Vuonna 2012 perustettu soturikissat tarinaroolipeli
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  
Paikalla olevat käyttäjät
Yhteensä 1 käyttäjä paikalla :: 0 Rekisteröitynyttä, 0 Piilotettua ja 1 Vierailija

Ei

Eniten samanaikaisesti paikalla on ollut 12 käyttäjää, tämä oli Ke Toukokuu 09, 2018 2:04 pm
Marraskuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  
KalenteriKalenteri
Ylläpitäjät

Avatar
Kuu
Avatar
Valveuni
Avatar
Kanerva
Avatar
Levi

Jaa | 
 

 Sirppikynsi - Myrskyklaani

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Kuu
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 51
Join date : 25.02.2018

ViestiAihe: Sirppikynsi - Myrskyklaani   Ke Kesä 27, 2018 3:49 pm

Sirppikynsi – Myrskyklaani

~Suosikki~

Sirppikynsi tunsi Iltataipaleen rauhallisen, syvän hengityksen omaa kehoaan vasten. Tuore varapäällikkö oli ollut ylpeä saadessaan uuden ja korkean aseman. Ja kuten arvata saattaa musta kolli hoiti tehtäviään kunnialla ja oli mahtava esimerkki nuorille kissoille, varsinkin omille pojilleen ja adoptiotyttärelleen. Sirppikynsikin oli ollut ja on tietysti vieläkin ylpeä kumppanistaan. Hiiritassu oli ollut myös ylpeä, melkein ylpeämpi kuin veljensä. Hiiritassussa oli kaikesta huolimatta jotain oudon tuttua, vaikka naaras olikin syntyjään tuuliklaanilainen. Naaraalla oli vihreät, pisteliäät silmät, aivan kuin Sippikynnellä ja hänen siskollaan. Minttutassu oli kuitenkin jo kuita sitten menehtynyt salaperäisesti. Sirppikynsi ei kaivannut sisartaan lainkaan, he eivät koskaan olleet oikein missään kehuttavissa väleissä eikä häntä siten kiinnostanut lainkaan sisarensa kohtalo -eihän?
Sirppikynsi vääntäytyi haukotellen seisomaan ja vilkaisi nukkuvia pesätovereitaan väsyneesti hymyillen. Iltataival heräisi pian, mutta Sirppikynttä ei huvittanut jäädä odottamaan kumppaniaan, sillä hän halusi lähteä virkistävälle kävelylle yksin, varsinkin kun aurinko lämmitti ja metsä oli taas vihreä ja tuoresaalistakin oli taas paljon.
Naaras pujahti ulos soturien pesästä nousevan auringon kajoon. Leirissä ei näkynyt ketään eikä se edes yllättänyt Sirppikynttä; aurinkohan vasta hädin tuskin näkyi taivaanrannassa. Taivas oli niin kaunis ja Sirppikynsi ei voinut olla hymyilemättä. Nouseva aurinko sai taivaalla lipuvat pilvet näyttämään taianomaisilta vaaleanpunaisina. Ravisteltuaan yltään viimeiset unenripeet harmaa naaras asteli piikkihernetunnelista ulos leiristä kauas muista kissoista.
Sirppikynsi veti keuhkonsa täyteen hiirenkorvan makeita tuoksuja ja tyytyväisenä käveli järven rannalle katsomaan sen pinnan liplatusta. Sirppikynsi ei kamalasti välittänyt uimisesta, mutta joskus se oli oikein virkistävää, varsinkin viherlehden kuumimpina päivinä. Talvisesta pulahduksesta Iltataipaleen pelastamiseksi oli jäänyt pieni vastenmielinen asenne vettä kohtaan eikä vesi siis oikein houkutellut.
Aika tuntui kuluvan todella hitaasti, mutta kuluikin yllättävän nopeasti, sillä partio ilmestyi metsän siimeksestä Sirppikynnen luokse. Sirppikynsi tervehti poikaansa Kettutassua ja hänen seurassaan olevia kissoja nopealla hännänheilautuksella. Sirppikynsi katsoi kissajoukon menoa Varjoklaanin ja rajaa kohti, kunnes he katosivat. Sirppikynsi vilkaisi suuntaa, jossa Tuuliklaanin reviiri oli. Hän mietti Liekkikuonoa, Hiiritassun oikeaa isää. Kolli varmasti kaipasi tytärtään ja niin varmasti Hiiritassun veljetkin. Sirppikynsi haluaisi kertoa Hiiritassulle hänen oikeasta perheestään Tuuliklaanissa, mutta pelkäisi menettävänsä pienen pennun ja sitä hän ei varmast kestäisi. Kaikista Sirppikynnen tunteista huolimatta pyöreäkorvainen, harmaanruskea naaras ansaitsisi tietää oikeasta perheestään -ainakin joskus.

Sirppikynnen niskakarvat nousivat pystyyn hänen haistaessaan liiankin tutun kissan hajun. Sirppikynsi upotti kyntensä rantahiekkaan ja vilkaisi taakseen. Tummanharmaa naaras asteli lähelle Sirppikynttä ja jäi katsomaan häntä. Sirppikynsi käänsi ärtyneen katseensa pois naaraasta ja irvisti.
”Sinne meni sekin hyvä aamu...” naaras mutisi. Klaanitoveri tuli lähemmäs.
”Huomenta, Sirppikynsi,” Tuhkamyrsky sanoi, jopa hieman väkinäisesti tai siltä se Sirppikynnestä ainakin tuntui.
”Huomenta,” Sirppikynsi puri hampaitaan yhteen. Hän ei haluaisi kinastella oman emonsa kanssa. Oikeastaan hän ei haluaisi puhua kyseiselle naaraalle ollenkaan. KOSKAAN.
”Kaunis aamu, eikö vain,” Tuhkamyrsky sanoi ja Sirppikynsi hymähti myöntävästi vilkaisemattakaan tummanharmaata naarasta.
”Isäsi piti kovasti aamuista,” Tuhkamyrsky jatkoi sinnikkäästi. ”Hän kertoi taivaan värien rauhoittavan häntä.”
”Mhm,” Sirppikynsi mumisi ja nousi seisomaan lähteäkseen. ”Jotain yhteistä meillä siis on isäni kanssa.”
”Teissä paljon enemmänkin yhteistä,” Tuhkamyrsky naurahti. *Mikä ihme vimma sinulla on nyt puhua isästäni? Jättäisit minut nyt vain rauhaan *
”Noh,” Sirppikynsi kääntyi katsomaan emoaan vihreät silmät kipinöiden ärtymyksestä. ”Sehän on kiva kuulla, mutta suo anteeksi, palaan nyt leiriin.”
”Sirppikynsi! Odota!” Tuhkamyrsky ulvahti ja Sirppikynsi huokaisi turhautuneesti.
”Niin?” hän kääntyi katsomaan emoaan ilmekään värähtämättä. Sirppikynsi joutui ponnistelemaan pitääkseen jopa kylmähkön ilmeensä nähdessään emonsa ankean, mutta optimistisen katseen.
”Mietin, jos haluaisit mennä myöhemmin vaikka metsästämään kanssani?” Tuhamyrskyn äänessä oli liikaa toiveikkuutta ja hetken aikaa se sai Sirppikynnen harkiteseman tarjousta.
”E-ei kiitos, minulla on jo tarpeeksi kiireitä tänään,” Sirppikynsi vastasi lopulta ja kääntyi taas metsän suuntaan.
”Entä huomenna?” vanhempi naaras kysyi, mutta Sirppikynsi ei vastannut vaan käveli puiden lomaan. Sirppikynsi huokaisi helpotuksesta ja veti syvään henkeä rauhoittuakseen nyt kun oli päässyt eroon em...
”Sirppikynsi odota!” Tuhkamyrskyn ääni sai Sirppikynnen pään taas kiehumaan. Tuhkamyrsky juoksi hänen rinnalleen.
”En kuullut vastaustasi,” Tuhkamyrsky sanoi iloisesti.
”Etpä varmaan kun en edes vastannut...” Sirppikynsi jupisi, kuitenkin niin ettei Tuhkamyrsky saanut mitään selvää.
”Mitä?” Tuhkamyrsky kallisti päätään hämmentyneenä ja taisi vielä höristää korviaankin.
”Ei ole aikaa,” Sirppikynsi sanoi, tällä kertaa kovempaa ja nyt hänen äänestään erottui jo hieman kiukkua.
”Enköhän edes johonkin väliin ehdi,” Tuhkamyrsky naurahti. Mitä hauskaa tuo kapinen kissa tässä tilanteessa oikein näkee?!
”Enpä tiedä,” Sirppikynsi mutisi taas ja asteli sisälle leiriin, Tuhkamyrsky tiukasti kintereillään.
”Jos tulen kanssasi seuraavaan metsästyspartioon ja voimme siellä sitten metsästää yhdessä?” Tuhkaamyrsky ehdotti vihretä silmät innosta kiiluen. ”Voisimme mennä lähelle kaksijalan pesää, sieltä voisi löytyä hiiriä!”
”Ei huvita...” Sirppikynsi murahti ja yritti astella emonsa ohitse, mutta tämä tukki tien.
”Ei huvita?” Tuhkamyrsky toisti epäuskoisena. ”Täytyy sitä metsästää klaanille vaikka ei huv-”
”Ei huvita metsästää sinun kanssasi!!” Sirppikynsi sähähti karvat pörhistyen. Hän katsoi hurjistuen emoaan, joka perääntyi yhden askeleen.
”Mitä? Miksi ei?” Tuhkamyrsky kysyi ällistyneenä, mutta hänen silmistään paistoi katumus.
”Tiedät sen ihan hyvin itsekin, ’emo’,” Sirppikynsi sylkäisi sanat suustaan. Hän tunsi muutaman kissan katseen turkissaan, mutta ei antanut niiden häiritä.
”Mi-” Tuhkamyrsky aloitti, mutta Sirippikynsi hiljensi hänet terävällä hännänheilautuksella.
”Ystävälliset eleesi eivät nyt auta,” Sirppikynsi murahti ja huokaisi. ”Joten voisitko nyt vain antaa minun mennä...”
”En todellakaan!” Tuhkamyrsky katsoi Sirppikynttä vakavana. ”Haluan metsästää sinun kanssasi ja jopa oppia tuntemaan sinut taas paremmin!”
”Miksi oppia tuntemaan, kun sinulla oli jo mahdollisuus tuntea minut,” Sirppikynsi irvisti. ”Ja minua ei todellakaan huvita antaa sinulle toista mahdollisuutta.”
”Tiedän kyllä aivan hyvin, mitä minä tein!” Tuhkamyrsky ulvahti tuskaisena, vihreät silmät täyttyen katumuksen kyynelistä. Sirppikynsi tuhahti. *Niin tiedätkin *
”Miksi sitten et silloin toiminut?” Sirppikynsi kivahti ja vilkaisi ympärilleen kerääntyviä klaanitovereita varoittavasti.
”Kaikki tekevät virheitä, Sirppikynsi,” Tuhkamyrsky naukui säälittävästi.
”Jotkut virheet ovat vain liian suuria sulatettavaksi,” Sirppikynsi maukui nielaisten ja vilkaisi kumppaniaan, joka katseli häntä ja hänen emoaan hämillään. ”Ainakin useimmiten.”
”Etkö voisi edes antaa yhtä mahdollisuutta, Sirppikynsi rakas,” Tuhkamyrsky kysyi.
”Miksi sinä nyt yhtäkkiä alat kaivata minun perääni?” Sirppikynsi kysyi, niskakarvat pörhistyen kuullessaan sanan rakas.
”Koska… Minä...” Tuhkamyrsky takelteli.
”No kakaise Tähtiklaanin tähden jo asiasi ulos!” Sirppikynsi sihahti kuopaisten maata tassujensa alla.
”En halua menettää sinuakin, kuten menetin sisaresi,” Tuhkamyrsky nielaisi. Sirppikynsi tunsi piston rinnassaan. Aivan… Sehän selittää kaiken. Tuhkamyrsky ei voinutkaan enää olla rakkaan tyttäresä kanssa, koska tämä oli kuollut ja nyt sitten Sirppikynsi, se inhokki kelpasikin kun toinen ei ollut enää tiellä.
”Niinpä tietysti,” Sirppikynneltä pääsi suusta ja hän katsahti pois kaikista. Hän oli se toinen vaihtoehto, varapentu. Mitä Tulimyrsky edes näki tuossa naarassa?
”Pelkään vain, että sinä kuolet samalla tavalla...” Tuhkamyrsky kuiskasi. Sirppikynsi kääntyi katsomaan äimistyneenä emoaan.
”Mitä?” Sirppikynsi haukkaisi ilmaa. ”Tiedätkö sinä, miten Minttutassu kuoli?”
”Shh!” Tuhkamyrsky sihahti ja vei tyttärensä sivummalle, muiden korvien ulottumattomista. Myrskyklaanin kissat alkoivat hajaantua kaksikon mennessä syrjemmälle.
”Tietysti tiedän…” Tuhkamyrsky nielaisi. ”Olin paikalla, kun se tapahtui.”
”Anteeksi mitä?” Sirppikynsi henkäisi ja katsoi arvostelevasti emoaan. ”Ja et kertonut?!”
”Suvussani on aina ollut heikkoja synnyttäjiä...” Tuhkamyrsky ulisi surullisesti.
”Heikkoja… Synnyttäjiä?” Sirppikynsi henkäisi epäuskoisena. ”Kuoliko sisareni synnytykseen?”
”Kyllä...” Tuhkamyrsky sulki silmänsä ja Sirppikynsi tunsi tuskaa nähdessään emonsa kyyneleet. ”Toivoin, että te ette olisi saaneet sitä… Monet suvussani ovat kuolleet juuri synnytykseen ja oli niin riskialtista synnyttää teidät ja pelkäsin niin kovastoi puolestasi, kun sait omat pentusi!”
Sirppikynnen suusta ei tullut enää sanaakaan. Hän oli niin järkyttynyt. Hänen sisarensa oli odottanut pentuja eikä kukaan ollut huomannut yhtään mitään. Sirppikynsi ei edes tiennyt sisarellaan olevan kumppania!
”Missä pennut ovat? Kuka oli niiden isä?” Sirppikynsi tivasi ja Tuhkamyrsky perääntyi järkyttyneenä. ”Kuka noista kissoista se on?!”
”Ei kukaan heistä...” Tuhkamyrsky itki ja katsoi kohti järveä.
”Tuuliklaani?” Sirppikynsi henkäisi epäuskoisena.

Aurinko lämmitti leiriä, tuuli tuiversi ja heilutteli pitkiä heinänkorsia. Sirppikynsi katseli järveä keho nurmella leväten. Harmaa turkki heilui tuulen mukana ja viilensi mukavasti auringon kuumassa paahteessa. Taivas oli pilvetön ja sininen taivaankansi näytti lumoavan puhtaalta, mutta edes rauha Sirppikynnen ympärillä ei saanut hänen ajatuksiaan rauhoittumaan. Hänen sisarensa oli saanut pentuja toisen klaanin kissan kanssa ja hänen emonsa oli tiennyt. Tietysti emo hyväksyi sen, olihan Minttutassu ollut se suosikkipentu. Mutta kaikki loksahti nyt paikoilleen.
”Sirppikynsi?” Sirppikynsi kääntyi katsomaan kumppaniaan Iltataivalta, jonka sinisissä silmissä hehkui huoli. ”Onko kaikki hyvin?”
”Tiedät vastauksen, karvapallo,” Sirppikynsi hymyili hieman. ”Oletko ollenkaan katsonut miltä turkkisi näyttää?” Iltataival vilkaisi hieman sekaista ja joka suuntaan sojottavaa turkkiaan nolostuen.
”Tule tänne, takkuturkki,” Sirppikynsi kehräsi ja Iltataival asettui makuulle harmaan naaraan viereen, joka alkoi sukia kollin turkkia puhtaaksi.
”Kuulin sinun ja Tuhkamyrskyn riidan tänään,” Iltataival aloitti varovasti.
”Kuka siitä ei nyt tietäisi? Puolet koko klaanista kuuli sen,” Sirppikynsi mutisi. ”Tuhkamyrskyn syy.”
”Vaikutit olevan poissa tolaltasi, kun lähdit leiristä. Tuhkamyrsky ei sanonut sanaakaan, hänellä oli vain tyhjä katse,” Iltataival sanoi ja laski etukäpälänsä Sirppikynnen tassun päälle lohduttavasti.
”Niin,” Sirppikynsi huokaisi. ”Hän tietää, kuinka Minttutassu kuoli.”
”Mitä?” Iltataival ällistyi. Sirppikynsi nyökkäsi ja kääntyi katsomaan järveä.
”Hän kuoli synnytykseen,” Sirppikynsi maukui ja ajatteli Tuuliklaania ja yhtä sen kissaa. Miten se yksi kissa olikin voinut tietää Sippikynnestä niin paljon. Se hiirenaivoinen kolli…
”Synnytykseen? Miten se on mahdollista? Missä pennut ovat?” Iltataival ihmetteli ääneen.
”Esitin aivan samat kysymykset Tuhkamyrskylle,” Sirppikynsi totesi ja huokaisi. ”Pennut ovat Tuuliklaanissa.”
”Tuuliklaanissa?” Iltataival kääntyi katsomaan kohti järveä.
”Arvaatko jo kuka on kyseessä? Kuka on pentujen isä?” Sirppikynsi irvisti. ”Kuinka maailma voikaan olla niin julma.”
”Minulla ei ole aavistustakaa, kuka voisi olla...” Iltataival aloitti.
”Liekkikuono.”
”Liekkikuono?” Iltataipaleen kasvoissa oli hetken hämmenystä ja sitten ilme vaihtui järkytykseen.
”Kuinkas muutenkaan,” Sirppikynsi naurahti. ”Kuinka se oranssiruskea kolli olisi voinut tietää minusta niin paljon ja varsinkin turkkiemme samanlaisuudesta sisareni kanssa?!”
”Sirppikynsi mi-” Iltataival koetti sanoa jotakin, mutta Sirppikynnen valtasi raivo.
”Minä olen Hiiritassun täti! Tähtiklaani… Minttutassu… Kaikki on vain julmaa pilaa!” Sirppikynsi huusi ja valahti maahan. ”Maailma vain pelleilee minun kanssani, Iltataival.”
Iltataival tuli kumppaninsa luokse ja kietoi itsensä naaraan ympärille. Hento kehräys rauhoitti ja lohdutti kiihtynyttä naarasta.
”Hiiritassu ansaitsee tietää,” Sirppikynsi sanoi hiljaa. ”Varsinkin nyt.”
”Tietysti,” Iltataival sanoi ja nuolaisi Sirppikynnen poskea. ”Mutta tee se huomenna. Nyt anna hengityksesi tasaantua ja rauhoittua.”
Sirppikynsi veti syvään henkeä ja antoi hengityksensä tasaantua. Rauhoittava kehräys ja Iltataipaleen pehmeä turkki rauhoittivat Sirppikynnen ja hän hymyili.
”Jäädään katsomaan auringonlaskua.”

Sirppikynsi ja Hiiritassu sekä Hiiritassun mestari Valkomyrsky astelivat kohti Tuuliklaanin ja Myrskyklaanin välistä rajaa. Heidät oli laitettu metsästämään sinne, kiitos Iltataipaleen. Valkomyrskyn kadotessa näkyvistä Sirppikynsi kertoisi Hiiritassulle kaiken mitä tiesi. Rajana toimivan joen näkyessä Sirppikynnen sydän alkoi tykyttää kovempaa. Hän pelkäsi Hiiritassun reaktiota, vaikka oppilas tiesi jo olevansa adoptoitu. Puoliverisyys saattaisi tulla kuitenkin shokkina.
”Valkomyrsky,” Sirppikynsi aloitti ja harmaan naaraan sukulainen vilkaisi Sirppikynttä. ”Voisinko vaihtaa pari sanaa Hiiritassu kanssa, kahden?”
”Tietysti,” Valkomyrsky kohautti lapojaan ja katosi hetkessä puiden lomaan.
”Onko kaikki hyvin,” Hiiritassu vilkaisi Sirppikynttä vihreillä silmillään. Soturi nielaisi ja saattoi Hiiritassun lähemmäs rajaa.
”Kuule, tämä kaikki saattaa tulla aikamoisena shokkina, mutta kunhan kuuntelet,” Sirppikynsi aloitti ja Hiiritassun varautuneet silmät saivat hänet hermostumaan entisestään, mutta hän peitti sen. ”Sain itsekin kuulla tästä vasta eilen omalta emoltani… Tuhkamyrskyltä siis, mutta kuten tiedät, olet niin sanotusti adoptoitu, vaikka olet silti yhtä rakas kuin omat pentunikin?”
Hiiritassu pysyi hiljaa odottaen Sirppikynnen jatkavan.
”Emosi oli myrskyklaanilainen kissa,” Sirppikynsi kertoi. ”Mutta isäsi oli… Tuuliklaanilainen. Tapasin hänet silloin kun olit vielä niin pieni pentu, mutta en tiennyt emosi olevan myrskyklaanilainen ja vieläpä kaiken lisäksi minun… minun sisareni.”
Hiiritassun ilmeen jähmettyessä Sirppikynsi veti syvään henkeä. ”Olit siksi niin heikko, emosi kuoli niin pian etkä saanut häneltä tarvitsemaasi hoitoa. Mutta katso itseäsi, vahva Myrskyklaanin oppilas.”
”Olen siis puoliverinen?” Hiiritassu kysyi ja Sirppikynsi nyökkäsi.
”Jos ikinä haluat, voit nyt palata Tuuliklaaniin,” Sirppikynsi sanoi silmät kostuen.
”Mitä?” Hiiritassu katsoi kohti Tuuliklaania. ”Mutta en min-”
”Mitä te istutte siellä?!” ärhäkkä ääni peitti Hiirtassun loput sanat alleen. Rajan toisella puolella seisoi oranssivalkoinen kolli, jonka vihreät silmät olivat uhkaavat.
”Mehän istumme omalla puolellamme, jänis!” Sirppikynsi murahti ja astui suojelevasti Hiiritassun eteen, vaikka Hiiritassu oli jo melkein soturi.
”Vaikutatte epäilyttäviltä istumalla näin lähellä rajaa!” tuuliklaanilainen huusi hurjistuneena.
”Itse olet lähempänä,” Hiiritassu murahti ja loikkasi Sirppikynnen eteen. ”Mikä sinä olet kertomaan, missä me saamme olla omalla reviirillämme!”
Kolli oli sanomassa jotakin, kun hänen takaataa asteli esiin valkoinen kolli. Sirppikynsi jähmettyi. Tuo kissa oli ilmiselvä Minttutassu, mutta kollina.
”Anteeksi Vatukkatassun puolesta,” valkea kolli sanoi ja mulkaistessaan veljeään oranssi kolli perääntyi hieman. ”Hän on kovin kipakka tapaus. Olen pah...” Valkoisen kollin sanat katkesivat hänen kohdistaessaan katseensa Hiiritassuun. Hetken tuijotettuaan Hiiritassu hän nosti katseensa Sirppikynteen.
”Oletko sinä Sirppikynsi?” valkea kolli kysyi.
”Tuota… Kyllä?” Sirppikynsi nielaisi ja astui lähemmäs Hiiritassua.
”Onko tuo oppilas silloin..?” oranssi kolli henkäisi ja astui valkean kollin rinnalle.
”Ei kukaan muu näytö tuolta kuin meidän sisaremme!” valkea kolli ilahtui. ”Hän on elossa, kuten isä sanoi!”
Oranssi kolli loikkasi ketterästi joen yli Hiiritassun eteen.
”Hän on tosiaan pienin meistä,” Vatukkatass naurahti ja tönäisi Sirppikynnen kauemmas kiertäessään Hiiritassua ympäri. Sirppikynsi sähähti ja työnsi tuuliklaanilaisen kauemmas adoptiotyttärestään. Vatukkatassu näytti yllättyneeltä Sirppikynnen reaktiosta. Valkea kolli loikkasi Vatukkatassun vierelle.
”Oletko ihan kajahtanut! Tekemällä noin vaikutat uhkaavalta, senkin mehiläisaivoinen pösilö!” valkea kolli sanoi uhkaavasti, mutta hänen kääntyessään Sirppikynnen puoleen hänen katseensa oli lämmin. ”Olen Jäniskäpälä, anteeksi veljestäni toistamiseen.”
”Oletteko te minun veljiäni?” Hiiritassun hämmentynyt, mutta aina yhtä vahva ääni kysyi. Sirppikynsi vilkaisi kauhuissaan Jäniskäpälää ja Vatukkatassua. Hänen rakkaan Hiiritassunsa kaksi veljeä olivat hänen edessään.
”Mitä te teette siellä rajan toisella puolella!?” Hurjistunut naukaisu sai Sirppikynnen karvat nousemaan pystyyn. Hän tunnisti tuon äänen.
”Liekkikuono!” Vatukkatassu kuulosti huojentuneelta. ”Katso, kenet löysimme!”
Oranssin ja ruskean kirjava kolli asteli varjoista ja hänen katseensa muuttui järkytykseksi ja iloksi. Yhtään sen enempää ajattelematta kolli loikkasi rajan yli ja suoraan Hiiritassun eteen.
”Minun rakas tyttäreni… Ja elossa!” Liekkikuono vilkaisi epäuskoisena Sirppikynttä. ”Hän on elossa...”
Kaksi muuta tuuliklaanilaista ilmestyivät varjoista, toinen ruskeaoranssi ja toinen valkoruskea. Sirppikynttä alkoi huipata. Koko Hiiritassun oikea perhe… Mikä nyt estäisi Hiiritassua palaamasta Tuuliklaaniin isänsä kanssa?
”Tuuliklaani… Myrskyklaanin reviirillä? Miksi missään ei näy verta eikä vihaisia katseita? Sirppikynsi, mitä tämä on?” Valkomyrsky ilmestyi puiden lomasta ja katsoi jokaista Tuuliklaanin kissaa hämmentyneenä, mutta varoittavasti. ”Mitä te teette Myrskyklaanin reviirillä?!”
”Anteeksi vain, valkea kissa, mutta tämä pikku oppilas tässä on minun sisareni!” Vatukkatassu möläytti. Ei epäilystäkään, Vatukkatassu todellakin oli Minttutassun poika.
”Mitä?” Valkomyrsky kysyi ja vilkaisi Sirppikynttä.
”Niin… Nuo neljä ovat minun sisareni poikia ja Hiiritassu sisareni tytär...” Sirppikynsi vilkaisi Leikkikuonoa. ”Ja hän on heidän isänsä.”
”Hiiritassu,” Liekkikuono hymähti. ”Ovelan nimen hänelle keksit, korvistako se tuli?”
”Hei!” Valkomyrsky ärisi. ”Mikäli ette halua verta turkkiinne, perääntykää oppilaamme luota! Jo toinen kerta tässä kuussa, kun Tuuliklaanin kissoja on reviirillämme!”
”Anna olla, Valkomyrsky. Eivät he satuta omaa perheenjäsentään,” Sippikynsi veti häntänsä Valkomyrskyn eteen. Kaksi muuta kollia loikkasivat Myrskyklaanin rajan puolelle. Meni monta hetkeä, kunnes Liekkikuono kysyi hyvin sydäntäsärkevän kysymyksen:
”Oletko valmis palaamaan kotiin?”
”Mitä?” Hiiritassu henkäisi ja huokui epävarmuutta. ”Kotiin? Eli minne?”
”Tuuliklaaniin tietysti,” yksi vielä Sirppikynnelle nimettömänä olevista kissoista sanoi.
”Pääsisit meidän kanssamme metsästämään ja kertomaan, miten sinulla on mennyt!” Vatukkatassu sanoi silmät säkenöiden. ”Pääsemme partioimaan yhdessä jaopettamaan sinulle Tuuliklaanin tapoja!”
”Ala tulla, Hiiritassu, sinä kuulut Tuuliklaaniin,” toinen myöhemmin saapuneista veljistä sanoi, sinivihreät silmät välähtäen.
”Mutta minä kuulun myös Myrskyklaaniin,” Hiiritassu sanoi ja vilkaisi Sirppikynttä apeana. Sirppikynnestä tuntui pahalta Hiiritassun puolesta, joutua nyt valitsemaan kahden perheen väliltä; sen, joka hänet kasvatti tai sen, joka on se oikea.
”Tuuliklaaniin sinä kuulut, Hiiritassu,” Vatukkatassu murhati. ”Et sinä kuulu noiden puissa lymyilevien luokse.”
”Vatukkatassu,” Liekkikuono sanoi korvat luimussa.
”Antakaa Hiiritassun itse päättää, ei päätös ole teidän eikä minunkaan käpälissäni,” Sirppikynsi sanoi ennen kuin Liekkikuono ehti sanoa muuta. ”Se on hänen päätöksensä.”
”Sirppikynsi on oikeassa,” Liekkikuono naukui. ”Minä luovutin Hiiritassun Sirppikynnelle, jotta Hiiritassu voisi elää eikä kuolisi nälkään enkä koskaan ole odottanut hänen palaavaan Tuuliklaaniin.”
”Minä en osaa päättää,” Hiiritassu sanoi hiljaa. Sirppikynsi kietoi häntänsä lohduttavasti oppilaan ympärille.
”Ei sinun tarvitse,” Sirppikynsi sanoi. ”Voit päättää sen myöhemmin ja minkä tahansa klaanin valitset, perheesi ymmärtää sen ja voisit aina tavata toisen puolen perheestäsi.”
”Isä!” Vatukkatassu murahti. ”Miten saatoit antaa sisaremme pois!”
”Sinun pitäisi se jo tajuta vai oletko ollenkaan kuunnellut isämme sanoja?” Jäniskäpälä pyöräytti silmiään. ”Palataan takaisin omalle puolellemme. Näemme vielä, Hiiritassu, älä huoli.”

Sirppikynsi, Valkomyrsky ja Hiiritassu katselivat Hiiritassun veljien poistumista Myrskyklaanin reviiriltä. Liekkikuono jäi kuitenkin vielä kolmen myrskyklaanilaisen seuraaan.
”Olen pahoillani, Hiiritassu,” kolli sanoi ja kosketti nenällään Hiiritassun päälakea. Hiiritassu vain hymyili vastaukseksi. Liekkikuono nyökkäsi Sirppikynnelle kiitollisena ja katosi pian poikiensa perässä Tuuliklaanin reviirille.
”Oletko kunnossa, Hiiritassu,” Sirppikynsi kysyi ja katsoi harmaanruskeaa naarasta.
”En oikein tiedä,” Hiiritassu sanoi. ”Olo on hieman sekava ja epävarma.”
”Kenellä tahansa olisi sinun tilanteessasi,” Valkomyrsky maukui lohduttavasti. ”Palatkaa te vain leiriin, minä haen nappaamani hiiret ja tulen perässänne.”
”Selvä ja kiitos,” Sirppikynsi räpäytti silmiään ja lähti saattamaan Hiiritassua takaisin leiriin.
Hetken kuljettuaan puiden lomassa Hiiritassu avasi suunsa, mutta ei sanonut mitään, vaikka selvästi olisi halunnut.
”Sano vain,” Sirppikynsi rohkaisi.
”Minulla on siis kaksi perhettä?” Hiiritassu nielaisi. Hänen olemuksensa kipinöi epävarmuutta.
”Periaattessa,” Sirppikynsi naurahti. ”Olemme yhtä perhettä, olenhan emosi sisko ja olemme siten sukua. Olen toiminut vain sijaisemonasi.”
”Ja olet aivan mahtava sijaisemo,” Hiiritassu sanoi ja hänen lempeä ja aurinkoinen hymynsä sai Sirppikynnenkin hymyilemään.
”Ja sinä vielä mahtavampi pentu,” Sirppikynsi naurahti kehräten ja hipaisi Hiiritassua hännällään. ”Hippa!” Harmaa naaras näytti kieltään harmaaruskealle naaraallee ja lähti juoksemaan karkuun.
”Hei! Epäreilua!” Hiiritassu älähti ja ryntäsi harmaan soturin perään nauraen. Sirppikynsi pujotteli puiden väleissä ja loikki maasta esiin työntyvien juurien yli juostessaan pakoon sisarentytärtään. Sirppikynsi oli nopea juoksija ja oli varma siitä, että Hiiritassu ei saisi tällä vauhdilla kiinni.
”Hah! Kiinni!” Hiiritassu huusi ja loikkasi Sirppikynnen päälle saaden vanhemman naaraan kaatumaan. He kierivät hetken yhtenä kasana, kunnes pysähtyivät turkit täynnä multaa ja sammalta.
”Sinäpä olet nopea! Ja minä pidin itseäni nopeana!” Sirppikynsi sanoi yllättyneenä. Hiiritassu tuhahti.
”Minähän olen puoliksi tuuliklaanilainen,” Hiiritassu naurahti ja nousi seisomaan ravistellen turkkiinsa tarttunutta likaa itsestään.
”Niin minäkin, ainakin periaatteessa,” Sirppikynsi sanoi ja koetti nuollen saada turkkiinsa tarttuneita sammaltuppoja irti hopeanharmaasta turkistaan. Se oli aivan sekaisin nyt, mutta kyllähän sen ehtisi myöhemminkin putsata paremmin.
”Mitä?” Hiiritassu kysyi hämmentyneenä, vihreät silmät täyttyen uteliaisuudesta.
”Minun isäni oli tuuliklaanilainen,” Sirppkynsi virnisti. ”Oikeasti hän oli Myrsykyklaanilainen, mutta hänet kaapattiin Tuuliklaaniin Aavekynnen toimesta.”
”Meillä on enemmänkin yhteistä!” Hiiritassu naurahti, mutta hänen valahti yllättäen. Sirppikynsi kääntyi katsomaan taakseen ja näki hyvin närkästyneen Piikkikatseen marssivan kaksikkoa kohti, Hänen perässään tulivat Tulikukka ja Myrskysiipi sekä Tuhkamyrsky. Sirppikynnenkin hymy hyytyi hänen nähdessään emonsa.
Piikkikatse irvisti tullessaan Sirppikynnen luokse: ”En tiedä kuka sinä oikein kuvittelet olevasi, mutta vaikka oletkin varapäällikön kumppani, se ei tarkoita, että saisit karkottaa kaikki saaliit täältä Varjoklaanin ja Tuuliklaanin reviireille!”
”Mistä minä olisin voinut tietää sinun olevan metsästämässä juuri nyt?” Sirppikynsi huokaisi ja katsoi jopa hieman näsäviisaana Piikkikatsetta.
”Voisit vaikka ajatella! Ei kukaan muu juoksentele ja pidä sellaista mekkalaa, että se kuuluu jörven yli Jokiklaaniin asti!” Piikkikatse sihahti. Kollin häntä heilui raivokkaasti puolelta toiselle ja melkein osui Tulikukkaa naamaan.
”Piikkikatse… Ei Sirppikynsi voinut tietää...” Tulikukka aloitti, mutta Piikkikatse hiljensi hänet terävällä hännäniskulla kylkeen.
”Ryntäilenkö minä koskaan kuin raivotautinen metsässä? Entä ryntäileekö kukaan teistä kuin tuo ylimielinen naaras?” Piikkikatse kysyi kipakasti ja kääntyi katsomaan seuruettaan. Kun kukaan ei sanonut mitään, Piikkikatse vaikutti tyytyväiseltä. ”Niin arvelinkin.”
”Sinä et varmaankaan sitten tiedä mitö on hauskanpito, jos et koskaan kerta vain annan vastuiden hetkeksi olla,” Hiiritassu sanoi uhmakkaasti. Piikkikatse kaatoi oppilaan kumoon.
”Kunnioitas vanhempiasi, oppilas!” Piikkikatse sylkäisi. ”Et sinä edes ole myrskyklaaninen, olet ulkopuolinen!”
”Hei!” Sirppikynnen pinna alkoi pettää. Hän tönäisi Piikkikatseen kauemmas sisarentyttärestään. ”Anna hänen olla!”
”Ja sinä? Sinun takiasi klaanissamme on tuollainen!” Piikkikatse katsahti Hiiritassua tuomitsevasti.
”Millainen?” Sirppikynsi kysyi niskakarvat pörhistyen. ”Sinua ei voi edes kissaksi sanoa!”
Kyseinen lausahdus laukaisi Piikkikatseen suurimman vihan. Kolli loikkasi Sirppikynnen kimppuun ja upotti kyntensä naaraan kylkeen. Sirppikynsi rääkäisi ja yritti irrottaa kollin kimpustaan, mutta turhaan. Hän ei halunnut vahingoittaa Piikkikatsetta, vaikka mikä olisi. Tulikukka, Tuhkamyrsky ja Myrskysiipi ryntäsivät Sirppikynnen kimpussa olevaa kollia kohti sähisten. Piikkikatse ei kuitenkaan antanut muiden tulla irrottamaan häntä -hän päästi itse irti. Kuitenkin vasta, kun oli saanut tarpeeksi tiukan otteen ja onnistunut nostamaan Sirppikynnen ilmaan. Piikkikatse heitti hänet kauemmas, kohtalokkain seurauksin.


”Sirppikynsi? SIRPPIKYNSI!? Vastaa!”
”Hänet pitää saada leiriin!”
”Sirppikynsi kiltti, sinnittele! Olemme pian leirissä!”
”Nostakaa hänet, hän ei voi enää kävellä!”
”Sirppikynsi me ole…”

Enää ei kuulunut mitään. Oli vain pimeää ja rauhallista. Se levoton ilmapiiri oli poissa ja Sirppikynsi sai olla hiljaisuudessa. Hetkellinen valo kajasti kauempaa. Valo oli houkutteleva, vaikka siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Se oli vain kaunis. Yhden askeleen otettuaan kohti valoa, joki asteli Sirppikynnen eteen.
”Älä. Älä mene valoa kohti.” Sirppikynsi katsahti kolli, hänen harmaata turkkiaan ja liekehtiviä, oransseja silmiään.
”Isä,” Sirppikynsi sanoi hymyillen. ”Sinä olet täällä.”
”Pyydän, älä mene valoa kohti.” Tulimyrsky sanoi vakavana. Sirppikynsi kääntyi katsomaan yhä houkuttelevampaa valoa ja sitten taas isäänsä.
”Miksi?” Sirppikynsi kysyi, huomaten nyt äänten olevan kaikuvia. Oli vain valo, pimeys ja hän ja hänen isänsä.
”Vielä ei ole aika,” Tulimyrsky sanoi. ”Vielä on paljon elettävää.”
Nyt Sirppikynsi ei sanonut enää mitään. Hän vain tuijotti valoa, mutta ei liikkunut. On vielä paljon elettävää. Hänen isänsä käveli hänen ohitseen kohti valoa.
”Isä! Älä sinä mene!” Sirppikynsi huusi ja asteli hätääntyneenä lähemmäs valoa, jota kohti hänen isänsä asteli.
”Älä huoli, rakas Sirppikynsi,” Tulimyrsky sanoi, viimenkin hymyillen. ”Minä elin jo. Minä olen jo kauan sitten astunut Tähtiklaanin maille, muistathan?”
Sirppikynsi pysähtyi ja katsoi isäänsä surullisena. ”Muistanhan minä. Ja minä kaipaan sinua.”
”Olen aina kanssasi, Sirppikynsi, älä koskaan unohda sitä,” Tulimyrsky sanoi ääni joka sanan jälkeen etääntyen. Nyt Sirppikynsi jäi yksin pimeyteen. Valo hiipui pois ja enää ei näkynyt mitään. Oli vain ahdistava pimeys ja Sirppikynsi. Ja pieni, hento ääni. Sirppikynsi käänsi päänsä äänen suuntaan. *Susitassu? * Parantajaoppillaan ääni voimistui joka silmänräpäys ja joka askeleen jälkeen Sirppikynsi juoksi yhä lujempaa ääntä kohti.
”Susitassu! Missä olet?” Sirppikynsi huusi hädissään. Hänen poikansa ääni oli niin pelokas. Sirppikynsi pelkäsi myös poikansa puolesta. Pimeys alkoi muuttua tummanharmaasta häikäisevän valkoiseksi ja Sirppikynnen oli pakko sulkea silmänsä ja juosta sokkona eteenpäin. Hän räväytti silmänsä auki tuntiessaan putoavansa, mutta näki vain valkoista. Hän huusi paniikissa ja yllättäen hän makasi maassa.

Sirppikynsi tunsi pistävän kivun päässään, mutta siitä huolimatta yritti nostaa päänsä ylös. Hän avasi myös silmänsä, mutta kaikki vain pyöri ja oli sumeaa. Valkea hahmo lähestyi häntä ja vaikka kollin ääni kaikuikin, Sirppikynsi tunnisti kissan Susitassuksi, omaksi pojakseen.
”Susitassu,” Sirppikynsi sanoi, kuitenkin ponnistellen.
”Emo! Tähtiklaanin kiitos olet elossa,” Susitassu sanoi huojentuneena ja tuli lähemmäs Sirppikynttä. Yrttien tuoksu tulvahti ihan yllättäen Sirppikynttä päin ja hänen yskähti voimakkaan hajun johdosta.
”Olet pesässäni, emo, saan sinut kuntoon kyllä, älä huoli,” Susitassu sanoi rauhoittavasti. ”Pystytkö vastaamaan pariin kysymykseen?”
”Enköhän minä pysty,” Sirppikynsi murahti. Kaikki oli vieläkin sumeaa ja maailma näytti keikkuvan.
”Muistatko sinä, mitä tapahtui?” Susitassu kysyi. ”Miten jouduit tänne?”
Sirppikynsi katseli keikkuvaa maata hetken ja nosti sitten katseensa luultavasti Susitassuun. ”Piikkikatse? Hän hyökkäsi yllättäen kimppuuni ja sitten pian kaikki pimeni?”
”Hän heitti sinut kalliolle,” Susitassu sanoi, vastenmielisesti. ”Ja pääsi osui kiveen.”
*Siksi siis näkökenttä pyörii kuin viimeistä päivää! *
”Tulikukka, Tuhkamyrsky ja Myrskysiipi Hiiritassu mukanaan toivat sinut tänne,” Susitassu kertoi samalla, kun kaiveli yrttivarastojaan.
”Maailma keikkuu,” Sirppikynsi sanoi masentuneesti. ”Ja sinä olet vain kasa valkoista sumeutta.”
Susitassu ei sanonut mitään eikä Sirppikynsi voinut arvioida, mitä Susitassu ajatteli, kun ei nähnyt hänen kasvojaan eikä nyt hallinnut mitään aistejaan.
”Syö nämä,” Susitassu sanoi ja työnsi joitain yrttejä Sirppikynnen eteen. Hetken aikaa naaras joutui etsimään kyseisiä yrttjeä, mutta lopulta sai ne suuhunsa. Mitään ei kuitenkaan maistunut, jotain positiivista. Susitassu vaikutti kuitenkin kovin jännittyneeltä, kun Sirppikynsi ei reagoinut mitenkään.
”Koita nyt levätä,” Susitassu sanoi. ”Katsotaan tilasi, kun taas heräät.”
”Selvä,” Sirppikynsi sanoi ja laski varovasti päänsä takaisin maahan. Hän irvisti kivun taas voimistuessa. Päätä vihloi ja särki samaan aikaan, mutta Sirppikynsi rohkaisi itseään sillä, että nukkuminen voisi helpottaa kipua. Hän sulki silmänsä ja antoi itsensä vaipua unen laitumille, jossa kipu oli poissa ja unelmat ottivat vallan.


//ette arvaakaan kuinka monessa eri osassa oon tänki kirjottanu, joten syyttäkää minua vaan siitä kun tää on ihan sekainen xD//

_________________
The moon is magic for the soul
and light for the senses
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
 
Sirppikynsi - Myrskyklaani
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
The Rise of Warriors :: Tarinat :: Tarinakirja-
Siirry: