Pöllötassu - Tuuliklaani

//vanha tarkistettu tarina

Luku 1

Uusi nimi, uusi elämä.

Kollin vierellä nukkui tasaiseen tahtiin kissoja. Kaikilla oli lämmin. Neljä erilaista kissaa nukkuivat, hengitys kaikilla tasaisena samaan tahtiin. Sipe haukotteli suuresti, kolli väräytti silmänsä auki. Resa, - hänen emonsa tuoksui maitoisalle. Hän saisi joskus toiset pennut. Sipen ja Toton sisarukset. Kolli tökki veljeään, vaaleaturkkista Totoa kylkeen kermanvärinen kolli avaten taivaansiniset silmänsä.

”Mitä nyt Sipe?” Toto tuhahti kuuluvasti. Sipe räpäytti vaaleanvihreitä silmiään ja tutki katseellaan veljeään.

”Älä ole tuommoinen äksyilijä!” Sipe murahti ja nousi. Resa katsoi räpäyttäen silmiään pentujaan, jotka olivat herättäneet hänet. Vaaleanruskea naaras katsoi sitten oikean kyljensä yli, siellä nukkui heidän mustaturkkinen isänsä, - Fili. Fili oli aukaissut tummanvihreät silmänsä ja venytteli. Sipe katsoi isäänsä tarkkailen, sillä hän tiesi että Fili piti hänestä enemmän kuin Totosta. Joskus kuusikuinenkolli kehuskeli sillä Totolle, ihan vain kiusatakseen häntä. Toto sitä paitsi piti enemmän emosta kuin isästä. ”Menen metsälle,” Sipe huusi ja loikki kohti pusikoita. Toto tuli perässä, koska hän aina seurasi veljeään. Sipe ei tiennyt miksi, mutta hänestä tuntui että Toto oli kateellinen hänelle. Sipe tuhahti ja vaani muhkeankokoista peltomyyrää. Hiljaa vaanien hän loikkasi sen päälle, saaden sen loukkoon hampaisiinsa myyrältä katkoen niskat. Sipe tosin vajosi lumeen hypyn jälkeen. Kolli nousi ravistellen lunta itsestään. Toto istui kauempana ja Sipe nyökkäsi veljelleen, joka otti myyrän ja kantoi sitä. Sipe kävi aina metsällä. Ja suojeli perhettään. Sipe saalisti yleensä perheelleen, koska Fili oli laiska ja emossa kiinni, emo ei voinut pentujen takia. Toto taas ei voinut, hänellä oli aina jotain ongelmia. Toto oli itse ongelma, Sipe ajatteli näin usein. Toto ei vaan pystynyt. Vaaleanvihreäsilmäinen kolli pian haistoi hiiren, ja syöksyi sen perään lumella. Kolli nappasi sen kiinni ja hymyili Totolle, joka oli iloinen saaliista. Pian jopa itse Fili ja Resa oli tullut katsomaan Sipen metsästystä! Sipe oli iloinen, koska niin harvoin he tekivät niin. Totokin vei hiiren ja myyrän emolle kertoen kuinka Sipe oli napannut ne. Taivas oli selkeä, aurinko paistoi. Kolli hymyili perheelleen. Sitten Sipe kääntyi, haisteli tuulta. Saaden usean jäniksen tuoksun kolli hiipi lähelle koloja ja odotti. Pian kaksi jänistä juoksikin ulos, Sipe rynnäten perään. Avaralla alueella he juoksivat. Jänis ja Sipe. Kolli loikkasi jäniksen niskaan pyörähtäen ympäri. Emon ja isän edessä hän nousi ja hymyili jänis suussa. Filikin hymyili rohkaisevasti. Sipe oli aukaisemassa suutaan, kertoakseen isälleen kuinka iloinen oli, kuului pöllön kiljaisu. ”Varokaa!” Sipe huusi ja he menivät matalaksi pöllön kiitäessä heidän yli. Tuo pöllö oli pelottava. Se liiti yrittäen tarrata Resasta kiinni, ja Sipe murisi. ”Jätä hänet rauhaan ja kiusaa kokoisiasi!” Kolli huusi loikaten pöllön niskaan ja se vinkui ja huusi. Pöllö heilui uhkaavasti ilmassa. Fili yritti mukamas auttaa, huitomalla ja hyppimällä, yrittäen tarrata linnusta johon ei ihan ylettänyt. Sipe murisi ja huitaisi pöllöä kunnolla nokan yläpuolelle, silmien väliin, niin Sipe horjahti alas ja tippui jaloilleen. Pöllö lensi yläpuolella vieläkin.

”Varokaa se syöksyy!” Toto kajautti niin lujaa kuin pieneltä ääneltään saisi. Pöllö lensi kohti kynnet kohti Filiä. Sipe ei kauaa miettinyt, hän loikkasi isänsä eteen niin että voisi puolustaa häntä. Pöllön kynnet raapaisivat ikävästi Sipeä, mutta kolli korjasi horjahduksen ja valmistautui tappelemaan ruskeaa pöllöä vastaan. Se syöksyi uudelleen, ikävän näköisenä kohti hänen veljeään. Vaikka Sipe ei ollut ikinä pitänyt veljestään, hän loikkasi pelastaakseen uudelleen perheenjäsenensä, - yllättäen pöllö tarttuikin häneen takertuen kunnolla. Pöllö piti Sipestä kiinni kuin pienestä saaliista eikä päästänyt pois. Sipe oli hetken peloissaan mutta sai voimaa ajatellessaan perhettään. Tulevaisuuttaan.
”Ei Sipe!” Fili huusi ja yritti loikkia, mutta hänen isältään loppui kunto kesken. Mitäs oli niin.. pyöreähkö. Kolli murisi ja sähisi pöllölle, rääpien jalkoja ja purren niitä. Ruskea pöllö ei irrottanut. Lintu vain kohosi kauemmaksi ja kauemmaksi, Sipen perheen jäädessä huutamaan alas. ”Sipe!” Hänen isänsä huuto kuului kauas kaikuen. Se jäi kummittelemaan kollin mieleen, kuinka epätoivoiselta hän oli kuulostanut. Sipe oli hiljaa ja kesti asian. Hän uskoi tähtiin, sinne oli kirjoitettu kohtalo. Kolli uskoi siihen, että näin siellä oli. Pöllön kuului viedä hänet mennessään. Sipen katse lasittui. Hänen perheensä oli menettänyt saalistajansa, suojeliansa ja vanhimman poikansa. Sipe päätti, että koska näin oli tarkoitettu. Sipe ei ollut enään Sipe, vaan Pöllö. Pöllö kuului hänen kohtaloonsa, niin se olisi hänen uusi nimi. Pöllö.

Pöllö oli roikkunut linnun jaloissa kauan. Pian ruskea pahanilman lintu laskeutui alas. Sen pesään. Pöllö katsoi kissaa silmillään, valmiina tappamaan. Raatelemaan. Vaaleanvihreäsilmäinen kolli kyyristyi, paljasti kyntensä sähisten. Voimat oli loppumassa ainaisesta suojelemisesta ja muusta. Kolli rääpäisi pöllöä ja se katsoi Pöllöä silmiin lähtien lentoon. Lintu tarttui Pöllöä selästä kunnolla, niin että häneltä alkoi vuotamaan verta selästä. Siihen jäisi kuusi arpea kynsistä. Kolli oli uuvuksissa. Hän nukahti petolinnun kynsiin, ajatellen että ei enään heräisi.

Pöllö heräsi. Hän oli vieläkin linnun kynsissä, oli ilta. Tähdet loistivat ja Pöllö katsoi niitä niin paljon kuin pystyi siitä. Hän mietti perhettään. Pöllö olisi halunnut vain suojella Totoa, Filiä ja Resaa. Sekä heidän tulevia sisaruksiaan. Suojella eläimiltä ja toisilta kissoilta. Pöllö päätti, että rakkaus ei ollut aitoa hänellä. Kukaan ei ollut rakastanu häntä. Pöllö oli ollut vain ylimääräinen, se joka teki kaiken. Filin kuuluisi tehdä kaiken, hän oli sentään isä! Totokin oli niin tyhmä, ettei kyvennyt siihen, perheensä elatukseen. Pöllö mietti taas itseään. Häntä ei ollut rakastettu. Rakkaus ei ollut aitoa siellä. Pöllö ei aikoisi rakastaa enään ketään tai mitään. Hän ei halua muistaa ketään tai mitään.

Pöllö heräsi lentämisen tunteeseen. ~ Mitä tapahtuu? Kuolinko minä? ~ ruskeaturkkinen kolli mietti, kunnes muisti kaiken. Hän menetti perheensä, vaihtoi nimensä, oli linnun kynsissä. Mutta ei ollut enään. Pöllö tunsi olevansa vihdoin vapaa. Hän tunsi turkkinsa olevan viileä, sekä verinen, ja hän mätkähti maahan. Kolli sulki silmänsä kivulta. ~ Kestä kipu! Muut tarvitsevat sinua! ~ hän mietti ja kuuli huutoja ympäriltään. He kaikki monet vieraat kissat, kollit ja naaraat huusivat jotain pöllöstä, joka oli tiputtanut hänet. Pöllö raotti silmiään ja näki jonkun juoksevan häntä kohti.

”Hakekaa päällikkö ja parantaja!” Monet kokoontuivat kollin ympärille ja hän mutisi jotain sekavaa. Pöllö oli lyönyt päänsä.

”Kuka olet?” Kuului rauhallinen puhe.

”Mistä tulet?” Kuului uusi ääni.

”Shh! Antakaa kun viemme hänet parantajan pesälle!” Joku huusi melun yli. Pöllö mutisi ja yritti päästä irti otteista. ”Ole rauhallinen!” Joku kuiskasi kollin korvaan ja hän totteli. Hän saapui johonkin outoon paikkaan.

”Olet parantajanpesässä,” joku selosti. ”Olen Tuuliklaanin parantaja, Routaruusu,” joku kertoi ja Pöllö nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi. Kolli oli kuullut klaaneista ja tiesi heistä jotain. Parantaja ja joku, varmaankin päällikkö alkoi selostamaan asioita klaaneista ja heidän tärkeimmistään asioista ja teoista. Pöllö nyökkäsi ja kysyi välillä jotain. Pöllöä pelotti, kun Routaruusu antoi hänelle jotain ja käski syödä. Pöllö söi ne valittamatta ja häntä alkoi väsyttää. Kolli nukahti.

”Antakaa hänen nukkua!” Kuului hiljainen ääni ja Pöllö avasi silmänsä. Hän ei enään muistanut kuka oli, muuta kuin nimensä. Hän oli Pöllö. Hän oli Tuuliklaanissa. Mitään muuta hän ei muistanut. Kolli katseli ympärilleen.
”Noniin, Pöllö nimesi on nyt Pöllötassu. Sinun mestarisi on Susimarja, tuo tuolla,” Lainetähti, Tuuliklaanin päällikkö kertoi. Pöllötassu nyökkäsi. Pöllötassu oli kertonut nimensä, mutta hän ei muistanut missä välissä. Sillä ei kai ollut väliä..

”Milloin aloitan koulutuksen?” Pöllötassu uteli ja katsoi Lainetähteä uteliaana. Lainetähti katsoi parantajaa, sitten taas Pöllötassua.

”Silloin kuin pystyt ja sinuun ei satu, haavasi ei ole tällä hetkellä kunnossa,” vaalea naaras kertoi ja kolli nyökkäsi. Pöllötassusta tulisi soturi. Ehkä hän sittenkin voisi suojella jotakin. Tai rakastaa tätä klaania. Pian Pöllötassu sulki vaaleanharmaat silmänsä. Kolli nukahti levottomaan uneen, jossa hän tuntui, että tippuisi pimeyteen. ~ Tähdet eivät valehtele. ~

Pöllötassu oli tavannut niin sanotun ystävän, tai miten kukin laskisi hänet. Pölkkytassun. Naaras oli tuotu klaaniin samana päivänä kuin hänet. Pöllötassu katseli Pölkkytassun touhuamista, hän sentään sai tehdä jotain toisinkuin Pöllötassu!

”Pöllötassu, Pöllötassu!” Pölkkytassu huusi. Pöllötassu katsoi naarasta terävästi ja huokaisi.

”Mitä nyt?” Pöllötassu räpäytti silmiään.

”En osaa saalistaa! Kaikki muut saivat jotakin paitsi minä!” Pölkkytassu naukui. Pöllötassu huitaisi häntäänsä niin voimakkaasti, että meinasi lähteä hämähäkinseitti hänen selästään.

”Vaani hiljaa, älä melua. Aseta painoasi tasaisesti ettet uppoa lumihankeen,” kolli mietti neuvoja. ”Ja varo ettei häntäsi laahaa maata. Kaikki kuulee sen. Jänistä metsästäessäsi jahtaa, varaa painosi takakäpäliin koska jos painosi on edessä, lennät heti nenällesi,” Pöllötassu selosti ja katsoi naarasta. ”Oletko nyt tyytyväinen?” Pöllötassu kysyi ja naaras nyökkäsi kadoten. Kolli huokaisi painaen päänsä etutassujensa päälle. Kissoja tuli ja meni parantajanpesässä. Pöllötassu oli pääsyt käymään katsomassa jo leirin. Se oli nummin, onneksi sillä Pöllötassua ahdisti asua metsässä. Liian paljon lintuja.

”Pöllötassu!” Kuului kaukaa huuto. Pölkkytassu oli käynyt Pöllötassun luona usein. Kollia jopa huolestutti, että kohta naaras muuttaisi tänne.

”Niin?” Pöllötassu katsoi naarasta, joka kantoi jänistä.

”Toin sinulle ruokaa!” Innokas Pölkkytassu sanoi silmät kiiluen innokkuudesta. Pöllötassu otti sen ja söi. ”Onko se hyvää? Minä sain sen!” Pölkkytassu hehkui ja kollin oli pakko virnistää naaraalle. Pöllötassu söi jänistä ja maisteli. Ei paha.

”Kiitos,” Pöllötassu sanoi ja Pölkkytassu siivosi kanin luut. Pölkkytassu katsoi sitten kollia miettien. Pöllötassu katsoi takaisin pohtiva ilme. Naaras varmaan mietti kollin menneisyyttä, jota Pöllötassu ei muistanut. Kolli muisti vain pelottavan linnun, joka oli pudottanut hänet. Hän oli nukkunut, ja unohtanut menneisyytensä. ~ Uusi paikka, uusi elämä ~ Pöllötassu sanoi sulkiessaan silmänsä Pölkkytassulta, joka kyseli jotain apua. Kolli heilautti häntäänsä merkiksi, että aikoi nukkua. Parantaja tuli pesään ja alkoi uusimaan kollille hämähäkinseittiä. Pöllötassu nukahti.