Vuonna 2012 perustettu soturikissat tarinaroolipeli
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  
Paikalla olevat käyttäjät
Yhteensä 1 käyttäjä paikalla :: 0 Rekisteröitynyttä, 0 Piilotettua ja 1 Vierailija

Ei

Eniten samanaikaisesti paikalla on ollut 12 käyttäjää, tämä oli Ke Toukokuu 09, 2018 2:04 pm
Syyskuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
KalenteriKalenteri
Ylläpitäjät

Avatar
Kuu
Avatar
Valveuni
Avatar
Kanerva
Avatar
Levi

Jaa | 
 

 Pilkkupentu Myrskyklaani

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Rinssi



Viestien lukumäärä : 4
Join date : 08.05.2018

ViestiAihe: Pilkkupentu Myrskyklaani   Ke Kesä 27, 2018 10:30 pm



Luku 2. Luuletko olevasi nokkela?

Kostea ilma sai Pilkkupennun silmät vuotamaan. Lehtikato oli tuloillaan. Pilkkupentu ei malttanut odottaa tulevaa. Klaaninvanhimmat Saniaisturkki ja Lehväpilvi muistuttelivat jatkuvasti kolottavista nivelistä ja siitä kuinka riistaa tulisi taas olemaan vähemmän. Olivat he kuitenkin myös ystävällisiä ja Pilkkupentu oli oppinut käymään heidän luonansa kuuntelemassa tarinoita.

“Kaikki aina sanovat että me vanhukset valitamme, mutta olen kyllä sitä mieltä, että meidän ajan vanhukset kyllä olivat kyllä enemmän äänessä”, Lehväpilvi naurahti ja katsoi Saniaisturkkiin päin. “Muistatko kun Pikkukorva aina valitti punkeista ja häneltä piti koko ajan olla poistamassa niitä. En ikinä unohda sitä hiirensapen hajua!”
Saniaisturkki tuijotti eteenpäin ja hymähti. “Muistan kyllä, senkin kuinka vaikeaa Yksisilmään oli saada mitään kontaktia välillä, hänhän taisi kuuroutua loppuvaiheilla, eikä nähnytkään kunnolla.”

Pilkkupennusta oli ihan mukava kuunnella klaaninvanhimpien juttuja. Olivathan he sentään asuneet aikanaan vanhassa metsässä, josta klaanit olivat sittemmin muuttaneet järven ympärille. Oli vaikea kuvitella elämää muualla kuin missä he nykyään olivat. Myrskyklaanin koti kiviseinämän ympäröimänä tuntui niin turvalliselta, vaikka kolli janosikin tietää mitä niiden ulkopuolella oli.

“Miksi klaanien piti lähteä?” Pilkkupentu kysyi ja kohdisti katseensa Lehväpilven silmiin.

Kumpikin tuntui palanneen hetkeksi muistoihinsa. Ehkä he eivät itsekään tienneet vastausta?

“Jaa, en nyt tarkalleen muista, mutta olen varma, että Tähtiklaani tahtoi niin tapahtuvan”, Lehväpilvi mietiskeli ja katsoi Saniaisturkkia kysyvästi.

“Lähdittekö te vain Tähtiklaanin takia?!” Järkyttynyt Pilkkupentu kysyi. Tähtiklaani tuntui kaikille kovin tärkeiltä, mutta ei hän silti ymmärtänyt miksi kaikki puhuivat siitä jatkuvasti, kuin se määräisi kaiken. Hän haluaisi ainakin päättää omasta elämästään, ilman että kuolleet kissat määräsivät mitä hänen pitäisi tehdä. Saniaisturkki kuitenkin vastasi kysymykseen nopeasti:

“Kyllä siinä oli muutakin. Vanhassa metsässä ei voinut enää elää. Kaksijalat tulivat ja tuhosivat sen oikeastaan lähes kokonaan. Kissoja kuoli nälkään, ja heitä myös napattiin. Parasta oli lähteä, muuten meitä ei enää olisi.”

Lehväpilvi katsoi surullisin silmin kaikaisuuteen, eikä Saniaisturkkikaan mitenkään erityisen iloiselta vaikuttanut. “Asiat ovat onneksi nyt paremmin, ja moni kissa selvisi matkalta tänne. Tähtiklaani tiesi minne meidän piti tulla ja niinkuin näet, asiat ovat hyvin. Ainakin yleensä.”

Pilkkupentu pohdiskeli. Hän nyökkäsi molemmille kissoille lähtiessään pesästä pois. Tämänkertainen oli saanut nuoren kissan miettimään Tähtiklaania. Tähtiklaani oli varjellut heitä niin kauan, ainakin niin kaikki sanoivat. Tähtiklaanilla oli suurempi voima kuin kenelläkään muulla. Silti Pilkkupennusta tuntui kuin jokin ei olisi oikein. Eihän kukaan voinut päättää siitä mitä hän teki? Sitä paitsi, miten tähtiklaani saattoi tietää niin paljon. Liian paljon asioita liian nuoren kissan pohdittavaksi. Pilkkupentu huokaisi syvään.

Kolli tallusti huomaamattaan leirin uloskäynnin luokse. Hän tiesi ettei saisi mennä siitä ulos ja fiksuna kissana noudatti sääntöjä. Toisaalta, eihän sitä oltu soturilakiin painettu…Tummanruskeat silmät tuijottivat houkuttelevan näköistä metsää toisella puolella. Hän halusi sinne, enemmän kuin mitään muuta. Puut näyttivät valtavilta, niiden latvat olivat huurteiset ja maa oli vaalea. Siellä oli kylmä, mutta myös kaunista. Pilkkupentu tunsi hengityksensä höyryävän. Kylmä savu nousi ilmaan sekoittuen taivaan kirkkaisiin väreihin.

Pilkkupentu ei voinut vastustaa kiusausta. Hän halusi käydä leirin ulkopuolella… nyt heti. Valkeat käpälät astuivat askel toisensa jälkeen. Tuuli puhalsi Pilkkupennun kuonoa vasten. Hän halusi nähdä miltä heidän metsänsä näytti, nähdä muut klaanit, nähdä kaiken!

Hitain askelin tassut menivät toinen toisensa edelle. Metsä tuoksui hyvälle, niin tutulle ja turvalliselle. Pienen hetken tuntui kuin hän olisi ollut siellä aina, tai olihan hän fyysisesti, mutta välillä hänestä tuntui, että jotain puuttui. Nyt, ainakin hetken aikaa hänestä tuntui, että hän kuului jonnekin oikeasti. Kolli sulki silmänsä ja vain oli.

Sitä iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Pilkkupentu huomasi kyllä jos joku käveli häneen suuntaansa, hänen aistinsa olivat vielä terävät silmien avautumisen jälkeen. Pentu ei arvellut kuitenkaan, että tuo kyseinen henkilö tulisi juuri hänen luoksensa vaan oli luultavasti vain tekemässä tarpeitaan tai muuten vain kävelyllä, tai eihän hän ollut varma…Sisimmissään hän toivoi, että kuka ikinä käveli lehtien seassa lähtisi pian, sillä hän ei halunnut joutua vaikeuksiin. Olisi muutenkin varmaan parempi palata leiriin. Taivas oli alkanut pimentyä, aurinko varmaan laskisi pian. Pilkkupentu ei halunnut huolestuttaa emoaan Täplätuulta, joten hän lähti äkkiä takaisin päin. Pentu yritti ottaa mahdollisimman hiljaisia askeleita, mutta se oli vaikeata varsinkin kun hän ei aivan täydellisesti osannut hallita käpäliään. Siinä hetkessä saattoi vain toivoa, että kukaan ei oikeasti ollut lähettyvillä.

Pilkkupentu eteni hyvää matkaa ja leirin sisäänkäynti oli jo näkyvissä. Hän ei onneksi ollut lähtenyt pitkälle ja löysikin takaisin nopeasti. Enää ei ollu pitkä matka ja innostuksissaan pentu hypähti eteenpäin laskeutuen raskaasti, tämä aiheutti lehtien hänen tassujensa alla rapisevan ja seuraavaksi hän kuulikin vierestään huudon:
”Kuka siellä!”
Pilkkupentu ei kuitenkaan jäänyt katsomaan kuka oli kysynyt vaan lähti nopeasti juoksemaan. Oli ihme ettei huutaja lähtenyt perään vaan lähti tutkimaan toisesta suunnasta, mutta se antoi Pilkkupennulle mahdollisuuden päästä huomaamattomasti leiriin. Heti kun hän pääsi oviaukosta sisään, hänen jalkansa eivät enää jaksaneet liikkua ja hän vain hengähteli syvään itsekseen.

“Pilkkupentu!” kuului tuttu ääni. Pentu näki Täplätuulen juoksevan häntä kohti ja tunsi lempeän tuuppauksen. “Missä olit äsken kun kutsuin sinua?” Pilkkupentu katsoi tassuihinsa häpeän tunne vatsassaan, mutta hän yritti olla välittämättä tästä tunteesta ja katsoi sitten emoaan. “Anteeksi, en kuullut sinua…” hän pahoitteli, vaikka hänen äänestään kuului pieni epävarmuus. Emo katsoi hänte hetken tutkivalla ilmeellään, mutta laski katseensa sitten ja vain tokaisi lempeästi: “Noh tulehan, olet viettänyt tarpeeksi aikaa ulkona tänään.” Pilkkupentu käpertyi hänen viereensä ja sulki silmänsä, antaen itsensä vaipua untenmaille.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kuu
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 42
Join date : 25.02.2018
Huumori : I see your soul

ViestiAihe: Vs: Pilkkupentu Myrskyklaani   To Heinä 05, 2018 3:03 pm

Awwww pentutarinoita ja pieni tutkimusmatka ;)
Tarina oli hieman lyhyt, mutta sen kyllä pentutarinoista ymmärtää, eikä pituus tarinan sisältöä pilannut, tarina oli aivan ihana!
Saat 15 kp:ta ja 4 rohkeutta!

-Kuu

_________________
I see your soul
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
 
Pilkkupentu Myrskyklaani
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
The Rise of Warriors :: Tarinat :: Tarinakirja-
Siirry: