luku 1.
She is still beautiful.
Pimeää. Ääniä, hajuja. Oli paljon asioita joita Vääräpentu ajatteli ja yksi niistä oli näkö. #Onko maailma näin pieni? Pelkkää pimeää? Ei siinä ole mitään järkeä!# Kollipentu mietti mielessään. Kuitenkin Vääräpentua tökkäsi hiljaa jokin pehmeä ja hento tassu. Ihan vahingossa Vääräpentu reagoidessaan aukaisi silmänsä.
“Oh”, Vääräpentu päästi äänen. Samantien kolliin kohdistui monia katseita - hänen sijaisemonsa, isänsä ja siskojensa yllättyneet katseet.
“Aukaisit silmäsi!” Kimallepentu iloitsi. Vääräpentu nousi heikosti pienille, mutta vahvoille jaloilleen. Hän oli todella kookas, vaikka iästä ei edes ollut sanomisakaan. Vääräpentu katseli ympärilleen ihmeissään. #Vai tämä on pentutarha, aika tylsä!#
“Vääräpentu sinun täytyy tulla ulos meidän kanssamme! Villivirne käski odottaa että sinä avaat silmäsi”, Olkipentu sanoi. Kolmikko samantien ryntäsi ulos pesästä hiljainen Villivirne perässä.
Vääräpentu katsoi leiriä silmät pyöreinä. Hän mietti, että jos leiri oli näin suuri, niin minkälainen oli sitten maailma?
“Isä, onko maailma suuri?” Vääräpentu katsoi kullan oransseilla silmillään isänsä melkein samanlaisiin silmiin. Villivirneen kasvoille ilmestyi tyhjästä katseesta iloisa ja valoisa. Vääräpentu muisti miksi Villivirne oli niin surullinen - hänen kumppaninsa, Vääräpennun ja hänen sisartensa emo oli kuollut synnytyksessä. Vääräpennun mieliala laski huimasti. Vääräpentu oli sitä mieltä, että Sammalrakeen kuolema oli hänen syytään. Vääräpentu uskoo saaneensa nimesäkin siitä, vaikka ei ole aivan varma. Kunhan uskoo vain semmoiseen. Villivirne katsoi Vääräpentua tutkailevasti korvista hännänpäähän.
“Vääräpentu. Maailma on suurempi mitä voisit edes uskoa! Olen käynyt klaanin rajojen ulkopuolella ja siellä oli aivan mahtavaa. Sammalrae oli todella iloinen silloin”, Villivirne selitti ja Sammalrakeen nimen kohdalla kollin olemus muuttui. Vääräpentu mietti, että voiko oma olo muuttua vielä huonommaksi. Hän ei enään tiennyt mitä sanoa isälleen.
“Emon kuolema oli syytäni”, Vääräpentu sanoi. “Minun ei olisi pitänyt syntyä. En ikinä saa tuntea Sammalraetta!” Vääräpentu huudahti hetken hiljaisuuden jälkeen. Kollipentu ryntäisi pentutarhaan pimeyteen heidän sijaisemonsa luokse painaen päänsä suojaan antaen surun kyynelten virrata vuolaasti turkkia pitkin. Vääräpentu tunsi pian Olkipennun ja Kimallepennun vierellään lohduttamassa. Lopulta kolli sulki silmänsä antautuen pimeydelle.
“Humph”, Vääräpentu inahti hypätessään valkoiseen paksuun kinokseen. Kollin pään päälle oli tullut lunta taivaalta. Sieltä satoi vieläkin valkoista untuvaista lunta hiljaalleen maahan, lisäämään lumikerroksia. Vääräpentu katseli ympärilleen haistellen ilmaa. Ilmassa oli makea maidon tuoksu, niin kun pentutarhassa. Sen asian kolli tiedosti, että hän oli unessa, koska hän oli ollut nukkumassa, mutta nyt oli hereillä. Vääräpentu tiesi sen ja oli varma asiasta, sitä paitsi hän ei koskaan ollut nähnyt tätä paikkaa missä oli sillä hetkellä. Vääräpentu huomasi kaempana olevan jonkun harmaan hahmon. Ruskea isohko kollipentu loikki lähemmäs, ja huomasi sen olevan harmaaraidallinen naaras. Vääräpentu lähempänä muisti, että mikä oli tuon kissan tuttu tuoksu - se oli hänen emonsa Sammalrae. Vääräpentu katsoi lihaksista emoaan haltioituneena - hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt Sammalraetta. Sammalrae hymyili lohduttavasti Vääräpennulle. Kissakaksikko oli pian lähempänä toisiaan, niin nyt he puskivat toisiaan kiitollisina. Pieni ja iso kissa. Emo ja pentu.
“Kimallepennun ja Olkipennun pitäisi olla täällä”, Vääräpentu sanoi hiljaa syyllisen kuulloisena. #Heidänkin pitäisi olla täällä! En ikinä voi kertoa tästä kellekään!# Vääräpentu mietti. Sammalrae hymyili rohkaisevasti, sillä Vääräpentua hieman jännitti puhua emonsa kanssa, sillä eihän hän tuntenut Sammalraetta ollenkaan, paitsi tarinoista.
“Ei heillä ole hätää. Kävin heidänkin unessaan”, Sammalrae sanoi lohduttavasti. Vääräpennun kullanoranssinen katse kirkastui.
“Hyvä”, Vääräpentu sanoi ja rentoutui. Hän tiesi, ettei olisi voinut salata keneltäkään oman emonsa vierailua unessa. Sammalrae huokaisi.
“Vääräpentu. Varo tulevaa”, Sammalrae sanoi. Vääräpentu kurtisti kulmiaan. Mitä hänen pitäisi varoa? Lopulta kaikki alkoi sumentua ja Vääräpentu heräsi todellisuuteen.
Ensimmäisenä, Vääräpentu mietti kenelle kertoisi. Kolli oli varma, että hänen sisaruksensa kertoisi kyllä heti hänelle. Mutta Vääräpentu meni isänsä luokse.
“Villivirne?” Vääräpentu kysyi astuessaan ulos pentutarhasta. Villivirne istui leirissä apeana.
“Niin?” Villivirne kysyi hiljaa.
“Näin emon unessa.”
Villivirne jäätyi täysin.
“Hän oli kaunis”, Vääräpentu sanoi muistellen untaan.
“Niin hän on”, Villivirne sanoi. “Ja tulee aina olemaan.” Kolli jatkoi surullisesti hiljaa ikävöiden vanhaa kumppaniaan. Villivirne painoi päänsä lohduttavasti Vääräpentua vasten.
//tää on ollu vrm ties kuinka kauan keskeneräinen XD mutta nyt se on saatu päivänvaloon!
Pääsivu 
Kalenteri
Aihe: Vääräpentu - Myrskyklaani