Supitassu - Jokiklaani

luku 3.
I promise I won't leave you.

Supitassu loikkasi ja sai kiinni vesimyyrästä. Naaras katkaisi nopeasti eläimen niskat.
"Tuo oli jo parempi!" Kirkaskuu sanoi hymyillen kauempana. Supitassu irvisti nostaen saaliin hampaisiinsa. Karvainen ja harvinaisen lihava vesimyyrä roikkui Supitassun hampaista.
"Olisi se voinut olla parempikin vaaniminen", Supitassu totesi. Kirkaskuu hymyili rohkaisevasti.
"Oli se ihan hyvä", naaras sanoi ja Supitassu kohautti olkiaan. He lähtivät kävelemään takaisin leiriin, mukanaan muutama kala ja vesimyyrä.

Supitassu vei saaliit saaliskasaan. Hän söisi vasta myöhemmin, kun tapaisi Novan heidän tapaamispaikallaan. Supitassu oli omissa mietteissään, sillä ajatteli parasta ystävään, Novaa. Yönkajon laumalaista, vihollista. Hänen kuuluisi vihata kollia, mutta ei voinut itselleen mitään tutustuessaan Novaan. He olivat tapailleet jonkin aikaa, ja kilpikonnakuvioisesta kollista oli tullut Supitassun paras ystävä, Kirkaskuun lisäksi. Supitassu ei oikeastaan pelännyt mitään muuta niin kovasti, kuin että hän jäisi kiinni Novan kanssa tapaamisesta. Harmaa naaras ei edes tiennyt, että miten oli selvinnyt jo näin kauan. Supitassua myös huolestutti, että miten käy jos Nova jää kiinni. Naarasta pelotti eniten parhaan kaverinsa puolesta. Yönkajon lauma oli myös hyvin raadollinen, ei ystävällinen ja anteeksiantavainen kuin klaanit. Sekin pelotti ehkä vähän Supitassua.
"Supitassu? Kuunteletko sinä?" Supitassu hätkähti todenteolla, kun melko tuore soturi Käärmemieli puhutteli Supitassua. Naaras pudisti ajatukset päästään ja katsoi nyt vanhempaa kollia.
"Anteeksi, mutta mitä siis kysyit", naaras irvisti ja Käärmemieli naurahti.
"Tuletko kiertämään rajoja minun, Kirkaskuun, Täplätassun ja Tammihuurteen kanssa?" Kolli kysyi. Supitassu kohautti olkiaan.
"Toki", naaras vastasi topakasti. Supitassu tosin salaa haaveili, että hän voisi nähdä vilauksen Novasta, mikäli heidän olisi joitakin kissoja tarkkailemassa.. Supitassu jatkaen haaveiluaan lähti klaanilaistensa perään kiertelemään rajoja. Ensimmäiseksi he lähtivät suuntamaan kohti Taivasklaani ja Jokiklaanin rajoja.
"Anteeksi kun en kuunnellut aiemmin", Supitassu totesi Käärmemielelle. Käärmemieli kohautti olkiaan sen merkiksi, että ei tarvinnut olla pahoillaan. Supitassu jatkoi matkaansa kuunnellen muiden puhetta.
"Muista Täplätassu, vaaniessa saalista pitää tehdä asiat näin", Tammihuurre sanoi näyttäen saalistusliikettä Täplätassu ottaen tarkasti mallia. Supitassu hymyili, hän muisti kyllä ensimmäisen harjoittelun Kirkaskuun kanssa. Silloin oli satanut vettä ja Supitassu ei ollut meinannut onnistua ollenkaan liukkaan maan takia. Olihan hän tottunut kulkemaan lähinnä kaduilla silloin, ei pehmeällä maalla.
Myöhemmin partion jälkeen, Supitassun maha huusi nälkää. Mutta naaras ei malttanut syödä, hän oli luvannut Novalle, että söisi tuon kanssa. Supitassu käpertyi lopulta oppilaiden pesään omalle paikalleen käärien häntänsä naaman eteen. Hieman myöhemmin naaraan hengitys tasaantui ja Supitassu vaipui uneen.

Supitassu heräsi joskus auringon laskiessa. Maailma vaikutti kullanoranssilta kaikkialta. Naaras säikähti sitä todella, sillä hänenhän pitäisi olla kohta Novan luona heidän tapaamispaikallaan. Naaras nousi venytellen maireasti ja pitkään haukotellen. Supitassu yritti esittää, ettei hänellä olisi kiirettä, vaikka oli todella kiire. Supitassu onnistu hiippailemaan leiristä pois, kun muilla oli kiire tehdä tavallisia klaaniaskareitaan. Naaras hiippaili pitkänä lähellä maata korkeassa heinikossa. Heinät hipoivat naaraan kylkiä kutitellen.
Supitassu saapui pian tapaamispaikalle. Naaras kiipesi puuhun, niin kuin aiemmin. Hän oli luvannut opettaa Novalle kiipeämistä. Ei sitä voi tietää, että se voisi joskus pelastaa vielä kollin hengen. Supitassun ajatukset katkesivat, kun hän kuuli heinikon kahisevan. Supitassu rutiininomaisesti loikkasi alas puusta, ja laskeutui sulavasti maahan. Supitassu katsoi tulijaa.
Se ei ollut Nova. Se oli musta sinisilmäinen kolli. Supitassun lihakset jännittyivät välittömästi, samoin vieraan kissan. Se haisi samalle kuin Nova, joten hänen oli pakko olla Yönkajon laumasta. Supitassu sähisi.
"Olet Jokiklaanin reviirillä, mene pois tai saat katua!" Supitassu sähisi. Naaras oli valmis taistelemaan. Vieras kolli hymyili tietävästi. Kollin häntä heilautti merkin, ja puskista tuli esille enemmän kissoja. Supitassun silmät laajenivat huolestuneesti. Missä oli Nova? Entä jos kollille oli sattunut jotakin?
"Me olemme missä haluamme", Yönkajon laumalainen totesi tullen lähemmäksi. "Meitä on enemmän, ja sinä olet vain yksin. Onko klaanisi hylännyt sinut?" Musta kolli härnäsi ja sai Supitassun vihaiseksi.
"Klaanit eivät hylkää kissojaan", Supitassu sähisi. Musta kolli nuolaisi tassuaan.
"Ja? Onko muuta sanottavaa?" Musta kolli ilkkui. Supitassu hengitti syvään yrittäen etsiä pakoreittiä. Lihaksikas kolli tosin huomasi sen ja kohotti kulmiaan. "Olet yksin", se oli enneminkin toteamus kuin mitään muuta. Supitassun sydän hakkasi. Naaras hengitti syvään keräten kaiken rohkeutensa ja löi kynsillään kollia. Musta kolli sähisi toden teolla. "Tuota saat katua!" Kolli ponnisti Supitassun kimppuun. Supitassu yritti rimpuilla pois, mutta tuloksetta. Lopulta naaras pätki kynsillään kollia minkä ehti.
"Irti Nava!" Novan huuto kuului ja loikkasi Supitassun ja Navan väliin. "Hän on selvästi soturi, niin hän enemmin kuolee kuin paljastaa mitään meille!" Nova selitti. Nava lopulta siristi silmiään.
"Mutta emme päästä häntä pois. Vaan otamme hänet panttivangiksi", Nava sanoi. Supitassu pelkäsi. Hän ei halunnut niin.. ei. Hän halusi vain kotiin.  "Hänestä voi olla hyötyä", Nava sanoi ja muut olivat samaa mieltä. Nova katsoi Supitassua silmiin.
Supitassu nyökkäsi Novalle.
Nova tarttui naarasta kiinni. "Minä voin vahtia häntä. Naaras on niin pieni, että kuka tahansa meistä saisi kukistettua hänet", Nova sanoi ja Supitassu uskalsi hengittää. Tuttu ja turvallinen Nova. Kissajoukko lähti liikkeelle, kohti paikkaa missä lauma oleskeli. Nova kumartui Supitassun korvan juureen. "Älä huoli. Keksimme keinon päästää sinut pois", Nova kuiski hiljaa Supitassu nyökkäsi.
"Äh. Se on okei", Supitassu sanoi hiljaa painaen päänsä alas alistuneesti.
"Me selviämme tästä aivan varmasti. Piristy nyt", Nova sanoi. "Nyt meidän ei tarvitse hiippailla!" Supitassu nyökkäsi. Ei sinänsä vaarallista. Mutta pian vaara olisi todellista, kun saavuttaisiin Yönkajon lauman leiriin.

Pian kissajoukko saapui harvahkoon metsikköön. Siellä ei ollut paljoa puita, ja keskellä oli iso kivi. Supitassu kurtisti kulmiaan. Mikään ei tuntunut oikealle.
"Nyt näet väliaikaisen kotimme", Nova kuiskutti naaraan korvaan. Supitassua huvitti. "Pitäisikö minun käydä nyt teidän leirissä kun sinä käyt meidän?" Nova naurahti naaraan korvaan saaden Supitassulle hieman paremman olon. "Jää tähän pesään", Nova ohjeisti Supitassua jatkaen muille: "Vahtikaa häntä, vaihdelkaa vuoroja", Nova antoi käskyjä. "Muistakaa tuoda hänelle ruokaa vaikka hän onkin vanki", Nova sanoi ja muut mutisivat tottelevaisesti. Supitassu painoi päänsä alas ja meni makaamaan kerälle. Naaras huitoi häntäänsä pitäen katseensa maassa. Supitassu tunsi, että kaikki jotka olivat paikalla, niin tuijotti jokiklaanilaista naarasta. Supitassu huokaisi syvään. Hän halusi turvalliseen kotiinsa klaanitovereidensa viereen. Kaikki olisi täydellisemmin, jos Nova asuisi jokiklaanissa. Supitassu sulki silmänsä. Onneksi pian kaikki menisivät lepäämään.
Supitassu ei ollut osannut laskea, kuinka monta oli käynyt vahtimassa häntä. Supitassu makasi katsellen taivasta johon alkoi ilmestyä tähtiä.
"Mene lepäämään, on minun vuoroni", Nova sanoi aiemmalle vartijalle ja istui pesän eteen, kun vieras kissa lähti pois.
"Nova, kuinka kauan joudun olla täällä?" Supitassu huokaisi. "Olen vain turhana. Pelkään että joku tajuaa sen ja käy -"
"Mitään pahaa ei tapahdu.", Nova sanoi keskeyttäen naaraan ja kääntyi ympäri katsomaan Supitassua silmiin. Vihreä ja keltainen katsoivat toisiaan. Supitassua pitkin menivät kylmät väreet. "Älä pelkää. Minä lupaan, että saamme sinut pois. Lupaan etten jätä sinua tänne, vaan vien sinut klaaniisi turvaan", Nova kuiski hiljaa ja painoi päänsä naarasta vasten, lohduttaen Supitassua.

