnakuviollinen kolli käpertyi kerälle sisarensa viereen ja sulki keltaiset silmänsä. Hänkin halusi sisimmässään nähdä henkikissan.



"Nova," Nova avasi silmänsä. Hän ei kuitenkaan nähnyt ruohikkoa ja kalliota, vaan ympärillään hohtavan valon, valkean valon.
"Mitä?!" Nova henkäisi ja peruutti kauemmas lähestyvästä kissasta.
"Älä pelkää. En tee pahaa sinulle. Minä olen henkikissa, sinun esi-isäsi. Tai pikemminkin isäsi isä. En voinut näyttäytyä kaikkien laumalaistesi edessä, se olisi ollut väärin. Nova, paikkaan jonne saavutte, on jo muiden kissojen asuttama. Vaikka se vaikuttaa täydelliseltä kodilta, se ei ole. Teidän täytyy löytää oma paikkanne, ei-kenenkään maata," tummanruskeavalkoinen kolli naukaisi. "Jos isäsi ei usko sinua, huuda nimeäni teidän ollessanne kahdestaan, niin saavun paikalle ja selitän asian hänelle."
"Mikä sinun nimesi sitten on? Ja minä en ainakaan halua viedä toisten kotia ja olla samanlainen kuin Tuhontuojan laumalaiset," Nova naukaisi ja istui henkikissan eteen.
"Sinä olet erityinen kisa Nova. Vain sinä voit pelastaa laumasi ja johtaa heidät uuteen, oikeaan kotiin!" Kolli naukaisi. "Nimeni on Juan, Nova hyvä."



"Nova herää jo!" Nevan kiljaisu herätti Novan. Kolli pomppasi pystyyn ja katseli niskakarvat pörhöllä ympärilleen. Kaikki muut olivat jo hereillä.
"Sinä et herännyt vaikka kuinka tuupin sinua!" Neva murahti, mutta Nova erotti pilkkeen naaraan silmä kulmassa, ja se pilke oli kaikkea muuta kuin vihainen.
"Nova, naaraat ovat käyneet metsällä jo. Jätimme sinulle tuon hiiren," Ezelia naukaisi huomatessaan poikansa olevan hereillä. Nova nyökkäsi kiitollisena ja iski hampaansa hiiren.
"Neva?" Nova kuiskasi syödessään ateriaansa.
"Niin, Nova unikeko?" Neva naurahti. Nova kehotti hännällään siskoaan siirtymään lähemmäs.
"Näin unta henkikissasta, isäisästämme, Juanista. Hän sanoi, että vain minä voin johtaa meidät oikeaan kotiimme," Nova kuiskasi Nevan korvaan.
"MITÄ? Oletko tosissasi?" Neva henkäisi ja hänen ilmeensä oli ikimuistoinen Novan nyökätessä.
"Yönkajon laumalaiset! On aika lähteä kohti aurinkovuoria, paikkaa jonne emme näe!" Aartje kailotti kiveltään, jolla oli eilen istunut ilmoittaessaan matkasta kohti uutta kotia. Hyväksyvät naukaisut yltyivät ja lopulta Aartje kipitti kaikkien kissojen eteen ja lähti johtamaan heitä kohti vuoria, jonka taakse he eivät nähneet. Novan tassuja kipristeli jännityksestä. Hän oli aina janonnut tietävänsä, mitä vuorten takana oli. Hän oli kyllä periaatteessa jo kuullut Juanilta kissalaumasta, joka eli vuorten takana.



"Nova!" Neva naukaisi innostuneena. Lauma oli kulkenut jo yhden päivän ja nyt he olivat jo nousemassa vuorta ylös. Nova pysähtyi ja katsahti sisartaan, joka toi mukanaan lauman kaikista vanhinta kissaa, Piaa.
"Niin, Neva?" Nova kehräsi kysyessään.
"Pia tietää, mitä vuorten takana on!" Neva hihkaisi ja Pia naurahti Nevan ilolle.
"Niinkö?!" Nova henkäisi. Pia nyökkäsi.
"Minä näin kerran henkikissan Toitorin kanssa. Se kertoi meille vuorten takana asuvista kissoista, jotka muodostavat neljä klaania eli laumaa. He ovat jakaneet omat reviirinsä ja voi Tuhontuojien kautta, heillä on oudot tavat!" Pia naukaisi ja pyöräytti silmiään mainittuaan klaanikissojen tavat.
"Minkälaiset tavat heillä sitten on?" Nova ihmetteli.
"Heillä jokainen saa taistella, he saavat valita kumppaninsa itse, johtajuus ei periydy, parantajat eli tietäjät kertovat tiedoistaan hoitaessaan muita kissoja, varajohtajan paikka ei periydy ja naaraat voivat myös olla johtoasemassa!" Pia naukaisi. Novasta Pia ei vaikuttanut järkyttyneeltä kissojen tapoihin, mutta laumanvanhin yritti selvästi olla mieliksi tai oikeastaan esittää välittävänsä lauman tavoista.
"Heillä tosiaan on kummalliset tavat, mutta täytyy sano, että osan niistä voisin ottaa myös meidän laumaamme!" Neva kuiskasi. Pia hymyili varovasti.
"Voinen myöntää olevani samaa mieltä tietäjän kokelaan kanssa, mikäli en joudu vaikeuksiin?" Pia kysyi varovasti luimistaen korviaan vilkaistessaan Novaa.
"Älä huoli, olen samaa mieltä kanssanne," Nova naurahti ja kääntyi takaisin vuorenhuippuja kohti.



"Katsokaa!" Nava henkäisi ja monet kissat kapusivat Aartjen ja hänen perheensä rinnalle. Lauma oli viimein päässyt vuoren huipulle. Nova luimisti korviaan. Hän näki vain lisää vuoria. Hetken katsottuaan hän erotti kaukana puita, metsän puita
"Puita! Tuolla on puita!" Nova henkäisi innoissaan, mutta lakkasi iloitsemasta muistaessaan Juanin sanat.
"Puita me tarvitsemmekin! Tuolla voi olla meidän uusi kotimme!" Nava murahti ja vilkaisi veljeään mulkaisun kera.
"Tuonne meidän on mentävä. Siellä voi tosiaan olla uusi kotimme, toivotaan parasta!" Aartje huokaisi ja kääntyi laumansa puoleen. "Tämän yön pysymme vuoren juurella, joten jaksakaa vielä laskeutua vuori alas. Sitten saatte levätä!"



Nova henkäisi puiden kohotessa edessään. Heidän laumansa oli viimein saapunut kahden päivän jälkeen vuorelta havaitsemansa metsän luo. Osa kissoista oli jo menossa metsään, kun Nova muisti klaanikissat.
"SEIS!" Nova huusi laumalaisilleen. "Emme tiedä, mitä metsässä ja metsän takan on! Meidän pitäisi tiedustella!"
"Nova on oikeassa. Ketkä lähtevät ensin partioon? Kaikki joilla on voimia, ilmoittautukoot!" Aartje ulvaisi ja keräsi kokoon pienen kissalauman. Nova katsoi, kuinka kissat katosivat metsään. Neva istui Novan viereen ja kehräsi.
" Teimme pitkän matkan ja pääsimme tänne!" Neva naukaisi tyytyväisesti. Nova nyökkäsi, mutta hänen häntä nyki hermostuneesti.
"Nova, onko kaikki kunnossa? Vaikutat hermostuneelta?" Angel, valkoinen naaras naukaisi heidän takanaan. Nova vilkaisi tuleva kumppaniaan hieman hermostuneesti, ja huokaisi sitten.
"Angel, Neva. Kuten Neva tietää, näin unessani henkikissa. Ja hän sanoi, ettei tuon metsän takana ole kotimme. Tai ei hän sitä suorana sanonut, mutta tuon metsän takana asuu jo kissoja emmekä voi riistää heiltä heidän kotiaan," Nova huokaisi ja nojautui sisareensa. Angel tuli Novan viereen ja nuolaisi kollin poskea lempeä pilke silmissään.
"Olet aivan oikeassa. Emme halua olla samanlaisia kuin Tuhotuojan lauma," Angel naukaisi ja katsoi metsään.





"Aartje!" Huuto kantautui metsästä ja tutkimuksen suorittanut partio ilmestyi metsästä. Tämä oli jo neljäs kahden auringonkierron sisällä.
"Niin, Ebaser?" Aartje kysyi, hieman ärtyisään sävyyn.
"Laumoja on neljä, kuten Pia sanoikin. Meidän kannattaisi kuunnella, mitä hänellä on kerrottavana 'klaaneista'," Ebaser naukaisi ja Nova tunsi, kuinka häntä puistatti Ebaserin tyyli, jolla hän sanoi sanan klaani. Koko lauma kääntyi katsomaan mustaa naarasta, joka hymähti hieman.
"Tiedät, että tarvitsemme kaiken tiedon näistä kissoista, Pia, joten voisit ystävällisesti kertoa!" Aartje murahti ja luimisti korviaan hermostuneena.
"Hyvä on, hyvä on. Kuten kaikki tiedättekin, näitä klaaneja on neljä. He elävät omilla reviireillään. Klaaneilla on omat tapansa, jotka poikkeavat meidän tavoistamme. Heillä jokainen saa taistella, he saavat valita kumppaninsa itse ja tehdä pentuja ajankohdasta riippumatta, johtajuus ei periydy vaan siirtyy varajohtajalle aikaisemman kuoltua, parantajat eli tietäjät kertovat tiedoistaan hoitaessaan muita kissoja, varajohtajan paikka ei periydy ja naaraat voivat myös olla johtoasemassan. Hekin uskovat henkikissoihin, mutta he näkevät esi-isään usein," Pia naukaisi ja nyökkäsi Aartjelle.
"Selvä, entä onko muuta?" Aartje kysyi ja vilkaisi Piaa kysyvästi.
"Kyllä on!" Toitor, Pian kanssa henkikissan nähnyt laumanvanhin huusi kissajoukosta ja astui Pian viereen.

"Pia ei muista, mutta minä muistan. Heilläkin on oman laumansa keskinäiset kokoontumiset, mutta myös kaikki klaanit tapaavat toisensa aina täydenkuun aikaan. Ja tänä yönä on täysikuu!" Toitor naukaisi ja Aartje virnisti. Johtaja loikkasi suuren kiven päälle ja huusi ilmoille:
"Olette kuulleet monia asioita, hienoja asioita, metsän takana olevasta paikasta! Siellä on metsää, nummia ja jokia sekä suuri järvi! Tuo voisi olla meidän kotimme ja me aiomme vaatia sen itsellemme!" Aartjen silmissä paloi vallanhimoinen ja koston turmeleva pilke. Nova luimisti kauhuissaan korviaan. *EIEIEI! Isä älä tee tätä! Emme voi kostaa tuntemattomille kissoille!*
"Nyt me menemme ja vaadimme alueen itsellemme! Emme hyökkää, sillä emme tiedä kuinka paljon heitä on, me varoitamme heitä!" Aartje jatkoi yllyttäen laumaansa. Jokainen oli vieläkin musertunut kotinsa menettämisestä ja monien mieltä poltteli yksi sana; kosto!



Yönkajon lauma kulki pitkin varjoja kohti kissojen hajua. Hajuja oli niin paljon, että Nova oli mennä sekaisin.
"Katsokaa, haistatteko! Jokaisella kissalaumalla on ominaistuoksunsa ja niiden avulla jokainen teistä tulee erottamaan nämä neljä klaania!" Aartje murisi ja nuolaisi huuliaan. Nova tiesi isänsä janoavan kostoa ja pian myös viattomien verta. "Kuunnelkaa, kuinka nämä klaanilaiset puhuvat mitään aavistamatta toisilleen!"
Kaikki hiljenivät ja jäivät kuuntelemaan. Nova värähti kuullessaan kissojen supattelua.
"Tulkaa! Mennään tarkkailemaan heitä!" Ebaser naukaisi ja lauma lähti taas liikkeelle. Muutaman silmänräpäyksen päästä he näkivät lammen ja saaren, josta puhe kantautui. Lauma pysähtyi saarelle vievän tukin luokse ja Aartje naukaisi:
"Kaikki emme voi mennä tuonne! Otan mukaani poikani, varajohtajan ja hänen veljensä, Willien, Samsonin, Arenin, Xanderin, Loun, Hellerin, Hecricin, Hihman, Iwarin ja Nevan!" Aartje julisti. Jokainen mainittu tuli Aartjen luokse ja nyökkäsi kiitokseksi kunniasta. Nevan ilme oli toistamiseen ikimuistoinen.
"Tarvitsemme yhden tietäjän mukaamme, ja valitsin sinut, merkkaamattoman, vaikka oletkin tietäjämme kokelas!" Aartje naukaisi Nevalle, joka nyökkäsi kiitollisena.
"Tulkaa!" Nava sihahti ja joukko seurasi Aartjea tukin yli saareen. Hetken kuljettuaan he näkivät kissajoukon, joka istui silmät naulittuina puuhun. Lauman jäsenet piiloutuivat pusikkoon ja tarkkailivat klaanikissoja muutaman silmänräpäyksen ajan.
"Katsokaa, puussa kököttävät luultavasti klaanien johtajat," Nava kuiskasi.
"Ja puun juurella varajohtajat," Nova mutisi ja katseli, kuinka kissat puussa puhuivat.
"Se on siis totta. Kolme johtajista on naaraita ja tuo yksi hassusti istuva on ainoa kolli," Aartje naukaisi ärtyneellä äänensävyllä.
"Jos kellään muulla ei ole mitään sanottavaa, päätämme klaanienkokouksen tähän!" Valkoinen naaras puussa ulvaisi. Klaanien johtajat olivat juuri kapuamassa alas, kun Aartje loikkasi esiin.
"Voi kyllä, kokouksenne ei ole ohi vielä!" Aartje ulvaisi ja Nova ja muut laumalaiset astuivat myös esiin.
"Keitä te olette?!" Mustaturkkinen kolli kysyi puusta. "Ette ole tarpeeksi iso joukko hyökkäykselle."
"Me, hyvät klaanikissat, olemme Yönkajon laumalaisia. Tai oikeastaan vain hyvin pieni siivu siitä. Minä, Aartje, olen lauman johtaja. Meidät häädettiin omasta kodistamme ja me kuljimme tänne, ja juuri tänne henkikissamme johdattivat laumamme," Aartje kertoi. Nova katseli, kuinka klaanikissojen turkit pörhistyivät hänen isänsä sanoista.
"Miten tämä meihin liittyy?" Valkoinen naaras kysyi puusta. "Tämä on meidän kotimme."
"Teihinkö? Voi että, teidän henkikissanne eivät selvästi auta teitä yhtään. ME aiomme ottaa tämän paikan laumani kodiksi, halusitte tai ette! Me vaadimme tämän paikan itsellemme! Henkikissamme johdattivat meidät tänne!" Aartje naurahti ja murisi huvittuneena. Klaanikissojen keskuudesta kuului murinaa.
"Turha yrittäkään. Meitä on paljon enemmän kuin teitä. Annamme teille varoituksen. Jos emme saa tätä kotiamme teiltä, saatte kokea kyntemme kurkuissanne!" Aartje ulvaisi. "Kannattaa harkita asiaa, ette tiedä mitä olemme suunnitelleet pienten päidenne menoksi!"
"Ette voi viedä kotiamme! Tämä on klaanikissojen koti!" Toinen vaaleista naaraista puussa huusi.
"Harkitkaa asiaa, tai suunnitelmamme toteutuvat!" Aartje nauroi ja kääntyi juosten pois. Nova juoksi muiden laumalaisten kanssa isänsä perään, yhä kuullen vihaisia huutoja klaanikissoilta.



"Mitä me nyt teemme?" Ezelia kysyi Aartjelta partion saavuttua takaisin muun lauman luokse.
"Me odotamme heidän lähtöään ja valtaamme heidän kokoontumispaikkansa väliaikaseksi kodiksemme!" Aartje naurahti. Lauma odotti vain muutaman silmänräpäyksen, kunnes ensimmäinen kissajoukko ylitti puunrunkosillan. Novan niskakarvat pörhistyivät klaanilaisten vihaisista huudoista.
"He ovat vihaisia," Nava mutisi.
"Hyvä. Nyt he ainakin tietävät meistä ja pian alkaa tapahtua. Kerron teille enemmän, kunhan pääsemme tulle saarelle," Aartje naukaisi. Lauma odotti kärsimättömänä metsän siimeksessä, kunnes viimeinen kissajoukko katosi näköpiiristä.
"Nyt! Mennään!" Aartje ulvahti ja Yönkajon lauma rynnisti metsästä puunrunkosillalle ja sillalta saareen.

Lauman asetuttua saareen perheidensä kanssa, Aartje kapusi klaanien johtajien puuhun.
"Kuulkaa! Tästä päivästä lähtien klaanien reviireiltä katoaa ruokaa, pentuja ja kokelaita! Tästä lähin jätämme hajumerkkejä häiritsemään klaaneja ja teemme yllätyshyökkäyksiä heidän partioidensa kimppuun! Ensin riista, sitten kissat!" Aartje julisti ja hyväksyvät huudot valtasivat laumalaisten korvat. Nova katsoi järkyttyneenä laumalaisiaan. Olivatko he tosissaan? Vahingoittaa viatonta klaania tai siis klaaneja, viattomia kissoja, jotka eivät ole tehneet yhtään mitään?
Oli kuitenkin liian myöhäistä. Sota oli alkanut. Ja vain Nova voisi pysäyttää isänsä.

_________________
I see your soul
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kuu
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 33
Join date : 25.02.2018
Huumori : I see your soul

ViestiAihe: Vs: Nova Yönkajon lauma   Ti Toukokuu 15, 2018 10:19 pm

Kolmas luku - Vanki


Nova katseli isäänsä vakavalla ilmellä, Nava samaten. He istuivat metsän suurimman kiven juurella ja puhuivat Supitassusta, Navan tuomasta klaanikissasta ja Novan ystävästä. Kukaan ei onneksi tiennyt Novan ja klaanikissan välisestä ystävyydestä, ties minkälaisen rangaistuksen Nova siitä saisi ja mitä Supitassullekin kävisi.
”Isä,” Nava nousi seisomaan siniset silmät välähtäen. ”Meidän pitää ottaa kovat keinot käyttöön! Se klaanikissa voisi kertoa meille vaikka ja mitä klaanien heikkouksista!”
”Ei!” Nova sanoi rauhallisesti, mutta pysyi paikoillaan. ”Klaanikissat ovat vahvoja ja kuolevat enemmin kuin paljastavat mitään!”
”Mistä sinä sen voit tietää?” Nava kysyi, selvästi pidätellen ärtymystään.
”Kertoisitko itse klaanikissoille meidän laumamme asioita?” Nova kysyi, mutta huomasi Navan ottavan sen haasteena.
”Me emme ole järven kissoja!” Nava sähähti.
”Nava!” Aartje, poikien isä murahti. ”Hillitse itsesi.”
”Niin, emme ole kuin he,” Nova sanoi ja korjasi asentonsa. ”Mutta he elävät kuten me, omien sääntöjensä mukaisesti ja uskollisina omalle joukolleen, aivan kuten mekin. Klaanikissa ei koskaan avaisi suutaan kidutuksella eikä pakotuksella.”
”Nova on oikeassa,” Aartje sanoi ja vilkaisi ylpeänä vanhinta poikaansa. ”He eivät ole kuin me, mutta he ovat lauma ja lauma ei koskaan petä omiaan.”
Nova piti katseensa vakaana. Hän osasi piilottaa tunteensa, mutta hänen sisällään myllersi häpeä.
”Miten te edes osasitte mennä sinne, niiden ’klaanien’ reviirille ja napata juuri tuon kissan?” Aartje kysyi ja vilkaisi Navaa.
”Minä seurasin vain Novaa,” Nava sanoi ja Nova tunsi sydämensä muljahtavan.
”Mitä?” Aartje vilkaisi silmiään siristäen Novaa. Nyt pitäisi pitää pää kylmänä, sillä yksikin virhe voisi paljastaa hänet ja Supitassun.
”Minä… olen tarkkaillut heitä.” Nova aloitti. ”Ja tuo kissa on monena päivänä tullut juuri tuohon aikaan sinne. Ajattelin, että voisin tarkkailulla saada heistä jotakin selville.”
”Etkä kertonut meille? Olisimme voineet jo monta kertaa napata hänet ja tuoda tänne!” Nava ärähti ja astui lähemmäs vanhempaa veljeään.
”Liian monta kissaa voisi aiheuttaa vain ongelmia ja herättää huomion helpommin kuin yksi kissa,” Nova sanoi ja vilkaisi isäänsä. ”Jos olisin kertonut, kuka tahansa olisi voinut seuraamalla paljastaa sijaintini ja olisin saattanut jäädä itse kiinni.”
”Pidän ajattelustasi, Nova, mutta pyydän,” heidän isänsä sanoi ja huokaisi. ”kerro tästä lähtien, kun lähdet taas tarkkailemaan klaaneja, jotta tiedämme missä olet jos sinua ei kuulu.”
”Kyllä, isä,” Nova huokaisi ja luimisti korviaan.
”Siinä se? Etkö rankaise häntä?” Nava mutisi.
”Olen silti ylpeä sinun omatoimisuudestasi ja uskollisuudestasi laumalle, voit poistua,” Aartje sanoi ja Nova hyvästeli isänsä nyökäten. Nava oli tulossa hänen peräänsä, mutta heidän isänsä pysäytti hänet:
”Nava, en pyytänyt sinua lähtemään.”
Nova ei katsonut taakseen, mutta tunsi veljensä kiukkuisen katseen turkissaan. Ei se Novan syytä ollut, itsepä Nava oli mennyt mutisemaan rangaistuksesta.

Nova asteli keskellä metsää olevalle aukiolle, jossa laumalaisten rakentamat väliaikaiset pesät olivat. Aukealla oli kuhinaa, koska naaraat olivat palanneet metsästämästä. Riistaa oli nyt enemmän, kun lumet olivat sulaneet ja aurinko paistoi lämpimästi. Nova vilkaisi Supitassun pesää ja epäröimättä asteli häntä vartioivien kissojen, Hekricin ja Seymorin luo.
”Huomenta, Nova,” taistelijat sanoivat ja kunnianosoituksena he kumarsivat hieman.
”Huomenta, Hekric ja Seymor,” Nova naukaisi ja vilkaisi heidän ohitseen. ”Onhan hän saanut ruokaa?”
Kollit vilkaisivat toisiaan ja Hekric irvisti hieman.
”Ei, ei hän ole. Kukaan ei suostu luovuttamaan hänelle omista saaliistaan,” Seymor sanoi pyöräyttäen silmiään.
”Niinpä tietysti,” Nova murahti. ”Palaan pian.”
Nova asteli nopeasti pois kahden kollin luota keskelle laumalaisten kuhinaa. Hän pysäytti muutaman kissan, mutta he sanoivat jo syöneensä. Eikä heiltä jäänyt mitään yli. Novaa alkoi jo ärsyttämään laumalaisten käytös, mutta pidätteli vihaisia sanojaan.
”Nova! Nova!” Angel, Novan tuleva kumppani huusi hieman kauempaa. Hänen emonsa istui hänen vieressään.
”Ai, hei Angel,” Nova tervehti ja hymyili, hieman väkinäisesti.
”Onko kaikki hyvin, arvoisa Nova,” Angelin emo kysyi.
”On… on hyvin,” Nova mutisi.
”Kuulitko Ramonasta?” Angel kysyi siniset silmät hohtaen kirkkaasti.
”Mitä? Ei, en kuullut? Mitä hänestä?” Nova kysyi hämmentyneenä.
”Hänen ensimmäinen kiimansa alkoi tänään,” Angelin emo sanoi. Nova pidätteli suutaan, ettei se loksahtaisi auki.* Ramona? Ramonahan on Angelia kuun nuorempi! Miten se on mahdollista?*
”Mutta… Sepä aikaista?” Nova nielaisi.
”Harvinaisen aikaista tosiaan,” Angelin isä ilmestyi heidän pesästään. ”Harvoin kukaan joutuu niin nuorena emoksi.”
”Illalla on hänen ja veljeni juhlat!” Angel sanoi innokkaasti, mutta Nova näki pelon hänen silmissään. Useimmiten nuoret naaraat kuolivat synnytykseen, mutta kaikki eivät uskoneet sen johtuvan nuoresta iästä. Angel kuitenkin uskoi ja hänkin oli vielä nuori.
”Onnea Willielle, minun pitää nyt valittevasti mennä etsimään ruokaa Sup… Klaanikissalle,” Nova sanoi ja oli lähdössä, mutta Angelin emo pysäytti hänet.
”Me voimme antaa,” naaras sanoi ja vilkaisi kumppaniaan, joka nyökkäsi.
”Meiltä jäi yli kaksi hiirtä,” kolli sanoi ja haki kaksi pulskaa hiirtä pesästä.
”Kiitos paljon,” Nova sanoi ja nappasi hiiret suuhunsa.
”Nova! Odota!” Angel juoksi Novan perään. ”Jos sinulla ei ole kiireitä tänään, haluaisitko lähteä metsästämään?”
”Tuota…” Nova vilkaisi Supitassun pesää ja sitten taas Angelia. ”Voin minä kai hetkeksi.”
”Selvä! Nähdään auringonhuipun aikaan suuren kiven luona?” Angel ehdotti ja Nova nyökkäsi.
Nova kääntyi ja nyt rukoili pääsevänsä Supitassun luokse. Seymor ja Hekric seisoivat vielä pesän edustalla.
”Voitte mennä nyt,” Nova sanoi. ”Haen uudet vartijat pian.”
Kollit nyökkäsivät ja lähtivät. Nova pujahti pesän sisään ja nähdessään ystävänsä hän ei voinut olla hymyilemättä.
”Hei Nova!” Supitassu naukaisi hiljaa, jos joku vaikka olisi lähistöllä kuulemassa.
”Toin sinulle ruokaa,” Nova sanoi ja laski hiiret naaraan eteen. Hän asettui istumaan naaraan lähelle.
”Etkö sinä aio syödä?” Supitassu kysyi ja tarjosi toista hiirtä Novalle.
”Söisin muuten, mutta syön kohta perheeni kanssa ja emme saa syödä ilman perhettämme,” Nova selitti. ”Miltä sinusta tuntuu? Olla täällä ja vankina?”
”Onhan se tietysti vähän kurjaa ja pelottavaa,” Supitassu sanoi.
”Älä huoli,” Nova hymyili. ”En anna heidän tehdä mitään pahaa sinulle. He luottavat ja tottelevat minua, olenhan… Olenhan johtajan vanhin poika.”
”Peritkö sinä vallan isäsi jälkeen?” Supitassu kysyi ja kallisti päätään.
”Perinhän minä,” Nova huokaisi ja vilkaisi taakseen. ”Teillä valitaan päällikkö, eikö niin?”
”Periaatteessa,” Supitassu hymähti. ”Nykyinen päällikkö valitsee varapäällikön, josta tulee päällikkö edellisen kuoltua.”
”Se kuulostaa aika hassulta minun korvaani,” Nova naurahti.
”Teidän tapanne kuulostavat taas minusta oudolta,” Supitassu naukaisi. ”Mitä muita erikoisia tapoja teillä on, joista et ole kertonut?”
”Me...” Nova hiljeni, kun tajusi tulevan illan tapahtumat. ”Näet sen yhden isoimman illalla.”
”Mitä?” Supitassu hämmentyi. ”Mitä illalla tapahtuu?”
”Kumppanuusseremonia,” Nova vastasi lyhyesti. ”Näet sen illalla.”
”Nova? Nova!” Angelin ääni sai Novan ja Supitassun hätkähtämään. ”Nova? Oletko sinä siellä?”
”Olen, Angel,” Nova vastasi nopeasti. ”Tulen ihan pian, vahdin vain, että klaanikissa syö ruokansa.”
”Selvä! Älä viivy kauaa!” Angel vastasi.
”Kuka hän oli?” Supitassu kysyi hiljaa.
”Hän on… Ystävä,” Nova huokaisi. ”Lupasin mennä hänen kanssaan metsästämään, palaan pian.”
”Okei,” Supitassu kuiskasi ja hyvästeli Novan häntäänsä heilauttamalla.

Nova ja Angel astelivat heidän asuinpaikkaansa tiheämmässä metsässä. He eivät olleet puhuneet oikein mitään koko matkan aikana.
”En tiedä, onko minusta metsästäjäksi,” Angel sanoi lopulta apeasti. ”Turkkini on hohtavan valkoinen, joten koko metsän saaliseläimet näkevät minut ketunmittojen päästä!”
”Et ehkä viherlehden aikaan, mutta talvella olet varmasti loistava metsästäjä,” Nova lohdutti. ”Ja saat varmasti saaliita kiinni, vaikka turkkisi onkin valkoinen. Sinun täytyy vain pysyä piilossa.”
”Niinkö?” Angel katsahti Novaa toiveikkaasti. ”Tulevat pennut eivät siis nälkiinny?”
Novalla tarttui pala kurkkuun. Häntä karmaisi vieläkin ajatus pennuista ja vielä niin aikaisin -ja Angelin kanssa. Ei naaraassa mitään vikaa ollut, hän oli kaunis ja hänellä oli mukava luonne, mutta Nova ei halunnut olla hänen kanssaan, koska ei saanut itse valita häntä.
”Ni-niin,” Nova nielaisi ja korjasi ääntään. ”Minä autan kyllä, älä huoli.”
”Kiitos, Nova,” Angel sanoi hiljaa ja katsahti Novaa jatkaessaan. ”Vaikutit vähän hermostuneelta, kun mainitsin pennut...”
”Kukapa nyt ei olisi hermostunut perheen saamisesta,” Nova sanoi nopeasti ja yritti hillitä hermostunutta äänensävyään.
”Niin,” Angel sanoi ja pysähtyi. ”Olet oikeassa.”
”Angel?” Nova pysähtyi myös ja kääntyi katsomaan valkeaa naarasta.
”Minua pelottaa, Nova,” Angel sanoi ja kyynel vierähti hänen silmästään. ”Pelkään, että menehdyn synnytykseen.”
”Et sinä menehdy,” Nova sanoi ja hipaisi naarasta hännällään. ”Olet vahva, sisältä ja ulkoa. Kunhan uskot, et menehdy. Lupaan sen.”
”Kiitos, Nova,” Angel kuiskasi ja kosketti nopeasti Novan poskea kuonollaan. Nova hymyili hetken.
”Yritetään saada edes jotain saalista, senhän takia tulimme, eikö niin?” Nova virnisti ja kuuli Angelin naurahtavan hänen edellään. Nova pyöräytti silmiään huvittuneesti ja juoksi Angelin kiinni.

”Supitassu! Supitassu pst!” Nova kuiski astuessaan sisään Supitassun pesään. ”Tule! Seremonia alkaa!”
”Miksi minun pitää tulla mukaan? Eikö se ole epäkunnioittavaa?” Supitassu kysyi hiljaa ja katseli varuillaan ympärilleen pimeässä.
”Sinun on pakko tulla, kaikkien pitää keskittyä seremoniaan eikä kukaan voi siksi jäädä vahtimaan, sillä se olisi kaikista epäkohteliainta,” Nova sanoi hiljaa. ”Valitettavasti et pääse nyt pois, sillä isäni määräsi yhden toisen kissan vahtimaan sinua minun lisäkseni.”
Supitassu huokaisi turhautuneesti ja seurasi Novaa ulos pesästä. Nova nyökkäsi ulkona odottavalle Tuomelle. Nova johdatti Supitassun Yönkajon laumalaisten lähelle, mutta piti etäisyyden muihin varmuuden vuoksi.
Aartje, Novan isä, loikkasi suuren kiven päälle ja ulvahti laumansa hiljaiseksi. Nova kuuli Supitassun hieman hermostuneen hengityksen. Hän hipaisi naaraan kylkeä hännällään lohduttavasti, vaikka se oli hyvin riskialtista. Onneksi oli pimeää ja kaikkien katseet oli kääntyneenä tulevaan pariin.
”Tänään on suuri yö! Tämä on ensimmäinen kumppanuusseremonia poissa kotoamme, mutta se on silti yhtä juhlava. Seremonia joudutaan kuitenkin muuttamaan poikkeksellisten olojen takia ja mustan kanin sijaan meillä on valkoinen kani!” Aartje kajautti. Lauma pysyi hiljaa, mutta Nova aisti kissoista kipinöivän levottomuuden.
”Tänä yönä Ramonasta ja Williesta tulee virallisesti kumppanit ja koko lauma toivoo heidän synnyttävän vahvoja ja terveitä pentuja laumalle!” Aartje julisti. Hän astui lähemmäs nuorta ja pienikokoista Ramonaa ja nuolaisi hänen päälakeaan siunaukseksi, Willietä hän taas kosketti nenällään. Angelin veli näytti vahvalta ja Ramona taas näytti jopa liiankin pieneltä hänen rinnallaan. Nova huomasi kuunvalossa hohtavan valkoisen turkin; Angelin. Hänen vanhempansa, Lisabetha ja Henrit, istuivat hänen ympärillään. Angelin vanhemmat olivat tiukkoja ja eivät sallineet niskurointia. Novaa säälitti hieman.
”Onko teillä aina tälläinen?” Supitassun hiljainen kuiskaus Novan korvaan herätti kollin ajatuksistaan.
”On,” Nova vastasi lyhyesti. Hänen pitäisi kunnioittaa hiljaisuutta. Hän toivoi Supitassun pysyvän nyt hiljaa, Nova pystyisi vastaamaan naaraan kysymyksiin myöhemminkin. Supitassu inahti hieman ja oli sanomassa jotakin, mutta naaras pysyi hiljaa Tuomen takia;
”Ole hiljaa,” Tuomi murahti ja tönäisi Supitassua.
”Pysy hereillä ja hiljaa,” Nova kuiskasi Supitassulle ja vilkaisi Tuomea. ”Älä aiheuta hälinää.”
”En aiheuta, jos tuo saasta pysyy hiljaa,” Tuomi väläytti hampaansa, mutta luimisti korviaan Novan kurtistaessa kulmiaan varoittavasti. Missä Nova olisikaan, jos ei olisi johtajan poika.
Ramona ja Willie koskettivat toistensa neniä ja hurraus kajahti laumalaisten joukosta. Nova sulki silmänsä. Hän kuuli valkean kanin rusahtavan ja tuoreen parin syömisen äänet. Äänten loputtua Nova avasi silmänsä. Kanin valkea turkki oli aivan veressä.
”Tämä veri kuvastaa epäpyhyyttä ja se tarkoittaa sitä, että tämä nahka ei päätä tuoreen parimme oikeaa pesäpaikkaa!” Aartje maukaisi kovaäänisesti. Kollin äänestä Nova huomasi kireyden. Hänen isänsä olisi halunnut antaa uuden parin tehdä kotinsa vakituiseen paikkaan. Aartje otti verisen nahkan maasta ja piteli sitä sen aikaa, kunnes Willie ja Ramona saisivat syötyä.
Willie otti kanin nahkan Aartjelta ja heitti sen yllättävän pitkälle, kauas perheensä pesästä.
”Pesäpaikka on valittu!” Ramona julisti hennolla äänellään ja heilautti tuuheaa häntäänsä.
”Seremonia on päättynyt!” Artje ulvaisi ja samalla silmänräpäyksellä laumalaiset hajaantuivat. Nova tuuppaisi Supitassua ja lähti viemään häntä takaisin pesään, mutta Aartje pysäytti heidät.
”Klaanikissa näki seremoniamme,” johtaja sanoi, mutta Nova ei kyennyt tulkitsemaan sitä. Hän ei tiennyt, oliko hänen isänsä vihainen vai tyytyväinen asiasta.
”Niin, Aartje,” Tuomi sanoi ja kumarsi päällikköä. ”Hän piti hieman ääntä, mutta pysyi onneksi hiljaa loppuseremonian.”
”Mitä mieltä klaanikissamme on seremoniasta?” Aartje siristi silmiään ja tarkkaili harmaata naarasta.
Supitassu vilkaisi avuttomasti Novaa ja sitten Tuomea. Tuomi irvsti Supitassun katsoessa häntä.
”Minä… se oli juhlallinen ja arvokas...” Supitassu sanoi ja vilkaisi Novan isää.
”Osoita kunnioitusta johtajallemme,” Nova murahti. ”Häntä tulee puhutel...”
Aartje nosti häntänsä merkiksi vaieta.
”Sinä siis pidit siitä?” Aartje kysyi ilme värähtämättäkään.
”Siinä oli omanlaistaan… taikaa ja merkitystä,” Supitassu sanoi, nyt paljon varmemmin. ”Tuli mieleen meidän seremoniamme.”
”Niinkö?” Aartje kohotti kulmiaan. ”Onko teilläkin kumppanuusseremonia?”
”E-ei,” Supitassu nielaisi. Nova vilkaisi Supitassua. ”Meillä on nimityssermoniat.”
”Nimitysseremoniat?” Aartje toisti. ”Kerro lisää.”
”Niissä pennut saavat oppilasnimensä… oppilaat soturinimensä ja parantajat parantajanimensä… Ja päälliköt päällikkönimensä,” Supitassu kertoi hiljaa. Nova rukoili, että Supitassu ei kertoisi enempää ja tiesi, ettei naaras kertoisikaan.
”Ahaa,” Novan isä nuolaisi huuliaan. ”Tuomi, vie hänet pesäänsä.”
”Kyllä, Aartje,” Tuomi sanoi ja kumarsi päällikölleen. Supitassu vilkaisi Novaa, mutta Nova ei katsonut takaisin. Aartje ei saisi saada tietää, että he tunsivat toisensa.
”Onko sinulla jotakin asiaa isä?” Nova kysyi.
”He saavat elää onnellisina suurella alueella, josta me saamme nyt vain unelmoida,” Aartje naukaisi kireästi. ”Miksi he eivät luovuta aluettaan meille? Esi-isämme johdattivat meidät tänne, uuteen kotiimme!”
”Tämä ei ole meidän kotimme, isä,” Nova naukaisi. ”Tämä on klaanikissojen koti ja siksi he eivät luovu siitä. Et kai halua aiheuttaa muille samanlaista tuskaa, jonka Tuhontuojan lauma teki meille?”
”Minulla on oikeus vaatia samaa! Tämä alue kuuluu meille, me löysimme sen ja meidät johdatettiin tänne!” Aartje ärähti. ”Miksi henkikissat eivät ole sanoneet mitään vastaan?”
”Ehkä siksi, koska haluavat testata millainen johtaja olet! Juan sanoi, kertoisi, jos kut...” Novan lause katkesi, kun Aartje sähähti jaa katoi hänet maahan.
”JUAN!?” Novan oisä huusi täyttä kurkkua. ”SE PETOLLINEN SAASTA?!”
”Mi...” Nova oli kauhuissaan. Hän katsoi korvat luimussa ja keltaiset silmät pakokauhua täynnä isäänsä.
”MINUN ISÄNI ISÄ JUAN?” Aartje sihahti vihaisempana kuin koskaan. ”Hän on kissa ketä vähiten kuuntelen… Hän tapatti niin monia… TURHAAN. HÄN TAPPOI EMONI!”
Aartje vetäytyi Novan päältä ja jupisi itselleen vihaisesti.
”Hän tappoi turhaan, Nova, hän on hirviö!”
”Mikä sinä sitten olet, kun tapat viattomia klaanikissoja? Arvaa, kuinka moni koki ja tulee takiasi kokemaan menetyksiä perheissään!?” Nova ärähti ja nousi seisomaan. Hänen häntänsä oli pörheänä. Häntä vihastutti isänsä hyökkäää käytös.
Viiltävä kipu sai Novan parkaisemaan ja hän kaatui maahan. Hän tunsi lämpimän veren valuvan oikeasta poskestaan maahan.
”En halua vuodattaa turhaa verta, en omistamme enkä muista, jos se voidaan välttää,” Nova naukaisi rauhallisemmin ja nousi taas seisomaan.
”Nova!” Novan emo parahti ja ryntäsi vanhimman poikansa luokse. Hän mulkaisi kumppaniaan: ”Mikä sinua noin pahasti vihastutti, että piti aiheuttaa näin paha jälki poikamme naamaan?”
”Hän puhui Juanista,” Aartje murisi ja vilkaisi poikaansa. Hänen ilmeensä kuitenkin pehmeni hänen nähdessään poikansa naaman.
”Vuodatat turhaa verta, omiesikin,” Nova sihahti ja melkein sylki isänsä päälle. ”Itse aiheutat tuskasi!” Nova käänsi selkänsä isälleen ja pinkaisi juoksuun kohti vehreitä nummia. Isän huudoista huolimatta hän jatkoi matkaa. Väsymys kaikkosi hänen silmistään ja lihakset saivat virtaa hänen naamassaan tykyttävästä haavasta. Nova pysähtyi nummen harjalle ja vihaisesti haukkoen henkeään hän katsoi taakseen. Kukaan ei seurannut häntä ja se oli hyvä -vaikkakin pieni pettymys. Nova huokaisi ja kääntyi katsomaan auringonnousua. Takaata kuuluva kahina havahdutti Novan. Hän luimisti korviaan.
”Isä...” hän aloitti, mutta vastausta ei kuulunut. Nova jäykisti lihaksensa. Hän kääntyi ympäri, muttalensi samalla silmänräpäyksellä nummen alas sen toiselle puolelle, pois lauman näköpiiristä. Nova kieri nummen alas ja ähkäisi maailman ollessa taas paikoillaan. Hän nousi seisomaan ja kääntyi katsoman hyökkääjäänsä.
”Nava?” Nova henkäisi ensin yllättyneenä, mutta hänen ilmeensä vaihtui miltei samantien vihaseen. ”Mitä laumamme nimeen sinä oikein teet?”
”Minähän sanoin sinulle, että joskus näytän, että voitan sinut taistelussa!” Nava virnisti ilkikurisesti.
”Ja ajattelit sen olevan hyvä idea täällä, kun isä ei ole näkemässä ylimielistä katsettasi?” Nova sanoi rauhallisena, mutta hänen sisällään kupliva viha sai hänen kyntensä painumaan kasvavaan ruohikkoon. Nava vain sähäti ja rynnisti veljeään kohti silmät palaen. Nova väisti ilman ongelmia. Hänen veljensä oli liian äkkipikanen ja aggressiivinen, hänen pitäisi arvioida tilanne ja suunnitella hyökkäyksiään. Nava syöksyi nyt Novan takaata ja Nova väisti toistamiseen. Ja uudestaan ja uudestaan.
”Lopeta väistely, senkin pelkuri!” Nava sihisi ja hengitti raskaasti. Kolli oli uupunut jatkuvasta juoksemisestaan.
”Haasta minut, kun osaat taistella,” Nova sanoi, hieman härnäten. ”En taistele avuttomia vastaan.”
Nava rynnisti taas Novaa päin. Hän oli selvästi saanut lisää energiaa Novan sanoista. Nova kuitenkin väisti, mutta tällä kertaa Nava osui, kuitenkin vain hipaisten.
”En ole avuton!” Nava raivosi ja syöksyi taas veljeään kohti. Nova kaatui nyt maahan, sillä ei ollut valmistautunut Navan jopa hieman ovelaksi muuttuneeseen taktiikan vaihtoon. Nova oli selällään ja Nava piteli vhäntä paikoillaan, hampaat välkkyen nousevan auringon valossa
”Jos sinä kuolet, minusta tulee johtaja ja isän suosikki,” Nava murisi, kunnianhimoa silmissään. ”Jos sinä kuolet, minä nauran!” Nava avasi suunsa ja oli valmiina iskemään terävät hampaansa veljensä kurkkuun saadakseen vallan itselleen.
”NAVA!” Aartjen vihaisin ääni koskaan kuului nummen harjalta. Navan keho irtautui Novan ja kilpikonnakuviollinen kolli vetäytyi kauas veljestään. Navan silmissä ollut viha ja raivo muuttui peloksi.
”Mitä Tuhontuojien nimeen sinä oikein teet?!” Aartje rynnisti Novan eteen suojaavaksi kilveksi. Ezelia, poikien emo rynnisti kumppaninsa vierelle ja katsoi kauhunsekaisin silmin nuorinta poikaansa.
”Nava...” naaras henkäisi.
”Nava!” Aartje sähähti. ”Kysyn vielä kerran, mitä sinä oikein teit?”
”Mi-minä… Minä päätin yllättää ja testata Novan refleksejä ja taitoja yllättävässä tilanteessa...” Nava mumisi ja luimisti mustia korviaan.
”Niinkö? Väsynyttä veljeäsi päätit testata?” Ezelia tivasi.
”Koskaan ei voi tietää, milloin joku hiipii niskaan!” Nava puolustautui.
”Sinä vain testasit?” Nova jupisi. ”Mikä se tappouhkaus itten oli?”
”Tappouhkaus?” Aartje vilkaisi Novaa ja sitten Navaa.
”Yritin vain saada tilanteen mahdollisimman aidoksi!” Nava mulkaisi Novaa. ”Etkö leikkiä ymmärrä?”
”Koskaan, et koskaan edes leikilläsi sano tappouhkauksia!” Aartje sihahti ja löi Navaa, jonka seurauksena kolli kaatui. ”Saisit hävetä!”
Nova huomasi isänsä auringossa kiiltävät kynnet ja vaistomaisesti syöksyi väliin.
”Anna olla!” Nova huokaisi. ”Eiköhän hän jo ymmärtänyt.”
Aartje nyökkäsi silmät välähtäen.
”Koskaan, ette enää koskaan jää kahdestaan,” Aartje sanoi hiljaa. ”Ettekä lähde toistenne perään edes lohduttamaan. En halua enää kuulla typeristä haavoista, jotka aiheutuvat ’leikkitappeluista’.”
Nava luimisti korviaan ja nousi seisomaan. Hän vilkaisi veljeään, mutta ei sanonut mitään. Sietäisikin olla hiljaa, Nova pelasti luultavasti hänen toisen silmänsä, vaikka kyseinen kissa melkein tappoi Novan.

Nova asteli nopeasti metsässä olevan aukion poikki päästäinen suussaan. Pitkät yöunet olivat kelvanneet, vaikka hämähäkinseitti naamassa olikin hieman häirinnyt nukahtamista. Hänen isänsä oli ollut niin pahoillaan ja lupasikin antaa muutaman vapaapäivän korvaukseksi. Haavasta saattaa jäädä pieni arpi ja se Aartjea juuri huolettaa. Pojan ensimmäinen arpi isän tassusta. Aartje lupasi, ettei enää koskaan satuttaisi Novaa ja lupaisi kuunnella tätä, mutta sitä Nova kuitenkin epäili. Ei hänen isänsä järkipuheella peruisi aikeitaan vallata klaanikissojen alueita vaikka mitä Nova tekisi. Nova asteli kahden vartijan ohitse Supitassun luokse.
”Hei,” Nova sanoi hiljaa, mutta iloisesti. ”Anteeksi, etten tullut eil...”
”Nova? Mitä sinulle on käynyt?” Supitassu henkäisi ja rynnisti Novan luokse. Naaras katsoi silmät täynnä huolta Novan naamaan, josta puolet oli hämähäkinseitin peitossa.
”Pieni… tapaturma vain isän kanssa,” Nova kuiskasi. ”Ei sen kummempaa, se on vain pieni haava.”
”Ei se hämähäkinseitin perusteella kyllä ole,” Supitassu sanoi hieman kireästi. ”Älä huijaa.”
”Siitä saattaa jäädä pieni arpi, mutta se ei ole enää kipeä eikä se edes ole niin paha miltä näyttää,” Nova sanoi hiljaa ja vilkaisi Supitassua varoittavasti hänen kovan äänensä vuoksi.
”Selvä selvä,” naaras sanoi ja vilkaisi hyvin nälkäisenä Novan kantamaa päästäistä. ”En saanut eilen muuta kuin hiiren hännän.”
”Mitä?” Nova älähti ja tunsi vihastuvansa. ”Lupaan huolehtia, että saat tarpeeksi ruokaa, mutta nyt minun pitää mennä, Angel odottaa...”
”Se valkoinen naaras?” Supitassu vilkaisi Novaa, hieman oudolla katseella.
”Niin… Valitettavasti. En viivy kauaa, hänellä oli vain jotakin asiaa,” Nova sanoi lohduttavasti ja hipaisten Supitassun päätä hännällään hän poistui pesästä. Hän vilkaisi aurinkoa, joka oli pian huipussaan. Angelin valkea turkki hohti metsässä aivan hänen vanhempiensa pesän vieressä. Nova katseli naarasta ilme värähtämättäkään ennen kuin lähti tapaamaan häntä. Angel oli vaikuttanut kovin tuskastuneelta. Asia hoituisi varmasti pian, Novan pitäisi keksiä tapa saada Supitassu pois leiristä. Ainoa asia, joka hieman karmaisi Novaa oli se, että he eivät voisi tavata enää niin usein, koska hänen laumansa aikoisi varmasti yrittää napata kissoja uudestaan ja samasta paikasta, kun he nappasivat Supitassunkin.

_________________
I see your soul
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Nova Yönkajon lauma   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Nova Yönkajon lauma
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
The Rise of Warriors :: Tarinat :: Tarinakirja-
Siirry: