Vuonna 2012 perustettu soturikissat tarinaroolipeli
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  
Paikalla olevat käyttäjät
Yhteensä 1 käyttäjä paikalla :: 0 Rekisteröitynyttä, 0 Piilotettua ja 1 Vierailija

Ei

Eniten samanaikaisesti paikalla on ollut 12 käyttäjää, tämä oli Ke Toukokuu 09, 2018 2:04 pm
Lokakuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    
KalenteriKalenteri
Ylläpitäjät

Avatar
Kuu
Avatar
Valveuni
Avatar
Kanerva
Avatar
Levi

Jaa | 
 

 Leijonakynsi Tuuliklaani

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Halla

avatar

Viestien lukumäärä : 19
Join date : 21.06.2018

ViestiAihe: Leijonakynsi Tuuliklaani   Ke Loka 03, 2018 11:01 am

//Laitoin tänne nyt Leijonan vanhat tarinat, kun niitä oli suht vähän. Leijonakynnen soturinimitys on varmaan ollut sen jälkeen kun erosin ja jätin sen NPC:ksi.

Ensimmäinen luku.



"Ollaan taas Tiikeritähteä ja Tulitähteä!" Leijonapentu huikkasi sisarelleen Hiekkapennulle vaativasti.
"Eikö me voitaisi pelata sammalpallopeliä?" Hiekkapentu kysyi. Tämä oli Leijonapentua - joka oli oikea jättiläinen pennuksi - paljon pienempi, vaikka heillä molemmilla oli samankaltainen paksu ja pitkä turkki ja samalla tavalla kaartuvat korvat. Leijonapentu oli kullanruskea ja hänen silmänsä olivat meripihkan väriset, kun Hiekkapentu puolestaan oli valkoinen, ja hänen turkissaan oli suuria, kellanruskeita läikkiä. Lisäksi hänellä oli kirkkaansiniset, suuret silmät.
"Sinähän tiedät, etten minä tykkää tappeluleikeistä", Hiekkapentu lisäsi.


Leijonapentu puuskahti pahantuulisesti. "Hyvä on, kysyn onko Tomupennulla ja muilla aikaa leikkiä." Hän sukelsi pentutarhaan ja huhuili muita hämärässä.
"Tomupentu, leiki minun kanssa Tiikeritähteä ja Tulitähteä! Tällä kertaa saat valita ensin."
"Haluan olla Tulitähti", Tomupentu naukaisi ja Leijonatassu hoputti hänet ulos pesästä. Hetken kuluttua kaksikko kieri hiekkaisella leiriaukiolla leikin pyörteissä.
"Sainpas sinut, julma Tiikeritähti!" Tomupentu huudahti ja yritti niitata Leijonapennun maahan, mutta tämä ei aikonut luovuttaa helpolla. Hän kiemurteli pesätoverinsa otteesta ja perääntyi kyräilemään tätä.
"Tulitähti, vanha viholliseni!" kullanruskea kolli mourusi.


"Hei, täältä tulee Tomutähti!" Ruusupentu, vaaleanpunertava naaras hihkaisi ja heittäytyi Leijonapennun päälle näykkien tämän korvaa.
"Et sinä voi olla Tomutähti, sinä olet tyttö!" Leijonapentu marisi. "Mutta Sinitähti sinä voisit olla", hän jatkoi ystävällisemmin.  

Pennut eivät saaneet kuulla Ruusupennun vastausta, sillä juuri silloin Rusakkohäntä, Leijonapennun ja Hiekkapennun isä ravasi heidän luokseen. Rusakkohäntä oli yksi Tuuliklaanin nopeimmista sotureista, tai niin ainakin Leijonapentu tykkäsi kerskailla. Rusakkohäntä oli ruskeaturkkinen ja hänen hännästään puuttui yli puolet. Hiekkapennun lisäksi Rusakkohäntä oli Leijonapennun ainoa perhe, sillä hänen ja Hiekkapennun emo oli menehtynyt näiden ollessa pieniä. Leijonapentu ei oikeastaan muistanut heidän emoaan enää kunnolla.


"Hiekkapentu, Leijonapentu", Rusakkohäntä hiukkasi ylpeänä ja tervehti muita pentuja ystävällisellä nyökkäyksellä. "Teidät nimitetään tänään oppilaiksi, Lainetähti kertoi." Leijonapentu oli loikata ulos nahoistaan, niin innoissaan hän oli.
"Minusta tulee koko klaanin paras oppilas!" hän leuhki. Samassa Lainetähden ääni kantautui Viimakiveltä ja Leijonapentu vipelsi innoissaan sen juureen Hiekkapennun seuratessa maltillisemmin.

"On aika nimittää kaksi uutta oppilasta", Lainetähti aloitti. "Leijonapentu ja Hiekkapentu tunnetaan tästä päivästä eteenpäin Leijonatassuna ja Hiekkatassuna. Sinilehti, olet taidokas ja nokkela soturi ja luotan sinun siirtävän nämä taidot uudelle oppilaallesi, Hiekkatassulle." Leijonatassun jännitys tiivistyi Lainetähden jatkaessa. "Valkoraivo, olet valmis ensimmäiseen oppilaaseesi, kouluta hänet hyvin."


Klaani puhkesi huutamaan vastanimettyjen sisarusten uusia nimiä ja Leijonatassu nosti päänsä ylpeänä ja kosketti Valkoraivon kanssa neniä. Sinilehti, joka oli hoikka siniharmaa naaras, tassutti Hiekkatassun luokse ja kosketti tämän kanssa neniä silmät ystävällisesti hehkuen. Kun klaani hajaantui, Leijonatassu kääntyi uuden mestarinsa puoleen.
"Aloitammeko me harjoittelemisen jo tänään?" hän intoili. Valkoraivo nyökkäsi.
"Mennään rajakierroselle. Oletko koskaan käynyt leirin ulkopuolella?" Leijonatassu pudisti päätään.  
"No nyt pääset", Valkoraivo myhäili. Sinilehti ja Hiekkatassu liittyivät heidän mukaansa. Leijonatassu kipusi Valkoraivon kintereillä leiristä ulos ja pysähtyi mykistyneenä tasangon reunalle. Tuuliklaanin reviiri jatkui silmänkantamattomiin! Hän katseli ihaillen tuulessa veden lailla virtaavaa vihreää heinää ja punertavina loistavia, juuri kukkimisen aloittaneita kanervia. Tuuli tuoksui vapaudelta ja seikkailuilta.


Odottamatta ohjeita Leijonatassu ryntäsi verryttelemään jalkojaan. Hän loikki kanervikon poikki kilpaa tuulen ajamien pilvien kanssa, kunnes kuuli mestarinsa huudon: "Leijonatassu! Tännepäin!" Saapuessaan takaisin muun kolmen luokse Leijonatassu huomasi, ettei Valkoraivo näyttänyt hirveän tyytyväiseltä.
"Yritä pysytellä porukassa. Tämä on ensimmäinen kertasi leirin ulkopuolella ja olisi ikävä selitellä isällesi että olisit saanut kyynpureman", Valkoraivo naukui Leijonatassulle topakasti, mutta kullanruskeaturkkinen oppilas viisveisasi.  

"Eikö ole iso paikka?" Leijonatassu kääntyi huikkaamaan sisarelleen joka katseli avaraa maisemaa vaiti.
"Valtava", Hiekkatassu myönsi hieman peläten. "Eikö tämä lopu mihinkään?" hän kysyi sitten mestariltaan huolestuneena.
"Kyllä loppuu", Sinilehti kehräsi." Tuollapäin on järvi, sekä Myrskyklaanin, Jokiklaanin ja Varjoklaanin maat."
"Tulkaa nyt", Valkoraivo kehotti ja lähti laskeutumaan pitkin maahan uurtunutta, kapeaa polkua. "Ensimmäinen oppitunti odottaa." Leijonatassu pinkaisi mestarinsa jälkeen valmiina seikkailuun.


Toinen luku.  


Leijonatassu ja Hiekkatassu palasivat ensimmäiseltä oppitunniltaan väsyneinä ja nälkäisinä.  
"Nähdään huomenna auringonnousun aikaan", Valkoraivo huikkasi vielä Leijonatassulle. "Noniin, käykää hakemassa syötävää."


Leijonatassu venytteli jumittuneita lapojaan ja nappasi tuoresaalisläjästä jäniksen. Hän kantoi sen ylpeänä oppilaiden pesän eteen.  
"Hei", joku tervehti häntä. Leijonatassu kääntyi ja äkkäsi Tomupennun ihan lähellä.  
"Hei Tomupentu", Leijonatassu naukaisi ja kävi ruokansa kimppuun.  
"Haluatko jakaa?" Tomupentu kysyi. Tämä oli vaaleanharmaajuovikas kollipentu ja hänessä oli erikoista hänen siniset silmänsä, jotka olivat samaa sävyä kuin jää.  
"Okei." Leijonatassu työnsi jänistä Tomupentuun päin, joka haukkasi palasen. Hiekkatassu, Leijonatassun sisar, lähestyi heitä vähän arasti.
"Haluatko sinäkin?" Tomupentu kysyi ystävällisesti ja Hiekkatassu kumartui syömään.


"Etkö halua kuulla meidän ensimmäisestä päivästä oppilaina?" Leijonatassu sanoi vähän ylpeillen.
"Kerro vain", Tomupentu kehotti. Leijonatassua harmitti vähän, ettei tämä ollut enempää utelias tai kateellinen.
"Me kierrettiin rajoja ja nähtiin jänis! Sinilehti nappasi sen ihan älyttömän nopeasti!" Leijonatassu kertoi innostuneena. Hän oli ollut syvästi vaikuttunut soturin taidoista ja nopeudesta.
"Vau", Tomupentu sanoi. "Haluaisin päästä jo metsästämään." Leijonatassu oli sanomassa jo jotakin sen tapaista kuin 'minäpähän pääsen huomenna', mutta hillitsi kielensä viimetipassa.
"Ei siihen enää kauaa mene", hän sanoi sen sijaan.  


Jänis oli nyt syöty ja Hiekkatassu alkoi vaihtaa tottuneesti kieliä veljensä kanssa. Tomupentukin kumartui nuolaisemaan Hiekkatassun häntää ja hetkeksi Leijonatassuun iski paniikki: entä jos häntä ja Hiekkatassua ei enää erotettaisi pennuista? Lopulta hän käski itseään olemaan järkevä. Hän piti Tomupennusta, tämä oli mukava ja hauska leikkikaveri. Hymähtäen mielessään Leijonatassu suki Tomupennun turkkia kunnes tämän emo kutsui häntä.
"Hyvää yötä!" Tomupentu toivotti iloisesti ja palasi sitten pentutarhaan.


Aurinko paistoi nyt niin viistosti, etteivät sen säteet yltäneet enää leiriin ja taivaalle syttyi muutamia tähtiä.
"Minua väsyttää", Hiekkatassu haukotteli. "Meidän täytyy tehdä nukkumapaikatkin vielä!" Leijonatassu nousi kiskotellen ylös ja seurasi sisartaan oppilaiden pesään, joka oli enemmänkin painautuma maassa, joka oli vuorattu sammaleilla. Suurin osa muista oppilaista nukkui jo sammalilla tiiviiksi keriksi kääriytyneinä ja Leijonatassu joutui etsimään pitkän tovin ennen kuin löysi itselleen tilaa nukkua.  

"Tuodaan huomenna lisää sammalta", hän naukui Hiekkatassulle joka kävi nukkumaan hänen viereiselleen paikalle.  
"Joo", Hiekkatassu kuiskasi ja hänen pimeässä kiiluvat silmänsä pälyilivät hermostuneina nukkuvia kissoja. Leijonatassu pyöräytti silmiään; oli niin hänen ujon sisarensa tapaista hermoilla herättävänsä toiset. Suurikokoinen kolli kierähti selälleen leppeässä hiirenkorvan ajan illassa ja katseli tovin taivaalla etäisinä ja kylminä hehkuvia tähtiä, ennen kuin uni otti hänestä vallan.



Kolmas luku


Leijonatassu vilkaisi taivaanrannassa näkyvää auringonkajoa kiitollisena siitä, että aurinko pian nousisi lämmittämään hänen ja muiden palelevia turkkeja. Tomutassu, joka oli päässyt oppilaaksi neljäsosakuuta sitten, tämän tuore mestari, Huminahuurre, Leijonatassun mestari Valkoraivo ja Valkohäntä, joka oli kokenut, valkeaturkkinen naarassoturi, olivat lähteneet aamupartioon ennen auringonnousua. Leijonatassu oli purnannut kovasti. "Ei se ole aamupartio, jos lähdemme yöllä!" hän oli sanonut ja saanut Valkoraivolta läimäyksen korville, ei kuitenkaan lujaa sellaista.


Nyt kun he vaelsivat tuuliklaanin ylängöllä ennen aamunkoittoa, maa oli yöstä kylmä ja hohtava härmä peitti vihreää, paksua heinikkoa. Muutama aamutähti tuikki vielä vaalenevalla taivaankannella ja Leijonatassusta tuntui taianomaisesti siltä, että hän vaeltaisi Tähtiklaanin metsästysmailla.  


Paitsi siellä ei takuulla ole näin kylmä, Leijonatassu totesi mielessään ja kipristeli kylmettyneitä varpaitaan. Tällaisissa yöpakkasissa Leijonatassun paksusta, kullanruskeasta turkista oli hyötyä.  
"Hirveän kylmä", Leijonatassu kuiskasi Tomutassulle, joka kulki hänen vieressään. "Ajattele - muut oppilaat nukkuvat vielä pesässä!"
"Niinpä", Tomutassu vastasi ja huokasi hieman.  


Samassa he äkkäsivät jäniksen. Jotain jännitystä tähänkin aamuun, Leijonatassu ajatteli hivenen happamasti ja lähti Tomutassun rinnalla hiipimään kohti elikkoa. Soturit seurasivat kauempaa heidän taidonnäytettään. Hetken kuluttua he palasivat heinien merestä kantaen kuollutta jänistä mukanaan.
"Hyvin tehty", Valkohäntä kehui. "Te pelaatte hyvin yhteen." Leijonatassu nosti häntänsä ilmaan ylpeänä kehuista.


Kun he lopulta palasivat leiriin, Leijonatassu äkkäsi jotakin, mikä ei ollut lainkaan mukavaa: Silmunnuppu etsi oppilaita siivoamaan pentutarhaa. Hän oli saanut jo käpäliinsä Hiekkatassun, eikä Leijonatassu aikonut jäädä samaan loukkuun.  
"Siivousvaroitus", hän sihahti Tomutassun korvaan ja kaarsi sitten takaisin mestarinsa, suuren valkeaturkkisen soturin, Valkoraivon, luokse.
"Ajattelin mennä metsästämään klaaninvanhimmille", Leijonatassu keksi vikkelään.
"Yksiksesikö?" Valkoraivo kysyi ja hänen silmänsä kapenivat.
"Eikun minun kanssa", Tomutassu naukui ilmestyen Leijonatassun vierelle. Leijonatassu vilkaisi häneen kiitollisena.
"Hyvä on", murahti Valkoraivo. "Pysykää kuitenkin etäällä rajoista, onko selvä?"


Leijonatassu pyrähti ilahtuneena juoksuun ja vältti juuri ja juuri ikävän siivoustehtävän. Noustessaan ylös leiristä ja tuntiessaan tuulen turkissaan ja viiksissään Leijonatassu tunsi äkkinäistä riemua. Hän pyrähti juoksuun Tomutassu aivan kannoillaan ja syöksyi läpi kanervikon tuuhea turkki tuulessa aaltoillen.  


Tomutassu nappasi näyttävästi myyrän, mutta Leijonatassun varis pääsi karkuun. Kolli kirskutteli hampaitaan Tomutassun haudatessa myyrää myöhemmin haettavaksi. Leijonatassu ei ollut huomannutkaan, kuinka lähelle Myrskyklaanin rajaa he olivat tulleet. Myrskyklaanilaisten voimakas, epämiellyttävä tuoksu leijui ilmassa. Tomutassukin nosti katseensa ja juovikkaan kollin jäänsiniset silmät siristyivät.
"Oho", hän naukui. "Me ollaan tultu ihan liian lähelle rajaa."
"Pyh", Leijonatassu naukui rehvastellen ja katsoi kuin hypnotisoituna metsän tiheään hämärään. Hän saattoi kuulla riistaeläinten räpistelyä hiukan kauempana rajan takana. Vesi herahti oppilaan kielelle, ja hän vilkaisi Tomutassua.
"Minä käyn vähän tuolla", kullanruskea kolli tokaisi huolettomampana kuin hän olikaan ja ylitti sitten rajan.
"Hiirenaivo!" Tomutassu sähähti Leijonatassulle. "Tule takaisin!"


Leijonatassu vain heitti Tomutassulle rauhoittelevan katseen ja naukui: "Ihan kohta." Jännityksen ja vaaran tuntu pisteli Leijonatassun käpälissä hänen hiipiessään varjoon, joka alkoi puiden alla. Tuoksut täällä olivat paljon vehreämpiä ja hän saattoi haistaa peipposen, joka lehahteli hänen yläpuolellaan puusta toiseen.


Leijonatassu tunkeutui syvemmälle Myrskyklaanin reviirille. Muutama myrskyklaanilainen ei minulle mitään mahda, Leijonatassu ajatteli itserakkaasti. Hän ei tuntenut huolta vaan jännitystä - hyvällä tavalla. Olihan tämä hänen ensimmäinen seikkailunsa.


Yhtäkkiä myrskyklaanin tuoksu voimistui ja Leijonatassun selkäkarvat pörhistyivät vaistomaisesti. Matala ja pehmeä, mutta samalla hirvittävän uhkaava murina kuului hänen takaansa ja Leijonatassu kääntyi juuri parahiksi nähdäkseen kissan ilmestyvän metsästä. Näytti kuin tämä olisi kiinteäksi muodostuva varjo, niin salavihkaa vieras ilmestyi sananjalkojen alta. Naaras oli musta ja raidallinen ja jopa Leijonatassua isompi. Kiiltävän, arpisen turkin alla näkyivät lihakset selvästi ja hänen keltaiset silmänsä hehkuivat vaaraa. Leijonatassusta tuntui hassusti, että Tiikeritähden naaraspuolinen versio oli ilmestynyt hänen eteensä metsästä.


Myrskyklaanilaisnaaras ärisi ja paljasti hampaansa. Leijonatassu säikähti vähän, mutta paljasti urheasti kyntensä ja sähisi päin naaraan naamaa. Mustaturkkinen naaras purskahti hyytävään, vaarallisenpehmeään nauruun, joka sopi hyvin yhteen tämän murinan kanssa.
"Et kuule ole ensimmäinen räkänokka, jonka olen teloittanut", musta naaras naukui ivallisesti, silmät vaaraa lupaillen. Leijonatassu irvisti naaraalle, vaikka huomasi pelkäävänsä tätä.
"Älä kutsu minua räkänokaksi!" kullanruskea oppilas sähisi raivoissaan.


"Leijonatassu!" Sihahdus kiiri metsiköstä ja samassa Tomutassu ilmestyi puuskuttaen hänen viereensä.
"Anteeksi, hän on vain typerä. Me lähdemme nyt", Tomutassu naukui mustalle naaraalle. Raidallisen naaraan silmät muuttuivat viiruiksi.
"Alkaahan mennä sitten!" hän ärjyi ja syöksähti kohti Leijonatassua. Leijonatassu perääntyi ja juoksi Tomutassun rinnalla kohti Tuuliklaanin tuttua ylänköä. Musta naaras jahtasi heitä ja iski kyntensä Leijonatassun häntään. Leijonatassu repäisi häntänsä sähisten vihollisensa otteesta ja pakeni Tuuliklaanin reviirin turvaan, minne musta naaras ei enää seurannut heitä. He saattoivat kuitenkin tuntea naaraan pahantahtoisen katseen turkeissaan, vaikka metsän hämärästä hänestä näkyivät vain kiiluvat silmät.


"Oletko sinä aivan seinähullu?!" Tomutassu sähähti Leijonatassulle. "Tajuatko, että se oli Pantteriviima, Tiikeritähden tytär?" Jännitys ja hienoinen pelko pistelivät Leijonatassun turkkia.
"Mistä sinä sen tiedät?"
"Klaaninvanhimmat ovat kertoneet hänestä aika montakin tarinaa, eikä niistä oikeastaan yksikään ollut kovin mairitteleva. Hänellä on aika hurja maine. Hänen täytyi olla Pantteriviima", Tomutassu naukui ja kumartui kaivamaan myyränsä maasta. "Ja nyt me palaamme leiriin ennen kuin aiheutat vielä lisää hankaluuksia." Leijonatassu murahti pahantuulisesti, nakkasi niskojaan ja seurasi lopulta juovikasta kollia. Hän huomasi vielä harmikseen, että Pantteriviima oli vienyt hänen pörheästä hännästään aikamoisen tupon kullankeltaista turkkia.

Neljäs luku.


Leijonatassu sai Myrskyklaanin puolelle johtaneen retkensä ansiosta siivota klaaninvanhinten pesää, kunnes klaaninpäällikkö vapauttaisi hänet armollisesti tehtävästä. Lainetähti oli ollut kaikkea muuta kuin mielissään kuullessaan Leijonatassun pienestä seikkailusta myrskyklaanin puolelle.  


Nyt kullanruskea oppilas oli suorittanut rangaistustaan  puolen kuun ajan ja oli jälleen menossa viemään klaaninvanhimmille puhtaita sammalia, joita hän oli kerännyt koko aamupäivän. Leijonatassu raahasi sammaleet vanhaan mäyränpesään, joka toimi klaaninvanhinten pesänä. Ikivanha, kilpikonnakuvioinen naaras nimeltä Aamukukka loikoili pesän ulkopuolella auringonvalosta nautiskellen. Tarut kertoivat, että Aamukukka oli tuntenut Tulitähden. Tummajalka ja Kauraviiksi, jotka olivat myös klaaninvanhimpia vaihtoivat pesänedustalla kieliä.


"Vauhtia poika", Tummajalka huusi Leijonatassulle ärtyisästi. "Ehdinkin jo ihmetellä, missä sinä kuppasit." Leijonatassu käänsi kasvonsa poispäin kätkeäkseen irvistyksensä.
"Pieni kiitollisuus ei olisi pahitteeksi", hän mutisi ja Tummajalan silmät kapenivat.  
"Sinähän suoritat rangaistustasi täällä poika!" Klaaninvanhin ärähti. "Ihme ettei tempauksesi takia jouduttu sotaan Myrskyklaania vastaan. Meillä on nyt tassut täynnä töitä Varjoklaaninkin kanssa!"
"Noniin, rauhoituhan kultaseni", Aamukukka naukui lempeästi ja heitti häntänsä Tummajalan lavoille. "Etkö muista enää millaista oli olla nuori?" naaras kysyi.


Leijonatassu raahusti sammaliensa kanssa sisälle pesään ja toivoi hartaasti, ettei ikinä eläisi niin vanhaksi kuin Tummajalka.  
>>Anna minun kuolla taistelussa ennen kuin muutun tuollaiseksi>>, Leijonatassu pyysi mielessään tähtiklaania.


Lopulta työt oli tehty ja Leijonatassu vain makoili aukiolla. Kaikki muut oppilaat olivat varmaankin koulutustuokiolla. Leijonatassu potkiskeli kuivaa sammalpalloa etukäpäliensä välissä. Kevyet, pienten tassujen askeleet keskeyttivät Leijonatassun turhautuneen pelin. Hän oli ollut sittenkin väärässä!
"Hei, Hiekkatassu, kullanruskea kolli kääntyi huikkaamaan sisarelleen. Hiekkatassu istahti hänen viereensä. Hiekkatassu ei ollut enää niin hento kuin pentuna, mutta hänen luonteensa oli edelleen yhtä ujo. Siinä suhteessa kullanruskealaikukas naaras oli aivan erilainen kuin Leijonatassu.
"Raivostuttavaa joutua siivoamaan kaikki aamut, kun muut ovat opetustuokioilla. Jään hirveästi jälkeen!" Leijonatassu ruinasi ja murskasi sammalpallon suurella käpälällään.
"Kyllä sinäkin pääset vielä oppimaan", Hiekkatassu rauhoitteli ja kääntyi sukimaan lapojaan. "Sitä paitsi ei se aina pelkästään hauskaakaan ole. Sinilehti laittoi minut metsästämään puron rannalle ja minä putosin sinne!" Hiekkatassu värähti. Leijonatassu oli jo avannut kitansa möläyttääkseen ensimmäisen tahdittoman typeryyden, joka mieleen tuli, kun hänen mestarinsa, Valkoraivo, harppoi aukion halki Huminahuurteen luota.


"Jahas, Leijonatassu, Huminahuurre määräsi partion Varjoklaanin rajalle. Käy hakemassa Punarintasiipi ja Aamunsäde. Heidän molempien pitäisi olla leirissä."
Leijonatassu loikkasi ylös ja ryntäsi sotureiden pesän edustalle, jossa hän oli nähnyt kaksikon vain hetki sitten.
"Partioon!" Leijonatassu huikkasi vain ja syöksyi sitten takaisin mestarinsa luokse.
"Se ei kestänyt kauaa", Valkoraivo sanoi vain.  
"Olen kyllästynyt kököttämään leirissä ja paapomaan vanhuksia päivät pitkät!" Leijonatassu valitti. Valkoraivo ei moittinut häntä, mutta juuri paikalle saapunut Punarintasiipi puolestaan näytti aika järkyttyneeltä.
"Leijonatassu!" tämä sihahti. "Varo puheitasi tai määrään sinut auttamaan klaaninvanhimpia koko lopun oppilasaikasi!"
>>Aivan kuin sinulla olisi valta siihen>>, Leijonatassu mietti katkerasti, mutta onnistui vaivoin pitämään kielensä kurissa. Valtaisa, kullanruskeaturkkinen kolli loi Punarintasiipeen kuitenkin happaman katseen.

Leijonatassu kulki Valkoraivon rinnalla partiossa, piti päänsä pystyssä ja korvansa valppaina. Tuuliklaanin reviiri oli kuitenkin rauhaisa. Lehtisateen ajan viisto auringonvalo lämmitti Leijonatassun paksua, kullanhohtoista turkkia. Pian Leijonatassu alkoi tahtomattaankin haukotella. Valkoraivo loi häneen vihaisen katseen.
"Joko sinulla on tylsää?" hän kysyi pisteliäästi.
"Ei toki, väsyttää vain", Leijonatassu valehteli kiireesti ja loi sotureille aurinkoisen hymyn.  
"Hmph", Punarintasiipi murahti. Häneen Leijonatassun charmi ilmeisesti ei tehonnut.


"Kappas, Tomutassu ja Huminahuurre", Aamunsäde naukui ja Leijonatassu kiinnitti huomionsa leiristä päin tulevaan kaksikkoon. "Tomutassu!" hän huudahti iloisena.Tomutassu oli hänen ainoa todellinen ystävänsä ja Valkoraivon ja Rusakkohännän, Leijonatassun isän lisäksi ainoa kissa, josta hän todella piti. Hiekkatassukin oli ihan okei, mutta ei siltikään läheskään yhtä hauska kuin Tomutassu. Ja lisäksi harmaa, raidallinen oppilas oli ainoa, joka kykeni takomaa järkeä Leijonatassun päähän ja esti häntä pullistelematta (liikaa).


"Hei", Tomutassu naukui. "Me ollaan menossa metsästämään ja Huminahuurre sanoi että voidaan kulkea samaa matkaa." Harmaajuovikas kolli loi Leijonatassuun mietteliään silmäyksen.
"Mikä sinua riepoo?" Leijonatassu oli luullut osaavansa peittää tunteensa paremmin. Hän naurahti jylisevällä tavallaan.
"Vähän kaikki", hän sanoi sitten hiljempaa, kun Punarintasiipi loi heidän suuntaansa epäluuloisen silmäyksen. Leijonatassu vain tuijotti takaisin, kunnes Punarintasiipi kääntyi taas katsomaan eteenpäin. Suuren partion askeleet olivat liki äänettömät heidän kulkiessaan kanervikolla. "Se rangaistus on raivostuttava!"
"Leijonatassu, älä viitsi", Tomutassu huomautti rehellisesti. "Tiedät kyllä että ansaitsit sen."
Leijonatassu puuskahti. "Niin kai", hän myönsi lopulta.


***  

Oli tullut jo ilta, ja hämärä, kun partio palasi rättiväsyneenä leiriin. Leijonatassu kävi nappaamassa myyrän tuoresaaliskasasta, mutta Aamunsäde keskeytti hänet. "Vie ensin ruokaa klaaninvanhemmille."
"Minä vein jo aamulla!" Leijonatassu protestoi, mutta suostui sitten pitkin hampain ja kävi viemässä vanhuksille ruokaa. Ihan kuin siitä saisi kiitosta.


Kun hän lopulta pääsi syömään myyränsä Tomutassun kanssa, suurikokoinen oppilas mätkähti tämän viereen kiukkuisena. Tomutassu heilautti häntänsä hetkeksi Leijonatassun lavoille osoittaakseen solidaarisuutensa. Hiekkatassu tassutti heidän luokseen hiukan arastellen, vaikka hän ja Tomutassu tulivatkin hyvin toimeen.
"Hei, Hiekkatassu", pojat naukuivat kuorossa.
"Miten iltapäivä meni?" Leijonatassu kysyi repiessään ruuasta paloja suuhunsa.
"Hitaasti", Hiekkatassu sanoi ja haukotteli. "Entäs teillä kahdella?"


Leijonatassu kuunteli puolella korvalla (jos silläkään), kun Tomutassu ja Hiekkatassu vaihtoivat kuulumisia. Lopulta Hiekkatassu päästi uudelleen mahtavan haukotuksen ja lähti nukkumaan. Tomutassun jäänsininen katse seurasi Hiekkatassua oppilaiden pesälle asti. Leijonatassu ei kuitenkaan huomannut sitä.


Viides luku.


Leijonatassussa oli aina ollut valo ja varjo. Hän oli itserakas ja uppiniskainen, mutta myös urhea ja omistautunut ystävä. Siinä suhteessa nuori kolli oli aina ollut villi kortti: hänestä saattaisi tulla joko tarinoiden pahis tai sitten hän saisi taiteilla oikean ja väärän välillä koko ikänsä. Toki aina oli pieni mahdollisuus, että hän kääntäisi häntänsä luonteensa huonoille puolille ja muuttuisi sellaiseksi kissaksi, joksi hänen edesmennyt äitinsä olisi toivonut hänen varttuvan.


Leijonatassulla oli mahdollisuus olla suuri ja kunnioitettu soturi. Hän oli suurikokoinen ja voimakas, hyvä taistelija. Sääli vain, ettei häntä oltu tunnuttu siunatun ulkomuotoonsa sopivalla luonteella.


Sinä päivänä Leijonatassu oli herännyt vasta myöhään. Nyt kun hän, Hiekkatassu ja Tomutassu olivat klaanin kolme vanhinta oppilasta, Leijonatassun oli helppoa sälyttää klaaninvanhinten hoitaminen nuoremmille oppilaille. Päivän partiokierroksen jälkeen Leijonatassu oli lähtenyt metsästämään parhaan ystävänsä, Tomutassun kanssa. Leijonatassu olisi ollut hukassa ilman Tomutassua, vaikka nuori kolli ei sitä itse tiennytkään.


Leijonatassu ja Tomutassu pysähtyivät viileän kevätpuron varteen lepäämään. Päivä oli paahtavan kuuma ja vaikka Leijonatassu ei yleensä voinut sietää vettä, hän kahlasi nyt puroon. Ylängön vesi oli hyisen kylmää ja imeytyi Leijonatassun kullanruskeaan, paksuun turkkiin.
"Toivot vielä, ettet olisi tehnyt noin", Tomutassu naukui. "Turkkisi ei kuivu ikinä." Leijonatassu murahti, muttei suostunut myöntämään Tomutassun olevan oikeassa.


Keveiden askelten ääni keskeytti rauhallisen hetken ja Leijonatassu haistoi ilmassa sisarensa Hiekkatassun kirpeän tuoksun. Hiekkatassu ei muistuttanut Leijonatassua juurikaan: Hiekkatassu oli melko pienikokoinen ja näytti vieläkin pienemmältä veljensä rinnalla, joka oli yksi klaanin suurimmista kissoista. Hiekkatassulla oli yhtä paksu turkki kuin veljelläänkin, mutta Hiekkatassu oli valkoinen ja kullanruskealäikikäs sekä sinisilmäinen. Luonteeltaan Hiekkatassu oli kaiken lisäksi herttainen, ujo ja vaatimaton. Käytännössä katsoen kaikkea, mitä Leijonatassu ei ollut.


"Hei Hiekkatassu", Tomutassu naukui ystävällisesti. Harmaajuovikas kolli tuli toisinaan Hiekkatassun kanssa toimeen Leijonatassua paremmin.
"Hei Tomutassu ja Leijonatassu", Hiekkatassu naukui yrittäen samalla saada hengityksensä tasaantumaan. "Olen etsinyt teitä kahta joka paikasta! Lainetähti lähetti minut."
"Lainetähtikö?" Leijonatassua oli äkisti alkanut kiinnostaa siskonsa asia.
"Hän sanoi, että me kolme saamme lähteä hänen mukanansa Kuulammelle tänä iltana."


***


Jännitys salamoi Leijonatassun hermonpäitä pitkin niin, että hän jopa unohti valittaa vaellusyrttien kamalasta mausta. Hiekkatassu oli tavallistakin jännittyneempi ja hiljaisempi ja Tomutassun jäänsiniset silmät loistivat. Koska klaanien välillä oli suhteellisen rauhallista Lainetähti oli päättänyt uskaltautua matkaan pelkästään kolme oppilasta seuranaan.


Lainetähti odotti jo aukiolla. Hänen vaaleanharmaa turkkinsa hehkui auringossa.
"Kaikki valmiina? Sitten lähdetään", päällikkö naukui. Nelikon kulkiessa nummien poikki Lainetähti testasi oppilaiden taitoja. Hän kysyi Hiekkatassulta, miten vaania lintuja ja käski Tomutassun näyttää miten tämä torjuisi päähän kohdistetun iskun. He olivat pian jo puolessa välissä matkaa, mutta Lainetähti ei ollut kysynyt Leijonatassulta mitään. Kullanruskea oppilas alkoi turhautua ja yritti näyttää voimiaan ja taitojaan loikkimalla esteiden ylitse mahdollisimman näyttävän näköisesti.


"Oletko koskaan saalistanut oravaa?" Lainetähti kysyi Hiekkatassulta, kun Kuulammen laakso näkyi jo. Hiekkatassu, joka oli päässyt matkan aikana kuorestaan, nyökkäsi ylpeän näköisenä. "Kerran."
"MINÄ olen napannut kolme oravaa!" Leijonatassu huudahti turhautuneena. "Hiekkatassu ei edes ole hyvä metsästämään, mutta silti sinä kysyt vain häneltä!" Hiekkatassu säpsähti.
"Olen minä!" vaalea oppilas naukui. "Olet vain kateellinen."
"Ai SINULLE?" Leijonatassu sylkäisi. Hän ei ollut edes varma, mikä häntä niin riepoi. Leijonatassu tunsi koko matkan ajan kerääntyneen turhautumisen tunteen ja kateuden räjähtävän sydämessään. Hän toivoi vain, että Lainetähti olisi huomannut, kuinka hyvä oppilas hän oli! "Sinä nyt et voittaisi taistelussa hiirtäkään! Joskus häpeän sitä että olemme sukua!" Hiekkatassun suuret, siniset silmät täyttyivät kyynelistä ja nuori naaras ryntäsi pois.


Leijonatassun korvissa soi häpeästä. Hän kykeni hädin tuskin vilkaisemaan Lainetähteä, jonka ilme oli jäätävä.
"Tomutassu, käy etsimässä Hiekkatassu", Lainetähti käski. Tomutassu lähti vilkaisemattakaan Leijonatassua. Leijonatassu pakottautui kohtaamaan Lainetähden katseen.
"Syy, miksi en kysynyt sinulta, on se, että olen kuullut Valkoraivolta sinun menestyneen erinomaisesti sekä taistelu- että metsästysharjoituksissa. Luonteestasi hänellä ei kuitenkaan ollut hyvää sanottavaa. Siispä minä päätin testata, millainen kissa sinä oikein olet."
Leijonatassun suuta kuivasi, eikä hän kyennyt vastaamaan. Nuori kolli ei ollut koskaan ennen kokenut yhtä suurta häpeää.
"Minä... minä olen pahoillani", hän änkytti.
"Sano se sisarellesi", Lainetähti naukui viileästi.


Kuului rapinaa, kun Tomutassu palasi. Tämän jäänsinisissä silmissä oli huolestunut katse, eikä Hiekkatassu ollut hänen mukanaan. "Hiekkatassu oli kahlannut joen ylitse, enkä kyennyt löytämään hänen tuoksujälkeään enää toiselta puolelta."
Jääkylmä tunne täytti Leijonatassun vatsan. Entä, jos Hiekkatassulle olisi tapahtunut jotakin? Se olisi täysin Leijonatassun syytä.
"Meidän täytyy etsiä hänet ennen kuin tulee pimeä", Lainetähti naukui. "Hajaannutaan. Huutakaa jos löydätte hänet tai hänen tuoksujälkensä." Leijonatassu vilkaisi Tomutassua, kuin lohtua etsien, mutta Tomutassun katseessa ei näkynyt sen normaalia lämpöä. Leijonatassu pinkaisi matkaan.


Tuuliklaanilaiset olivat saapuneet Kuulammen luokse ajoissa, mutta nyt aurinko alkoi vajota taivaanrantaan huomattavaa vauhtia. Leijonatassun sydän oli lyijynraskas hänen samoillessaan vieraassa maastossa. Hänen omat, aikaisemmat sanansa kaikuivat hänen korvissaan ja tuntuivat pistävän mehiläisen tavoin. Joskus häpeän sitä, että olemme sukua... Sinä nyt et saisi kiinni hiirtäkään...


Kuten Tomutassu oli sanonutkin, Hiekkatassun tuoksujälki katosi joen luona. Leijonatassu ylitti kylmän veden uoman epäröimättä ja alkoi etsiä joen toiselta puolelta, Auringon viime säteet värjäsivät pilvet verenpunaisiksi ja Leijonatassua kylmäsi jälleen. Hän toivoi kovasti, ettei kyseessä ollut enne.
"Hiekkatassu!" Leijonatassu kutsui.


Pakokauhu tuntui puristavan Leijonatassua kurkusta ja hänellä oli pahoja aavistuksia.
"Hiekkatassu!" nuori kolli ulvoi. "Anna anteeksi!" Tällä kertaa tuuli kantoi mukanaan vastausta. Heiveröinen, mutta ehdottoman kauhistunut huuto halkoi ilmaa. Leijonatassu ryntäsi eteenpäin ja tunsi valtavaa huojennusta nähdessään Hiekkatassun valkea-ruskean turkin saniaisten lomasta.
"Hiekkatassu! Oletko kunnossa?"
"Leijonatassu, älä tule lähemmäs!" Hiekkatassu ulvoi.


Leijonatassu pysähtyi empien pienen matkan päähän. Sitten hän seurasi Hiekkatassun sinisten silmien katsetta ja näki kiven päällä, hännänmitan päässä sisarensa päästä ilmaa maistelevan käärmeen. Leijonatassun turkki nousi pystyyn ja hän ryntäsi eteenpäin. Käärme liikahti sulavasti ja häkellyttävän nopeasti. Auringon punainen valo heijastui sen sahalaitakuvioisesta pinnasta kun Leijonatassu ennätti sen tielle. Käärme puri hampaansa Leijonatassun ojennettuun käpälään ja Leijonatassu puolestaan puraisi käärmeen kehon kahtia.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
 
Leijonakynsi Tuuliklaani
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
The Rise of Warriors :: Tarinat :: Tarinakirja-
Siirry: