Vuonna 2012 perustettu soturikissat tarinaroolipeli
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  
Paikalla olevat käyttäjät
Yhteensä 1 käyttäjä paikalla :: 0 Rekisteröitynyttä, 0 Piilotettua ja 1 Vierailija

Ei

Eniten samanaikaisesti paikalla on ollut 12 käyttäjää, tämä oli Ke Toukokuu 09, 2018 2:04 pm
Marraskuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  
KalenteriKalenteri
Ylläpitäjät

Avatar
Kuu
Avatar
Valveuni
Avatar
Kanerva
Avatar
Levi

Jaa | 
 

 Täplätuike - Jokiklaani

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Halla

avatar

Viestien lukumäärä : 19
Join date : 21.06.2018

ViestiAihe: Täplätuike - Jokiklaani   La Syys 01, 2018 1:11 pm

Kahdestoista luku - Jälleen kotona



Tuttu joen tuoksu tulvi jälleen Täplätuikkeen nenään. Hän oli onnellinen päästyään takaisin kotiin, vaikka häntä harmittikin, ettei Aamulaulun isä ollut tullut heidän mukaansa. Täplätuikkeella oli kuitenkin kosolti muuta mietittävää: hän oli nyt isä! Ajatus ei mahtunut punatäplikkään kollin päähän alkuunkaan, mutta huumasi hänet silti valtaisalla onnentunteella. Täplätuike oli raahannut joka päivä pentutarhaan niin paljon ylimääräistä ruokaa, ettei Aamulaulu ja pennut vain näkisi nälkää, että Aamulaulun oli lopulta kiellettävä häntä, sillä ei saanut millään kaikkea syötyä.



Partiointitehtävät ja saalistusretket olivat täyttäneet suurimman osan Täplätuikkeen päivistä kotoisalla rytmillään, mutta kolli oli viettänyt poikeuksetta joka päivä aikaa perheensä kanssa. Oli aurinkoinen iltapäivä ja Täplätuike oli juuri palannut aamupartiosta. Hän kantoi hampaissaan silakkaa ja asteli kohti pentutarhaa. Kuten tavallista, soturi oli hyvällä päällä ja hänen askelissaan oli tuoreen isän ylpeää kimmoisuutta.



Täplätuike oli törmätä pentutarhan sisäänkäynnillä Routahännän kumppaniin Sadejuovaan. Sadejuova oli harmaaraidallinen soturi, melkein saman ikäinen Täplätuikkeen kanssa. Hän oli yksi ainoista klaanin kissoista, joista Täplätuike ei juurikaan pitänyt. Jo nuorempana Sadejuova oli ottanut Täplätuikkeen silmätikukseen ja harmaan kollin piikittelyt, halveksuva asenne ja jatkuva kilpailu Täplätuikkeen kanssa olivat lopulta alkaneet käydä hermoille. Täplätuike katsoi Sadejuovaa viileästi.

“Täplätuike”, Sadejuova tervehti hyytävästi.

“Sadejuova”, punaturkkinen kolli vastasi yhtä kylmään sävyyn. Kaksikko ohitti toisensa hännät ja leuat pystyssä.



Täplätuike unohti ärsyttävän Sadejuovan saman tien nähdessään pentujensa ryntäävän hänen luokseen. Oranssitäplikäs soturi antoi pentujen syöksyä häntä päin ja heittäytyi dramaattisesti maahan laskettuaan silakan ensin varovasti Aamulaulun käpäliin.

“Voi ei! Armoa! Nämä julmat pennut syövät minut elävältä”, Täplätuike huusi muka kärsivästi Aamulaululle, joka kehräsi huvittuneesti puolisollensa. Silmien iloinen tuike, josta kolli oli saanut nimensä ei himmennyt hetkeksikään, kun hän leikki pentujensa kanssa.



Perheelle oli siunaantunut viisi tervettä pentua, neljä naarasta ja yksi poika. Täplätuike nautti yhteisistä hetkistä pienokaistensa kanssa ja hänen sydämensä pullistui ylpeydestä.

“Käyttäydyt kuin pentu”, kuului halveksiva tuhahdus pesän toiselta puolelta. Täplätuike ei viitsinyt edes vastata Routahännälle. Tämän negatiivinen asenne ei ollut ansainnut viedä aikaa hänen perheeltään.



Hetken kuluttua Ruostepentu, Routahännän tytär vipelsi heidän luokseen ja siskokset lähtivät leikkimään. Leijonapentu jäi isänsä viereen. Täplätuikkeen ainoa poika muistutti isäänsä huomattavasti, sillä tämäkin oli oranssitäplikäs. Täplätuike nuolaisi poikansa päälakea ja huomasi tämän huomion kiinnittyneen jonnekin muualle. Soturi seurasi vihreillä silmillään Leijonapennun katsetta Routahäntään ja tämän kahteen muuhun pentuun, Varjopentuun ja mikä sen toisen nimi olikaan...? Täplätuike ei muistanut ja risti toisen mielessään Rottapennuksi erehdyttävästi rottaa muistuttavan pitkän nenän ja happamen ylimielisen ilmeen kunniaksi.



“Leijonapentu, tuletko hyvin toimeen Routahännän pentujen kanssa?” Täplätuike kysyi yhtäkkiä. Leijonapentu havahtui mietteistään ja pyöritti käpäläänsä maassa.

“Ruostepentu on tosi kiva. Hän on ystäväni”, Leijonapentu vastasi hiukan vältellen.

“Entä Varjopentu ja Rot – tai siis nuo kaksi muuta?”

“He osaavat olla välillä inhottavia”, Leijonapentu myönsi ja suuttumuksen kuuma liekki syttyi Täplätuikkeen mahanpohjassa. Hänen pentujaan ei kiusaisi kukaan!

“Haluatko, että käyn puhumassa heille?” Täplätuikkeen mielessä oli jo pari valittua sanaa.

“Ei tarvitse”, Leijonapentu sanoi yllättävän kiivaasti.



Täplätuike katsoi häntä hetken silmiin ja nyökkäsi sitten. “Minäkään en pidä heidän isästään juurikaan”, soturi myönsi. “Muista, että olet minun poikani ja pärjäät kelle vain sekä rohkeudessa että hyväsydämisyydessä! Nuo kaksi voivat vain harmitella omaa ankeaa luonnettaan. Sinä pärjäät kyllä heille mennen tullen!”
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
 
Täplätuike - Jokiklaani
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
The Rise of Warriors :: Tarinat :: Tarinakirja-
Siirry: