Riesatassu- Taivasklaani

vanha tarina!!
luku 1
Leave me alone, please!
//paaaaaaaaalllljjjon takaumia (ja lopussa edes vähän nykyhetkeä) varotan, sekava ja huono tarina XD


Riesa hiippaili maata vasten aistiessaan jäniksen. Lumisella pellolla kolli haisteli ilmansuutaa loikaten summassa saaliin kimppuun. Puoli-ilves nosti jäniksen hampaisiinsa ja lampsi emonsa luokse. Tuon emo, Raisa hymyili Riesalle. Riesa luimisti, sillä häntä ahdisti. Ahdisti päivästä toiseen. Samalaisia päiviä. Kolli katsoi sitten ylimielistä veljeään Ransua, joka oli odottanut saaliinsa kanssa. Raisa lasketui syömään poikiensa tuomaa saalista. He viettivät ruokailunsa vaivaantunessa hiljaisuudessa. Riesa kuitenkin kohotti katseensa veljeensä, joka tuijotti samalla lailla takaisin.
"Mennäänkö tutkimaan rajat?" Riesa kysyi tietäen jo Ransun vastauksen.
"En millään jaksaisi, mutta käyhän se," Ransu sanoi kohauttaen lapojaan mietteliäänä. Riesa murahti jotakin ja jäi katsomaan emoaan joka katsoi kärsivänä pentujaan. Pentuja, joita ei pitänyt koskaan edes syntyä. Riesa ahdistui jo siitäkin. Riesa ja Ransu kiertelivät pellon reunaa haistellen ilmaa. Kylmä tuuli porasi viiimaa heidän luitten ytimiin. Riesa sulki silmänsä tuntiessaan Ransun kivun. Ransulla oli luissa jotakin outoa, mitä Riesakaan ei osannut korjata, sillä Riesa tiesi paljon yrteistä ja muista sellaiseta, joka auttoi sairauksiin tai muuhun vastaaviin. Ja sitä paitsi, hän tunsi toisten kivut, osaten yleensä parantaa sen aiheuttajan. Niin se oli aina ollut, ja tulee aina olemaan. Kolli tosin ei ollut ikinä kertonut siitä muille kuin siskolleen, joka oli kuollut samaan mystiseen tautiin, mitä taas Ransu sairasti. Tuuli kääntyi.
"Haistatko jotakin outoa?" Riesa kysyi yllättäen tuulen kääntyessä ja sulki silmänsä tuulelta, joka puhalsi silmiin ja porasi kasvoja viimallaan. Riesa haisteli ilmaa. Hän haistoi oudon hajun, mitä ei ollut ennen omasta mielestään haistanut. Ransu kurtisti kulmiaan ja nyökkäsi.
"Mikähän se on?" Ransu sanoi kyyristellen ojassa katsoen kauempana olevaa olentoa. Riesa pudisti päätään.
"En ole ennen nähnyt tuota," Riesa sanoi jokseekin epävarmana. Riesa kyllä huomasi olennon tullessa lähemmäksi, että Riesa itse muistutti eläintä. Se oli ilves. Kolli kurtisti kulmiaan.
"Minä näytän tuolle mistä meidät on tehty!" Ransu murisi ja loikkasi ilveksen kimppuun. Ransu keinui ilveksen niskassa ja raapi takajaloillaan minkä kerkesi. Riesa luimisti. #Ransun ei olisi pitänyt tehdä noin, mutta kun Ransu on niin ylimielinen..# Riesa ajatteli tohkeissaan ja painautui maata vasten. Ransu ja ilves painivat hurjasti, muttei Ransulla ollut mitään mahdollisuuksia. Riesa tunsi vain Ransusta hehkuvan kivun, joka poltteli joka puolella... Ransun olisi pitänyt olla rauhassa. Ei riehua. Riesa säikähti kun Raisa saapui kollin kylkeen kiinni. Riesa hivuttautui hieman kauemmaksi emostaan.
"Mitä tuolla tapahtuu?!" Raisa kysyi Riesalta. Kolli pudisti päätään emolleen.
"Sieltä tuli ilves.. Ja Ransu kävi sen kimppuun," Riesa sanoi luimien ja katsoen veristä taistelua. Ilves viskasi Ransun maahan ja tuo katsoi Riesaa silmiin. Kollin ilmeessä oli ollut ennen kunnianhimoa, mutta ei enää. Pelkkää pelkoa. Riesaa irvisti kivulle joka tuli hänen veljestään.
"Lähtekää! Minun takiani ilves hyökkää pian teidän kimppuun.." Ransu kuiskasi käheällä äänellä. He luimistivat ja nyökkäsivät Ransulle. Hyvästivät toisensa nopeasti, niin Ransu ponkaisi ylös ja loikkasi rääpimään ilveksen naamaa. Raisa ja Riesa lähtivät pois päin. Riesa ontuen, koska tunsi edelleen veljensä tulleen jokaisen uuden kivun. Kun he olivat kulkeeet jo jonkin matkaa, niin kuului vaimea rääkäisy. Riesa ei enään tuntenut veljensä kipua.

Riesa ei tiennyt kauan oli kulkenut hiljaisuudessa. Oli kulunut jo monta auringonnousua siitä, että hän oli edes puhunut emolleen. Riesa aukaisi suunsa.
"Emo?"
"Mhh?" Raisa hymähti katsoen maata lasittuneena.
"Olenko puoliksi ilves? Oliko myös.. Ransu ja Rusko?" Raisa säikähti kysymystä.
"No totta puhuen.. kyllä," Raisa huokaisi. "Niin kuin olen yrittänyt vihjata"
"Surkeasti olet yrittänyt," Riesa sähähti. Raisa luimisti.
"Minulla on suunnitelma.. Sinulle, sillä tiesin että näin käy joskus.." Raisa sanoi katsoen Riesaa mietteliäänä. "Muistat kyllä klaanit josta puhuin. Sinä lähdet sinne. Muistaa vain seurata auringonlaskua," Raisa sanoi ja katsoi auringonlaskua. Riesa nyökkäsi. Hän oli osittain jo tiennyt tämän. #Tämä oli emon varasuunnitelma.# Riesa ajatteli katkerana #Ei hänellä ollut oikeaa suunnitelmaa#. He asettuivat pieneen koloon nukkumaan suojaan lumisateelta.
Aamulla Riesa heräsi kylmyyteen. Hänen emonsa Raisa oli kadonnut. Riesa huokaisi. Emo oli pelkuri. Hänet oltaisiin tunnettu lähempänä klaaneja, tai eräs ilves olisi. Riesan isä olisi. Riesa pudisteli päätään ja alkoi kävellä eteenpäin. Kolli katseli lumisadetta ympärillään, arvioiden että oli puolessa matkassa vasta. Riesa haisteli ilmaa riistaan, - ja vaaran varalta. Kolli haistoi myyrän, jossakin lumen alla. Riesa löysikin kolon, ja odotti. Esiin tulikin pian myyrä, jonka kolli nappasi. Riesa söi sitä nauttien. Lopulta vähän ajan päästä, hän jatkoi matkaansa.
Lumisessa maisemassa Riesa ei erottanut mitään, mutta kolli tunsi, että hän oli lähellä entistä kotiaan. Missä oli ollut ennen isä, emo, veli ja sisko. Riesa luimisti. Pahat muistot tulivat kollin mieleen. Se jokapäiväinen ahdistuneisuus, ettei tiennyt että riitelikö Raisa ja Raivo, vaiko olivatko he kunnolla. Riesa alkoi juosta.
Riesa arveli, että oli kävellyt melkein neljänneskuun yksin. Oli melkein kuunhuippu, ellei ylikin. Kolli käveli väsyneenä. Hän tiesi, että saapuisi ihan pian klaanien alueelle, muttei olisi varma mihin klaaniin menisi.. EIhän hän osannut omasta mielestään mitään tiettyä asiaa hyvänä. Muutakuin parantamisen. Riesa saapuikin pian jollekkin alueelle, josta maa vietti alas, järvelle. Kolli katseli ympärilleen, jossa oli aavemainen hiljaisuus. Oikeastaan, jos kolli pinnisteli kuuloaan, niin hän kuuli huutoja yössä.. Riesa käveli eteenpäin. Riesan tummansiniset silmät järkyttyivät, kun hän näki suuren kissajoukkion tappelevan. Riesa katsoi sitä jonkin verran, kunnes Riesa tunsi kakkien kipujen aallot ja kuoleman. Riesa kerkesi ajattelemaan, että hän vihaa taisteluita tästä lähin, sillä ne tuottavat kipua ja kuolemaa.. Kolli kaatui pyörtyneenä maahan pehmeään lumihankeen.

Riesa aukaisi silmänsä ja haukotteli pitkään. Kolli ei tiennyt kauan oli ollut tajuton. Riesa katseli ympärilleen. Hän näki pari kissaa, jotka katsoivat häntä.
"Hallayö! Hän on hereillä!" Joku liekinpunainen naaras sanoi. Riesa räpäytti silmiään mielenkiintoisena. "Hei, olen Taivasklaanin varapäällikkö Kirkasmyrsky," hän sanoi ystävällisesti ja Riesa räpäytti korviaan ymmärtämisen merkiksi. Pian pesään tuli lisää väkeä, mutta myös ilmeisesti kissa, jota kutsuttiin Hallayöksi. Hallayö hymyili Riesalle kannustavasti.
"Hei, löysimme sinut tajuttomana viime kuunhuippuna, joten päätimme ottaa sinut huostaan," kolli sanoi. Riesa nyökkäsi. #Näin vähän ajattelinkin# Riesa mietti.
"Saanko tietää keitä olette?" Riesa kysyi vieläkin hämmentyneenä tapahtumista. Hallayö naurahti.
"Olemme Taivasklaani," kolli sanoi jatkaen. "Mutta mitä sinä teet täällä lähellä järveä?" Hallayö kysyi ja Riesa sulki silmänsä hetkeksi.
"Olen Riesa ja haluan liittyä klaaniin," Riesa sanoi avaten tummansiniset silmänsä. Hallayö nyökkäsi.
"Selvä. Pidetään sinulle oppilasseremonia," kolli naukui ja Riesa hymyili vähän.

Riesalle oltiin pidetty seremonia. Kolli ei ollut halunnut soturiksi, joten hänestä tuli parantajaoppilas. Riesa sai nyt tehdä sitä mikä hänen kohtalonsa oli, eli parantaa ja auttaa toisiaan. Ja kaiken lisäksi, hänen nimensä olisi nykyään Riesatassu. Kolli pörhisteli innokkaana Mistelisydämen perässä.
"Joskus on enemmän parannettavia, joskus taas on taukoja ettei ole melkeimpä ketään," parantaja maukui naurahtaen ja Riesatassu nyökkäsi. He tarpoivat lumessa. Mistelisydän piakkoin pysähtyi ja niin pysähtyi Riesatassukin. "Tuolla on Tuuliklaani, toisellapuolella on Jokiklaani. Taivasklaanin alue on vähän pienempi, mutta se kelpaa meille," Mistelisydän naukui ja Riesatassu nyökkäsi uudelleen ymmärtäen kaiken. Kolli loikki uudelleen parantajan perään, kun nuo menivät kerämään niitä harvempia yrttejä mitä oli jäljellä.
Kun he olivat palanneet, vastassa oli Pajutassu pitäen etutassuaan ylhäällä. Naaras oli loukannut itsensä kunnostaessaan leiriä. Riesatassu katsoi mestariaan, joka nyökkäsi rohkeasti.
"Hierakkaa..polkuanturoihin ja kaislaa varulta pitämään tassua suorassa," Riesatassu sanoi katsoen mestariaan kysyvänä. Kyllä kolli oli sen tiennyt, sillä tunti omassa tassussaan samalaisen kivun tunteen.
"Hyvä Riesatassu," Mistelisydän naukui ja Riesatassu sanoi hakien hierakkaa antaen oppilaalle ne.
"Pureskele ne ja levitä tassuun. Minä voin laittaa muut," kolli höpötti innokkaana ja alkoi hommiin.
Riesatassu oli saanut Pajutassun tassun kuntoon. Mistelisydän oli tyytyväinen oppilaansa.

Riesatassu kulki ylpeänä etsimässä tiettyä yrttiä auringonpaistaessa. Hän oli ollut oikein mallikas oppilas, niin Mistelisydän oli kehunut klaanin päällikölle. Riesatassu ei ollut salakuunnellut, vaan vahingossa kuullut. Kolli huomasi pian hiiren kauempana, kolli aikoisi saalistaa sen.
Riestassu hätkähti tuntiessaan mahassa järkyttävän kivun. #Se ei ole minun. Kipu ei ole minun! Missä on joku hätänä?# Kolli katseli ympärilleen. Riesatassu huomasi kaislikossa olevan naaraan makuullaan tuskaisena. Riesatassu juoksi vieraan kissan luokse.
"Hei, mikä hätänä?" Kolli kysyi ja naaras katsoi kuumeisena Riesatassua. Riesatassu ymmärsi että tuo ei ollut vieras kissa, vaan hänen vanha ystävänsä. Kolli kurtisti kulmiaan huolestuneena.
"Auta! Minä synnytän ja en tiedä mitä teen!" Riesatassu hengitti syvään. #Minun on pakko auttaa! Tähtiklaani anna minun tehdä oikein!#
"Minä autan sinua," Riesatassu sanoi ja mietti kuumeisesti. Ei ole aikaa hakea vadelmanlehtiä tai mitään. "Hengitä syvään. Kun tulee supistus, ponnista ensimmäinen pentu ulos," kolli sanoi rauhallisena. Naaras nyökkäsi.
Tuskallisen hetken jälkeen, oli saatu kolme penta ulos. Kaksi olivat heti menehtyneet, mutta yksi pentu oli selvinnyt. Pennun emo oli heikkkona. Riesatassu katsoi naarasta surullisena. Hän tiesi ettei toinen selviäisi. Ja se sattuisi Riesatassua, kun olihan hän hänen vanha ystävänsä vanhalta asuinalueelta.
"Vietkö.. Vietkö hänet klaaniin turvaan?" naaras kuiskasi hengittäen raskaasti. "Voitko pitää hänestä huolta?" Riesatassu nyökkäsi.
"Kaikki on hyvin," Riesatassu sanoi ja naaraan silmät sulkeutuivat viimeisen kerran. Kolli katsoi viimeisintä pentua, joka oli jäänyt henkiin. Vaalea naaraspentu vikisi hiljaa. "Tules tänne.." Kolli sanoi ja tarttui pentua niskanahasta kiinni ja alkoi mennä takaisin leiriä kohti.

Leirissä Riesatassu oli selittänyt kaiken mitä oli käynyt. Hän oli vienyt pennun Nopsapilven luo, jolla oli Närhipentu.
"Mikä on pennun nimi?" Nopsapilvi uteli. Riesatassu ymmärsi että hänen oli keksittävä se.
"Hänen nimensä on Kuiskepentu," Riesatassu kuiskasi poistuen kuningattarien luota.

"Riesatassu! Riesatassu!" Kuului Kuiskepennun ääni kun Riesatassu oli syömässä. Riesatassu oli ollut vaisu Kuiskepennun emon kuoleman jälkeen. Kuiskepentu loikkasi Riesatassun niskaan. "Minusta tulee hurjin ja parhain soturi sekä päälikkö koko klaanien aikana!" Pentu hurrasi Riesatassun selässä. Riesatassu huokaisi syvään sulkien silmänsä.
"Mene leikkimään muiden pentujen kanssa," Riesatassu siristeli silmiään.
"Mutta ne muut ei ole sinä!"
"Silti. En ole soturioppilas, minä olen vain tylsimys parantajaoppilas," Riesatassu siristeli silmiään katsoessaan naaraspentua. "Älä ole minulle yksi riesa!"
"Mutta kun -"
"Ei. Menen nyt itse tekemään minulle tarkoitettuja töitä," Riesatassu sanoi nousten jolloin Kuiskepentu luiskahti alas. Kuiskepentu jäi katsomaan mietteliäänä Riesatassun perään.

Aikaa oli kulunut. Riesatassu teki erilaisia hauteita parantajanpesässä. Kolli etsiskeli jotakin.
"Äh.. missä on kehäkukka.." Riesatassu mutisi itsekseen ja etsi sitä.
"Onko se tälläinen?" Kuului hento ääni Riesatassun vierestä. Kolli katsoi Kuisketassua.
"On. Nyt lähde pois parantajanpesästä, sinä et ole parantaja! Ja voit jopa sotkea täällä!" Riesatassu sanoi katsoen sinisillä silmillä Kuisketassua joka luimisti.
"Hyvä on, hyvä on! Tahdoin vain auttaa," naaras parahti hiljaa ja loikki pois pesästä. Riesatassu huokaisi ja jatkoi nyt hauteen tekemistä.
Kauaa ei kerennyt kulua, sillä Kuisketassu palasi.
"Riesatassu! Loukkasin tassuni ja siinä on piikki!" Naaras parahti ja Riesatassu pyöräytti silmiään. Hän ei uskonut koska ei tuntenut sitä kipuakaan.
"Annas kun katson," kolli sanoi ja Kuisketassu kohotti tassuaan parantajaoppilaalle. Riesatassu lämäytti tassullaan (tottakai ilman kynsiä) naaraan korvia. "Ei siellä mitään ollut. Lähde," kolli tokaisi ja Kuisketassu loikki pettyneenä kauemmas. "Kuule Kuisketassu, sinulla ei ole mitään asiaa tänne ilman ongelmia!" Kolli sanoi naaraalle ennenkuin hän katosi loukkaantuneena.
Riesatassu myöhemmin illalla katseli tähtiä. Kolli kuuli kun joku käveli hänen luokseen.
"Riesatassu? Oletko vihainen minulle?" Kuisketassuu kysyi. Riesatassu katsoi soturioppilasta silmiin.
"Kuule Kuisketassu. Älä roiku minussa kiinni! En ole isäsi enkä varsinkaan emosi!" Riesatassu sanoi kohottaen ääntään Kuisketassun luimiessa. "Emosi joka oli hyvä ystäväni kuoli sinun takiasi! Jätä minut rauhaan!"
"Valehtelet!" Kuisketassu parahti kyynnelten tultaessa ja rääpäisi Riesatassua vahingossa käpälällään. Naarasoppilas juoksi suuttuneena ja henkisesti loukkaantuneena pois. #Ehkä se oli oikein ja parempi hänelle.. En halua kiintyä häneen! En halua kiintyä mihinkään muuta kuin klaanin terveyteen!# Kolli ajatteli tuohtuneena katsoen edelleen tähtiä.