//vähän tönkkö mut jaaaaaa ei voi mitää

Oh ihanaa Supitassu ja Nova juttuja! Kirjotan Novalla pian ;) tarina eteni aika nopeasti, mutta muuten se oli tosi hyvä!
Saat 16 kp:ta, 4 metsästystä ja 2 taistelua!

~Kuu

Sent from Topic'it App

luku 4.
What are you waiting for?

Tuuli, satoi tai paistoi. Supitassu harvoin kävi ulkona, sillä hän oli vieläkin vankina Yönkajon laumassa. Naaras oli pohtinut monia tapoja päästä pois, mutta oli tullut lopulta tulokseen, että poispääsyä ei ollut. Nytkin Supitassu makasi pesässään lohkareiden onkalossa. Siellä hän sentään saisi olla rauhassa suurimman osan ajastaan. Hän sai rauhassa verrytellä ja liikkua edes jonkin verran. Ulkona käydessään Supitassu puhui vain jos oli pakko, ja sekin oli yleensä vartijoille tai Novalle. Tai niille jotka uskalsivat tulla lähemmäs - joko pelosta, vihasta tai puhtaasta uteliaisuudesta. Supitassu ei yleensä puhunut klaaneista, vaan onnistui aina kääntämään puheet muihin epäolennaisiin asioihin. Supitassu kaipasi niin paljon Jokiklaania, että se sattui ja kalvasi häntä jossain syvällä sisimmässään. Supitassu tiesi, että oli melkein tuonut vihollisen leiriin. Ja se vaivasi häntä todella paljon.

“Hei sinä! Saat ruokasi nyt”, vartija ulkona sanoi Supitassulle.Naaras oli tottunut jo Yönkajon lauman outoihin tapoihin - ainakin enimmäkseen. Hän ei ymmärtänyt kumppanuusriittiä. Se oli Supitassun mielestä vastenmielisin riitti, minkä oli nähnyt Yönkajon laumassa. Heistä pystyisi tehdä kumppanit vasten kissojen tahtoja. Supitassu pudisti päätään käydessään hakemassa pienen säälittävän ateriansa. Supitassu murahti itsekseen päättäen syödä kuitenkin säälittävän kokoisen hiiren. Ruokaa se kuitenkin oli. Supitassun oli myös pakko tehdä se, ellei halunnut kokonaan laihtua. Supitassu repäisi äkäisesti palan hiirestään.

Supitassu oli jossakin välissä nukahtanut ateriansa jälkeen sikeään, syvään uneen. Hän hätkähti hereille kuullessaan puhetta. Ulkona puhui vartija ja niin tuttu ja turvallinen Nova. Supitassu uskalsi hengittää vihdoin. Hän haki turvaa Novasta, tällä hetkellä ainoasta tutusta asiasta vieraassa paikassa.

“Sinä tulit!” Supitassu sanoi iloisena, selvästi virkistyneenä. Nova hymyili takaisin, mutta jokseekin raskaasti.  Supitassusta tuntui, että Nova salasi jotain. Jotain, mikä tulisi olemaan Supitassulle rankkaa. Naaras päätti tunkea ajatuksensa taka-alalle.

“Totta kai minä tulin. Lupasin”, Nova sanoi hymyillen ja puski Supitassua tervehdykseksi. Supitassu hymyili ja antoi itsensä nojata Novaan, sulkea vihreät silmänsä ja antaa itsensä kerätä voimaa vieressään olevasta kollista. He kuuntelivat veden liplattelevaa ääntä, tuulen kohinaa, puheensorinaa ja hiljaisuutta jossa kummankaan ei tarvinnut sanoa sanaakaan. Supitassu tiesi Novan ymmärtävän ja tukevan häntä missä hetkessä tahansa. Vaikka Supitassu kaipasi Jokiklaania, kotiaan, hän tunsi olevan kotonaan Novan luona. Missä vain. Jokiklaanin reviirillä, Yönkajon lauman luona. He olivat parhaat kaverit ja heillä oli syvempi yhteys kuin kukaan voisi uskoa. Supitassu uskoi, että heillä oli sellaista syvempää tunnetta, jota ei voi kuvailla, mutta Supitassu ei ikinä myöntäisi sitä kellekään. Hyvä että edes itselleen.

Nova nousi seisomaan.

“Tule”, kolli viittoi hännällään mukaansa kirpsakkaan ulkoilmaan joka viisti Supitassun kasvoja, kun hän poistui lohkareiden onkalosta. Supitassu katseli ympärilleen. Hän ei tuntenut ketään sieltä, muita kuin lauman päällikön ja Novan, sekä osan vartijoista kasvoilta. Sekä sen naaraan, kenen kanssa Nova vietti aikaa… Supitassu pudisteli ajatukset päästään. “Täällä metsikössä tulee aina välillä vaikeaa olla, kun nukkuu suoraan taivaan alla”, Nova selitti. “Nuo kaikki”, kolli osoitti hännällään toisiaan lähellä olevia pesiä, “ovat pesiä missä perheet nukkuvat yhdessä”, Nova selitti ja Supitassu kuunteli, samalla verraten ajatuksissaan kaikkea Jokiklaaniin. “Meidän pesämme on tuolla”, Nova sanoi yllättäen ja osoitti mäen päällä olevaa pesää. Supitassu painoi paikat tarkasti mieleensä.

“Jokiklaanissa on niin erilaista”, Supitassu sanoi ääneen. Nova katsoi ymmärtäväisenä ystäväänsä. “Minulla on välillä ikävä kotiin.”

“Kyllä se siitä”, Nova yritti piristää Supitassua. “Ja tuolla.. sinä nukut”, Nova sanoi osoittaen häntäänsä. “Minulla on muuten asi-” kolli kerkesi aloittamaan, kunnes lauman johtaja, Aartje tuli paikalle. Supitassu jännittyi automaattisesti ihan lukkoon, sillä hänellä ei olisi varaa sanoa mitään jos haluaisi selvitä hengissä tai ehjänä. “Hei isä”, Nova murahti.

“Mitä tämä on olevinaan?” Aartje siristi silmiään. Nova tuntui miettivän vastausta, Supitassu hiljaa vierellään.

“Teen antamaasi tehtävää”, Nova sanoi. Aartje siristeli silmiään, mutta nyökkäsi.

“Hyvä”, Aartje sanoi ja poistui paikalta. Nova henkäisi syvään.

“Se oli lähellä.”

“Liian lähellä”, Supitassu sanoi ja pudisti päätään sydän hakaten. He eivät voisi ikinä myöntää olevansa kavereita.

Kun he olivat kiertäneet lauman reviirin, niin Supitassu oli saanut hyvän mielensä takaisin. Supitassu katseli ympärilleen nähden lauman päivittäisiä toimia. He olivat lähellä Supitassun nukkumapaikkaa, kun vastaan tuli valkea naaras, jonka Supitassu tunnisti Novan ystäväksi.

“Hei”, valkea naaras sanoi ystävällisesti.

“Hei vain Angel”, Nova vastasi hymyillen. Supitassu katsoi Angelia, ja huomasi tuon katseessa jotain, mistä ei pitänyt laisinkaan.

Hän huomasi lämpöä.

Supitassu tuli siitä heti mustasukkaiseksi, mutta päätti pitää suunsa kiinni. Ei hänellä ollut oikeutta siihen, että kajoaisi millään tavalla keneenkään Yönkajon laumassa.

“Hei, menen nyt”, Supitassu murahti. Naaras marssi päättäväisenä pesäänsä, jättäen taakseen hölmistyneen Novan. Supitassu oli pitänyt suunsa kiinni, ja katui sitä. Mutta hän odotti jotakin, mikä tulisi saamaan hänet raivostumaan. Ja se liittyi Angeliin ja Novaan. Hän tunsi sen.

Mutta mitä Supitassu odotti?


/VÄHÄN lössähti. Itseasiassa aika paljonkin

Jee pitkästä aikaa pääsee lukee sun tarinoita!!
Jatkan Novalla mahdollisimman pian!
Saat 15 kp:ta ja 2 älykkyyttä!

luku 5.
Miracle

Supitassu jäi katsomaan Novan loittonevaa selkää. Nova tulisi huomenna, tai jopa illalla. Ajatus lämmitti Supitassua hassulla tavalla, sekä auttoi harmaata naarasta jaksamaan. Supitassu mietti, että miten olisi käynyt, jos kaikki olisi toisin. Ja sitä hän ei toivoisi. Ainakaan välttämättä, sillä Supitassu huomasi ajattelevan Novaa enemmän kuin mitään. Se huolestutti Supitassua tavalla, joka tulisi tuhoamaan hänet.

Ja hänen pesässään oli myrskyklaanilainen. Supitassun seurassa. Supitassu oli jännittynyt, mutta klaanikissojen vuoksi hän oli päättänyt olla kiltti. He tarvitsivat tukea toisiltaan. Ja Supitassu tiesi täsmälleen Tyrskytassun ajatukset ja tunteet, sillä hän oli kokenut saman aiemmin. Supitassu oli myös hieman pettynyt, sillä hän oli toivonut Novan jäävän vielä pidemmäksi aikaa, kuin vain nopeasti puhumassa. Supitassu toivoi, että Novalla oli suunnitelma heidän poissaamiseksi. Vaikka sillä ei ollut kiirettä..

“Olen pahoillani Tyrskytassu, että jouduit tänne ja päädyit tähän tilanteeseen”, Supitassu aloitti keskustelun tökerösti. Tyrskytassu huokaisi. “Pääsemme pois. Olen varma siitä”, Supitassu kuiskasi yrittäen lohduttaa, jopa enemmän itseään kuin vierasta oppilasta. Supitassu sulki silmänsä ja yritti antaa mielensä levätä, mutta se oli vaikeaa. Hänellä pyöri mielessä liikaa ajatuksia. Ja Supitassu oli nukkunut niin kauan yksin, että hänen oli vaikeaa enään nukkua toisen kanssa, tai oikeastaan vieraan kissan kanssa. Supitassulla oli aina paljon aikaa käytettävissä, niin hän oli päättänyt kuluttaa aikaansa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Nukkumalla ja lepäämällä enimmäkseen. Eikä silloin tarvinnut ajatella paljoa. Hänen mielestään aika kului niin hitaasti, koska Supitassu odotti Novan saapumista enemmän kuin mitään muuta.

“Ei se ole sinun syytäsi”, Tyrskytassu sanoi pudistellen päätään. Supitassu luimisti. Naaras ei ollut lähellekään samaa mieltä. Supitassu ajatteli kaappauksien olevan hänen syytään, sillä Supitassu oli aloittanut ne. Hän keräsi häntänsä ympärilleen kerälle ja yritti nukahtaa, ja lopulta Supitassu nukahti.

Supitassulla ei ollut mitään käsitystä herätessä, että kuinka kauan hän oli nukkunut. Supitassu huomasi heränneensä ulkona tulleeseen hälinään. Supitassua kiinnosti, että mistä Yönkajon lauman kissat olivat niin kiinnostuneita, joten hän meni lähemmäs luolan suuaukkoa kuunnellen tarkasti.

“Se oli järkyttävän kokoinen peto! Se nappasi hänet!”

Kuului lisää puhetta.

“Ääliö! Ei se napannut!”

“Mutta hän oli kuitenkin urhea kun pääsi pois pedon hampaista!”

“Ai mitä? Onko Nova kuollut?”

Ja siihen päättyi Supitassun salakuuntelu. Maailma pyöri naaraan ympärillä, eikä hän tiennyt, että mitä ajatella. Supitassu ei pystynyt hengittää ja lopulta kun pystyi, niin hän hengitti hyvin tiheään. Oliko Nova kuollut? Mitä oli tapahtunut? Miten se oli mahdollista? Supitassu oli hätääntynyt. Se ei voinut olla totta. Samassa Supitassu päätti, että hän menisi katsomaan. Sillä ei ollut väliä, että mitä siitä rangaistaisiin Supitassua.

“Onko kaikki kunnossa Supitassu?” Tyrskytassu kysyi ihmetellen. Supitassu pudisti päätään verkkaasti.

“Mikään ei ole kunnossa”, Supitassu sanoi. Tyrskytassu katsoi surullisena naarasta.

Supitassu alkoi punomaan suunnitelmaa. Siihen tarvittiin nopea suunnitelma. SIis todella nopea, sillä Supitassu oli ajatellut käyttää hyödyksi sekasortoa Novan tilanteesta. Supitassu katsoi tarkasti, että Tyrskytassu ei huomaa kun hän livahtaisi ulos sekasortoon. Vartijoita ei ollut missään. Supitassu hengitti syvään. Ja niin hän lähti vilkkaasti pois onkalosta.

Supitassu kiersi mahdollisimman kaukaa kaikki, ja pää alhaalla. Hän muisteli, että missä sanottiin olevan tietäjän pesä, tai miksi he ikinä sanoivatkaan sitä. Supitassu käytti apunaan myös hajuaistia.

Supitassu näki Novan ja tunsi samalla rinnassaan polttavan tunteen. Hän luoksi Novan luo.

“Supitassu!” Nova huusi. Supitassu hengähti syvään. Hän oli turvassa toistaiseksi. Nova oli elossa. “Et saisi olla täällä!” Supitassu mulkaisi ystäväänsä.

“Sinun hyvintointi on omani edellä, ja kuulin huolestuttavia huhuja. Päätin mennä itse ottamaan niistä selvää”, Supitassu sanoi virnistäen ja Nova irvisti takaisin. “Miten voit? Mitä tapahtui?” Nova irvisti kivuliaasti.

“Koira. Se mistä kerroit. Ja voin ihan hyvin, mitä nyt vähästä kivusta!” Novan kertoessa asian Supitassu oli hämmentynyt. Hän ei ollut kuullut ennen kissasta joka olisi selvinnyt koiran hampaista.

“E- en voi uskoa että olet hengissä!” Supitassu sanoi puskien hellästi Novaa.

“Sinua rankaistaan tästä!” Nova oli huolissaan. Ja paha siinä missä mainitaan, sillä Aartje tuli katsomaan poikaansa, kiertävien huhujen takia.

“Sinä!” Aartje huudahti. “Miksi olet satuttamassa Novaa?”

“En voisi ikinä satuttaa häntä!” Supitassu sanoi hädissään miettimättä asiaa sen enempää. Aartje siristi silmiään.

“Mene pois!” Kolli sanoi huitaisten käpälällään kohti Supitassua. Supitassu oli odottanutkin sitä, joten kerkesi väistämään. Mutta seuraavaa lyöntiä ei. Supitassu ei ollut varma, että mihin kolli oli osunut. Veri sumensi naaraan silmät. “Saat katua tätä!”

“Isä ei!” Nova huusi nousten pystyyn. Supitassu ja Aartje pysähtyi siihen paikkaan, hämmästyneenä katsomaan Novaa, jonka ei pitäisi olla pystyssä moneen päivään.


//lyhyt enkä tarkastanu mut eise mtn ainaki saa juonta eteenpäi eikö niin kuu XDD

Uuuh käy jännäksi tää Novan ja Supitassun seikkailu.
Hieman lyhyt tarina, mutta muuten se on hyvä!!
Saat 14 kp:ta ja 3 nopeutta, 2 puolustusta, 4 rohkeutta ja 3 karismaa!

luku 6.

Wherever you are is my home

Supitassu oli ollut niin huolissaan Novasta. Oikeastaan Supitassu oli tuntenut vain huolta - hän oli syrjäyttänyt muut tunteet. Mutta kuitenkin tärkeintä Supitassulle oli, että Nova oli kunnossa. Ja nyt Supitassu oli päättänyt, ettei anna pelolle valtaa, vaikka kuinka häntä uhattaisiin. Supitassu vain kelasi ajatuksiaan Novasta ja siitä, että miten Nova oli loukannut itsensä. Ja toki myös Aartjessa, joka oli niin raivostuttava, että Supitassun täytyi painaa kynnet maahan ettei tekisi mitään mitä tulisi katumaan. Supitassu ravasi ympäriinsä kivipesässään, Tyrskytassu ihmetellen vieressä.

“Tapahtuiko siellä jotain?” Tyrskytassu kysyi ihmetellen. Supitassu pudisti päätään.
“Olemme ansassa. Aartje ei ikinä päästä meitä pois”, Supitassu sanoi apeana laskien katseensa maahan. “Hän sanoi - hän sanoi, että olemme olleet liian kauan täällä. Tai siis minähän olen ollut kauemmin kuin sinä, mutta -”
“Ei meillä ole hätää”, Tyrskytassu rauhoitteli ja tuli pysäyttämään Supitassun ravaamisen ja Supitassu pysähtyi katsoen Tyrskytassuun kiitollisena.
“Minun on nähtävä Nova. Veisi se sitten miten paljon voimia tahansa”, Supitassu sanoi itsevarmana katsoen ulos Yönkajon laumalaisia. Hänen täytyisi laatia jälleen suunitelma kilpikonnakuvioisen kollin takia. Mutta Supitassu alkoi olla varma asiasta, että hän tekisi mitä vain Novan takia.

Supitassu oli harjoitellut kivipesässä taisteluliikkeitä Tyrskytassun kanssa. Se verotti hieman heidän kummankin voimia, mutta Supitassu oli päättänyt pysyä vetreänä. Hän mietti jälleen Novaa - kuinka Nova oli ollut heille niin kiltti, ja Supitassulle hyvä ystävä. Ja hän tunsi kasvoillaan nopean pehmeän tassun iskun.
“Ole hereillä äläkä haaveile!” Tyrskytassu nauroi. Supitassu alkoi itsekin hymyilemään.
“Anteeksi”, Supitassu sanoi ravistaen päätään ja kyyristyi valmiiksi. Tyrskytassu loikkasi Supitassun oikeaan kylkeen, joten Supitassu kääntyi nopeasti ympäri kiviluolassa, jossa ei kauheasti ollut ylimääräistä tilaa. Supitassun väistäessä Tyrskytassu oli osunut kiviseinään.
“Oletko kunnossa?” Supitassu kysyi Tyrskytassun älähtäessä. Tyrskytassu nyökkäsi. Supitassu nousi pystyyn ja vuorostaan loikkasi Tyrskytassun niskaan kummatkin kierien. Kivipesän edestä kuului ääniä ja nuoret klaanikissat kääntyivät nopeasti katsomaan kuka oli tullut.

Ja se oli Nova.

Supitassu räpytteli silmiään. Hän ei voinut uskoa todeksi sitä, että Nova oli tullut hänen luo. Supitassun täytyi pitää itsensä kasassa ettei olisi hyppinyt samantien Novan luokse.
“Kuinka pääsit tänne?” Supitassu kysyi kehräten. Nova irvisti.
“Minulla oli lupa tulla”, Nova sanoi ja vilkaisi Tyrskytassua ja Supitassua merkitsevästi. Supitassu nousi ylös maasta ravistaen turkkiaan ja Tyrskytassu meni sivuun, että he saivat keskustella rauhassa. “Tai lupa, mutta ilman vartijaa”, Nova naurahti ja Supitassu hymyili.
“Nova mitä nyt tapahtuu?” Supitassu kuiskasi. “En pääse ikinä kotiin..” Supitassu kuiskasi painaen päänsä ystäväänsä.
“Hei, älä nyt. Olen täällä”, Nova sanoi hymyillen lohduttavasti ja sitten vilkaisi Tyrskytassua, ilme värähtäen. “Supitassu.. Kai ymmärrät, että en ikinä voi puhua tai olla samanlainen sinulle kuin hän?” Supitassu pudisti päätään.
“Eivät rajat merkkaa mitään -”
“En nyt puhu siitä”, Nova sanoi huvittuneesti korva värähtäen. Supitassu jäi hämmilleen kun Nova nousi alkaen lähtemään. “Vaan että sehän on varmaa, emme voisi ikinä olla niin.. Supitassu -” Nova piti tauon. “- pelkään että pidät hänestä enemmän.” Nova oli lähtenyt klaanikissojen pesästä.

Supitassu juoksi hetken päästä perään - tapahtui mitä tapahtui. Ja lopulta, kissa joka huomasi klaanikissan joukossa oli Aartje, ja hän pysäytti Supitassun matkan sikseen.
“Minne olet matkalla?” Aartje kohotti kulmiaan. Supitassu räpäytti silmiään.
“Novan luo. Haluan tietää onko hän kunnossa”, Supitassu lipsautti. Aartje siristi silmiään ja ohitti Supitassun.
“Kun kerta ollaan täällä, niin voisin kertoa, että haluan vain hyvää”, Aartje sanoi istahtaen ja viittoi Supitassua tekemään samoin. Naaras teki sen hyvin vastahakoisesti. “Haluan lauman voivan hyvin, ja että kaikki olisivat onnellisia.” Supitassu tiesi, että tulossa olisi jotain muuta.
“Mutta olen valmis tekemään asioita, jotta saamme järven”, Aartje sanoi kohottaen leukaansa. Supitassu puri hampaitaan yhteen. Aartje heilautti häntäänsä. “Palaa kivipesääsi”, Aartje sanoi selvästi miettien, sanoisiko vielä loppuja asioita mitä jäi kielenpäälle. Ja Supitassu lähti surullisesti, sillä ei saanut puhuttua Novan kanssa siitä, että mitä kolli oli tarkoittanut.

Myöhemmin, kun Supitassu oli painamassa päätään jalkojaan vasten, naaras säpsähti kuullessaan rapinan läheltä. Supitassu oli valmiina loikkaamaan, ja kun äänen kohde tuli lähelle - naaras loikkasi.
“Irti! Se on vain minä!” Nova parkaisi hiljaa. Supitassu päästi välittömästi irti häpeissään.
“Anteeksi Nova”, Supitassu sanoi. Nova kohautti olkiaan.
“Supitassu - olen pahoillani siitä mitä sanoin aiemmin”, Nova aloitti ja Supitassun ilme vakavoitui. Supitassu oli pettynyt, sillä hän oli toivonut jotakin muuta. Mutta kilpikonnakuvioinen kolli tuli lähemmäs Supitassua ja kumartui naaraan korvan viereen. Ja niin Nova sanoi hyvin hiljaa: “Mulla on suunnitelma. Mä tiiän miten mä saan sut pois täältä.”

// tää on ns välitarina joten aika roskaa XD
luku 7.

But I’m not sorry that I’m in love with you

Supitassu oli yllättynyt Novan sanoista. Klaanisairaus, ja mikäli se ei toimisi niin silloin mukaan tulisi kuolonmarjat. Se olisi jo vakavaa. Supitassu silti pelkäsi niin kovasti, ettei hän ja Tyrskytassu kuitenkaan pääsisi kotiin. Että pahimmassa tapauksessa, he saisivat kuolemantuomion. Mutta Supitassu oli päättänyt olla huoleti, sillä hän luotti Novaan. Hän luotti kolliin enemmän kuin kehenkään muuhun. Ja se oli se hetki milloin Supitassu ymmärsi, että hän piti kollista enemmän kuin ystävänä. Että kun hän kasvaisi, Supitassu haluaisi Novan vierelleen suojelemaan ja olemaan hänen tukenaan.

Supitassu luimisti. Kaikki olisi mahdotonta.

“Onko kaikki hyvin?” Nova kysyi naaraalta, jonka olemus oli muuttunut kuuntelevaisesta hiljaiseksi. “Suunnitelma tulee toimimaan us-”, kolli oli sanomassa jotain, mutta harmaa naaras heilautti häntäänsä lopettamisen merkiksi.
“En minä sitä”, Supitassu aloitti. “Vaan sitä, että.. Äh, ihan sama.” Naaras tuhahti. Hän melkein paljasti Novalle ajatuksensa. “Mene nyt, kohta joku huomaa viipymisesi ja sitten sinulle käy jotain. Enkä halua että sinua sattuu.”
“Mutta -”
“Ei. Mene nyt, ole kiltti”, naaras sanoi sydän murtuneena ja käänsi päänsä pois. Nova nousi ylös ja lähti kivipesästä. Ennen poistumistaan, kolli katsoi Supitassua silmiin surullisesti ja lähti sitten pois. Jokiklaanin oppilas antoi kyynelten tulla ja jäi nyyhkyttämään yksin kivipesään.

Myöhemmin koottuaan itsensä, Supitassu oli kertonut Tyrskytassulle suunnitelman.
“Se toimii kyllä”, Tyrskytassu sanoi. “Olen varma siitä.” Naaras nyökkäsi. Supitassu oli kiitollinen, että oli Tyrskytassun kanssa, eikä aivan ypöyksin. Sitä hän ei olisi välttämättä kestänyt. Myrskyklaanin oppilas takoi hänelle toivoa.
“Oletko miettinyt kotiasi paljon?” Harmaa naaras kysyi kollilta. Tyrskytassu nyökkäsi.
“Välillä.” Supitassu nyökkäsi kollin vastaukselle. He jakoivat yhdessä saaliin, joka oli pieni myyrä, ja vaipuivat alakuloiseen hiljaisuuteen. He olivat henkisesti väsyneitä.


Auringon ollessa korkeimmalla kohdalla, Supitassu istui kiviluolan suuaukolla ja tarkkaili ympäristöään. Naaraan katse kulki vartijoiden ohi ja kiinnittyi kahteen kissaan. Angeliin ja Novaan. Harmaa naaras tuijotti valkeaa naarasta, Angelia, joka puhui Novan kanssa. Angel naurahti ja Nova pudisti päätään. Supitassu siristi silmiään. *Minä voisin olla tuossa*, Supitassu mietti katkerana luimistaen korviaan. Hän piti Novasta ja oli kateellinen Angelille, sillä valkea naaras sai olla Novan kanssa. Supitassu hätkähti huomatessaan, että kolli katsoi häntä. Supitassu ja Nova katsoivat toisiaan pienen hetken, kunnes harmaa naaras käänsi katseensa maahan. Hänen korviaan kuumotti, sillä Supitassu ei ollut odottanut sitä, että Nova olisi katsonut takaisin. Supitassu tiesi, että jos joku tietäisi hänen tunteistaan Novaa kohtaan, niin siitä tulisi vain ongelmia, heille kummallekin. Ja harmaa naaras oli niin surullinen. Supitassu haluaisi vain olla hyvä.

Ja loppujen lopuksi, Supitassu ei enään tiennyt, että haluaisiko hän oikeasti kotiin. Supitassu oli viettänyt niin kauan aikaa Yönkajon laumassa, Novan luona. Ehkä Supitassu oli alkanut miettimään, että Novan luona oli koti, eikä hän varmaan selviäisi enään ilman Novaa. Naaras pudisti päätään. *Ei. Minun on pakko päästä Jokiklaaniin..* Ja se ajatus murensi Supitassua.

Ja päivä meni Supitassulla hitaasti. Välillä he keskustelivat Tyrskytassun kanssa klaaneistaan, tietysti kunnioittaen omaa klaaniaan ja salaisuuksiaan.
“En ymmärrä miten pidätte kalasta!” Tyrskytassu irvisti. Naaras kohautti olkiaan.
“Ihan tavallista saalista”, Supitassu nauroi. Sitten harmaa naaras loikkasi ilkikurisesti Tyrskytassun niskaan. Tyrskytassu kierähti ympäri naaras perässään. Supitassu päästi irti ja virnisti. Ehkä heillä oli vielä toivoa jäljellä.

Supitassu oli ollut lepämässä, kun kuuli Novan käskevän vartijoita mennä syömään. Supitassu kurtisti kulmiaan.
“Supitassu”, Nova sanoi. “Näin kun katsoit minua.” Naaraan korvat värähtivät.
“Ai sen.. Angelin kanssa?”
“Niin.” Supitassu kallisti päätään ja nyökkäsi kollille.
“Tuli vain mieleen, että.. Hän on tuleva kumppanini ja-” Supitassu painoi päänsä alas. “Tiedät lauman säännöt.” Kolli sanoi hiljaa, jotenkin surullisena. Naaras nyökkäsi.
“Tiedän.” Naaras kuiskasi. Hänen sydämensä tuntui särkyvän palasiksi. Supitassu tiesi kyllä, että jotain tällaista olisi tullut myöhemmin. Hän painoi päänsä Novan rintaa vasten ja antoi yksinäisen kyyneleen valua.
“Mutta se ei tarkoita sitä, etten minä -” Kolli aloitti kunnes kuului huutoa ja kummatkin hätkähtivät.
“Nova! Nova!” Angel tuli kivipesään ja puuskutti. Valkea naaras katsoi Supitassua ja hänen koko olemus muuttui. Supitassu sähähti.
“Angel! Mitä sinä täällä teet?” Nova kysyi hiljaa.
“Nova, minun kiima alkoi”, Angel sanoi hätääntyneenä. Ja kolli järkyttyi. Supitassu luimisti siristellen silmiään. Nova kääntyi harmaan naaraan puoleen.
“Supitassu!” Nova torui ystäväänsä. Supitassu murahti.
“Älä sinä toru minua! Asia on vain niin, etten minä voi sille mitään, että tykkään sinusta, enkä halua antaa muiden sekaantua siihen!” Supitassu sanoi ja hiljeni sitten järkytyksestä. Nova katsoi hiljaa Supitassua ja Angel tuntui olevan hämmentynyt, ehkä jopa hieman alakuloinen.

Tosissaan, on unohtunut ton yhden tarinan tarkastus tässä välissä, ni laitanpa ne molemmat nyt tähän :D
Tunnelma tiivistyy Novan ja Supitassun välillä, huhhuh! Jos jotain rakentavaa kritiikkiä tässä noista sanoisi, niinm ehkä jonkin verran enemmän sellaista kuvailua ja jotain sanajärjestysjuttuja. Rakastan tätä juonta, mikä tässä tiivistyy tarina tarinalta <3
Ömöm saat kahdesta tarinasta yhteensä sellaset 29 kp:ta ja 5 karismaa!

-Kuu